Bruichladdich 2001 "The Resurrection Dram".

Testissä Bruichladdich 2001 "The Resurrection Dram", 46%, Distilled 23.10.2001, bottled 2008. 24000 bottles. Kuvassa ja maistelussa "very limited McA special edition":).

Nuori Bruicladdich ei herätä ennakkoon kovinkaan suurta innostusta, mutta katsotaan...

Tuoksu on ihan mukava ja monia ikäisiään "kehittyneempi". Kevyt turve, suolaisuus ja hedelmäisyys - varsin toimiva yhdistelmä.

Viski on erittäin pehmeä ja helposti juotava. Tässä tapauksessa onkin ollut varmaankin hyvä päätös laimentaa tämä 46%:iin, sillä vahvempana alkoholi saattaisi nousta liikaa esiin ja peittää alleen viskin suhteellisen hennot maut.

Vaikka tämä on ns. lightly peated Laddie, niin turpeisuus kuitenkin tuntuu mukavan vahvana. Hienoinen hedelmäisyys tuo makeutta muuten hyvin merellisen suolaiseen kokonaisuuteen.

Jälkimaku on nuorille viskeille tyypillisesti lyhyt, mutta monien liian nuorien viskien pistävyys onneksi puuttuu.

Kokonaisuutena positiivinen yllätys ja varsin "valmis" 7-vuotias on tässä käsillä.

Judas Priest: A Touch Of Evil - Live.

Brittiläiseltä pitkän linjan heavyjyrä Judas Priestilta ilmestyi hetki sitten uusi livekokoelma nimeltään A Touch Of Evil - Live. Levyn kantavana ideana on niputtaa yhteen kappaleita, joita ei aiemmilla bändin livelevyillä olla kuultu ja näin ollen bändin suurimmat hitit on jätetty tällä kerralla sivuun.

Näissä vain yhden cd:n livejulkaisuissa on monesti hieman välityön makua ja hienoiset epäilykset tähän suuntaan olivat myös tämän Touch Of Evilin kohdalla.
Musiikki kuitenkin toimii varsin hyvin, kappaleet on pääosin hyvin raskaita ja tutut tuplakitarat jauhavat tehokkaita sooloja, sekä laulaja Rob Halfordin ääni kantaa vielä riittävän tehokkaasti. Uusimman Nostradamus-albumin kapaleet Prophecy ja Death nousevat levyn kantaviksi voimiksi, viimeksi mainitun jyrätessä jykevän raskasta ja hidasta doomia vahvasti Black Sabbathin hengessä.

Mutta kuitenkin tälläkin levyllä piilee se (lyhyen) livekokoelman "sudenkuoppa", eli kokonaisuus jää hajanaiseksi. Nyt levy on kuin palapeli, jossa monta hienoa palaa on löytänyt paikkansa, mutta väleistä puuttuu tärkeitä paloja, joilla kokonaisus saataisiin nidottua valmiiksi. Tämän kokoelman sijaan olisin itse toivonut täysimittaista livejulkaisua vaikkapa bändin Nostradamus-kiertueelta, jonka settilista on ollut varsin hyvä ja monipuolinen.

A Touch Of Evil, kappaleet:

1. Judas Rising
2. Hellrider
3. Between The Hammer & The Anvil
4. Riding On The Wind
5. Death
6. Beyond The Realms Of Death
7. Dissident Aggressor
8. A Touch Of Evil
9. Eat Me Alive
10. Prophecy
11. Painkiller

Ps. Judas Priestin kotisivujen lisäksi tutustumisen arvoiset ovat myös bändin kitaristi K.K. Downingin viralliset kotisivut, jotka ovat muuten aitoa Suomalaista käsityötä.

Laphroaig 1989 17 yo.

Jatketaan Laphroaigin parissa. Kaapista löytyi samplepulloon jemmattuna vielä parin vuoden takaista pullotetta, joten katsotaanpa josko saataisiin tislaamon mainetta edes vähän kohennettua eilisen pettymyksen jälkeen.

Laphroaig 1989 17 yo, 50,3%, Friends Of Laphroaig / Feis Ile 2007.

Tuoksu on täyteläinen, turpeinen, runsas, jossa reilusti raikkautta, merellistä suolaa ja ripaus salmiakkia. Hento savuisuus on miellyttävän pehmeää.

Maku on huomattavasti täyteläisempi kuin vaikkapa uudessa 12 yo Cairdeasissa, sekä riittävän makea, hyvin kevyesti tervainen ja vahvasti turpeinen. Merellistä suolaisuutta löytyy sopivana vivahteena taustalla ja kokonaisuus pysyy kautta linjan hyvin tasapainoisena. Raikkaan pirteää makua riittää mukavasti ja pehmeä, pitkähkö jälkimaku niputtaa kokonaisuuden hyvin yhteen.

Toimiva ja aivan hyvä Laphroaig, jota nauttii ihan mielellään toisin kuin eilistä Cairdeas 12 yo:ta. Kuitenkin jotain jää tästäkin uupumaan, eli klassikkotasolle on vielä tästäkin matkaa...

Laphroaig Cairdeas 12 yo.

Pariin kertaan lasissa on pyörähtänyt uusi Laphroaig Cairdeas 12 yo, 57,5%, Friends Of Laphroaig / Feis Ile 2009.

Tässä tuntemukset:

Tuoksu on raikkaan (raa'an) hedelmäinen, jonka läpi alkoholi tuntuu vahvana. Missä on tälle perinteiselle Islay-tislaamolle tyypillinen savu? Nyt tuoksu ei ole lainkaan tunnistettavissa Laphroaigiksi. Ainoastaan hieman vettä lisäämällä savuisuutta irtoaa hento häivähdys.

Maku on korkeasta alkoholiprosentista johtuen voimakas. Kirpeä hedelmäisyys, (päärynä, vihreä raaka omena), nousee päällimmäisenä esiin, jota merellinen raikkaus täydentää. Siinäpä se sitten oikeastaan olikin... Savuisuutta / turvetta ei löydy juuri nimeksikään, samoin poissa on vanhoille hyville Lappareille tyypillinen lääkemäisyys ja suolaisuus. Niinpä tämä viski onkin Laphroaigiksi todella outo ja vaisu.

Jälkimaku on varsin lyhyt, terävän pistävä ja varsin mitätön, joka tekee viskistä selkeästi ikäistään nuoremman oloisen

Suoraan sanottuna kaiken kaikkiaan huono tuote, joka kilpaileekin vahvasti heikoimman maistamani Laphroaigin tittelistä.
Laphroaigin pullotteissa on kautta linjan tapahtunut viimeisen kymmenen vuoden aikana isoja muutoksia ja suunta on valitettavasti jyrkästi alaspäin.

Lisää ajatuksiani Laphroaigin nykytilasta täällä.

Octomore 01.1

Bruichladdich-tislaamon Octomore "turvejyräsarjasta" julkaistiin juuri uusikin versio, mutta nyt tarkastelussa viime vuonna julkaistu ensimmäinen versio, eli Octomore 5 yo, edition 01.1, 63,5%, 131 ppm.

Massiivisen turpeisesta viskistä on siis kyse ja tässä kokemukset:

Tuoksu on pistävän voimakas, jossa raikasta merellisyyttä. Savuisuus on vahvaa, mutta pehmeää. Runsaasti kuivia yrttejä.

Maku on raa'ahko, voimakas ja polttava. Vahva turpeisuus ja savuisuus nousee nopeasti esiin ja tasapainottaakin tämän nuoren viskin raakaa kokonaisuutta, mutta silti tuntuu sille, että ikää saisi olla lisää. Mitään vivahteikkuutta tästä on turha etsiä.

Lyhyt ja terävä jälkimaku tarjoaa vahvaa savua, puuhiiltä ja mentholmaista raikkautta.

Tämä viski vaatii ehdottomasti hieman vettä sekaan auetakseen edes vähän, mutta eihän tästä valitettavasti kovin hyvää millään saa.

Tämä ensimmäinen Octomore on mielestäni pullotettu aivan liian nuorena ja näin tulos on kovin keskeneräisen tuntuinen.
Ihan mielenkiintoinen viski maistaa, mutta enempää ei tee mieli.

The Battle Rages On.

Kun Youtubesta löytyy nykyään jo ihan hyvälaatuisia videoita joka lähtöön, niin palataanpa vielä hetkeksi viime lauantaisen Deep Purplen konsertin pariin. Näin soi "The Battle Rages On" Tampereen jäähallissa:

Fishky

Nyt jotain hyvin erilaista.

Tarkastelun alla Fishky, Single Malt Scotch Whisky, Herring Cask Finish, 50,2%. (http://www.stupidcask.de/).

Ajatus sillitynnyrissä kypsytetystä viskistä kuullostaa ihan hyvälle huumorille ...aina siihen asti kun kyseistä tuotetta joutuu maistamaan. Tämän viskin mausta on nimittäin huumori kaukana.

Näin vastenmielistä ja järjettömän suolaista viskiksi kutsuttua alkoholia ei ole ennen vastaan tullut. Tämä on oikeasti kamalaa ja pistääkin ihmettelemään kuka näitä ostaa ja miksi? Tai miksi edes tällaista on myynnissä? Itse en kyllä keksi yhtäkään järkevää syytä hankkia tätä moskaa.

No, ylivoimaisesti kamalin viski mitä olen maistanut. Onhan sekin tietysti joku meriitti tälle ällöttävyydelle.

Joten, älkää ostako millään hinnalla ...tai, älkää ottako edes ilmaiseksi kuten minä pienen samplen muodossa.