Manowar - Pakkahuone, Tampere 14.3.2013

Ennakkoaavistusten ja yhden noin 10-vuotta sitten nähdyn Manowar-keikan perusteella ääntä ei tulisi puuttumaan Pakkahuoneen illasta, sillä tunnetaanhan Manowar yhtenä kovaäänisimmistä livebändeistä.
Tämä jenkkiyhtye oli selkeästi odotettu vieras maahamme, sillä illan keikka oli kalliista lipuista huolimatta myyty loppuun jo ennakkoon.

Pitkähkö intronauha antoi voimakkuudellaan osviittaa tulevasta ja yhtyeen perinteisen alkuspiikin "Ladies and gentlemen. From the United States of America, all hail - Manowar" jälkeen käyntiin räjähtänyt avauskappale Manowar löi luun kurkkuun kovaa volyymia epäilleille. Musiikki tuli nimittäin todella kovaa ja vahvat bassotaajuudet jyräsivät läpi kaikesta ja tärisyttivät koko salia pienen maanjäristyksen lailla.
Kovasta voimakkuudesta huolimatta ääni pysyi hyvin kasassa ja kirkkaana, mikä teki kuuntelusta miellyttävää. Vasta parituntisen keikan loppupuolella alkoi jatkuva bassovyörytys tuntumaan hieman puuduttavalle, mutta toisaalta vaikea olisi kuvitella Manowarin muuttavan tyyliään ja soundiaan yhtään rauhallisempaan suuntaan.

Musiikillisesti keikka tarjosi hyvän läpileikkauksen yhtyeen tuotannosta 30-vuoden ajalta. Uusin The Lord Of Steel-albumi oli luonnollisesti vahvasti edustettuna, mutta vastapainoksi kuultiin 1980-luvun alun tuotannosta sellaisia helmiä kuin vaikkapa "Kill With Power" ja upea, yhdeksi illan kohokohdista noussut "Mountains".
Yhtye esiintyi melko eleettömästi ja keikka oli kokonaisuutena hieman rutiininomainen, mutta Manowarin tapauksessa se riitti onnistuneeseen iltaan. Basisti Joey DeMaion osittain suomen kielellä pitämä puhe oli hauska ja nokkela veto, mutta iänikuiset basso- rumpu- ja kitarasoolot tuntuivat melko turhilta ajantäytteiltä.
Lava oli pelkistetyn tyylikäs ja taustascreeneille heijastetuilla kuvilla ja videoilla saatiin kappaleisiin lisää "elävyyttä".
Yleisö sai varmasti juuri sitä mitä oli tullut hakemaankin ja kotimatkalle saattoi lähteä hyvillä mielin. Keikka, jonka aikana musiikkia ei pelkästään kuullut, vaan sen myös tunsi. "Kings of Metal" oli maineensa veroinen.

Setlist:

Manowar
Call to Arms
Sign of the Hammer
The Power
Hail, Kill and Die
Guitar Solo
Brothers of Metal Pt. 1
Mountains
Expendable
El Gringo
Thunder in the Sky
Bass Solo
The Sons of Odin
Hand of Doom
Drum Solo
Kill With Power
Kings of Metal
Hail and Kill
Manowarriors
The Lord of Steel
Encore:
Warriors of the World United
Black Wind, Fire and Steel

Band:

Eric Adams        laulu
Karl Logan         kitara
Joey DeMaio      basso
Donny Hamzik   rummut

Ps. Keikalla oli kuvauskielto, joten ei kuvia.
Koko kiertueen kuvasatoa löytyy yhtyeen Facebook-sivulta.

Amaranthe - Helsinki 8.3. ja Tampere 13.3.2013

Raikkaita pop-melodioita ja raskasta heavya maukkaasti yhdistelevä ruotsalaisyhtye Amaranthe jätti viime vierailullaan itsestään niin positiivisen kuvan, että tätähän oli lähdettävä katsomaan uudestaan.
Amaranthen uusi levy julkaistaan Euroopassa virallisesti ensi viikolla, joten nyt meneillään olevalla Suomen kiertueeella ohjelmistossa on paljon uutta materiaalia. (Uusi albumi on ennakkokuunneltavissa täällä 22.3. asti).

Perjantaina 8.3. Helsingin Virgin Oil Co oli liki täysi ja Amaranthe lunasti jälleen sille asetetut odotukset hyvänä livebändinä. Bändi oli "liekeissä" ja yleisö eli tunteella mukana. Ykköslevyn tuttujen biisien seassa kuultiin reilusti maistiaisia tulevalta "The Nexus"-albumilta ja hyvä niin, sillä näin saatiin settiin tuoreutta ja lisää pituutta.
Soundeiltaan keikka ei ollut kuitenkaan paras mahdollinen, eikä asiaa ainakaan auttanut autoon unohtuneet korvatulpat. Paikoitellen ääni tuppasi hieman puuroutumaan, eikä varsinkaan uudesta materiaalista saanut tällä ensikuulemalla aivan kaikkea irti. Hyvä ilta kuitenkin.

Uudet kappaleet jäivät sen verran vaivaamaan mieltä, että muutamaa päivää myöhemmin otin suunnaksi Tampereen Klubin ja lähdin katsomaan bändin toistamiseen.
Klubilla äänentoisto oli ainakin omalle paikalleni huomattavasti parempi kuin Helsingissä ja musiikista pääsi nyt nauttimaan paremmin. Pienempi klubi tarjosi myös hieman intiimimmän ja rauhallisemman tunnelman. Keikka oli jälleen hienoa seurattavaa ja yhtyeestä välittyvä positiivisuus ja ilo tuntuu varsin aidolta. Kolmen laulajan käyttö tuo mukavaa vaihtelua ja musiikillisesti melodisesta popista hyvinkin raskaaseen tulkintaan vaihtelevat kappaleet toimivat livenä hienosti. Kamelot-yhtyeenkin kanssa levyttänyt ja keikkaillut laulajatar Elize on valovoimainen keulakuva, joka  luo varsinkin "örinä-laulaja" Andyn kanssa klassisen ja herkullisen "kaunotar ja hirviö"-asetelman.

Mukavat ja viihdyttävät keikat, jotka osoittivat,että yhtyeen usi materiaali on vahvasti kilpailukykyistä hyvän ja mukaansatempaavan esikoisalbumin kanssa.

Bowmore 12 yo 2000/2012, Adelphi cask 1882

Bowmore 12 yo, distilled 2000, bottled 2012. 56,1%. Cask #1882, Adelphi. 284 bottles.

Tuoksu on terävä ja voimakas. Savusaunaa, tervaa, runsas kypsä hedelmäisyys (sherryä?). Raikas "merellisyys" (mentholi). Taustalla salmiakkilakritsia.

Maku on täyteläinen, yllättävänkin pehmeä ja runsaan suklainen. Kypsä hedelmäisyys, vivahteikas marjaisuus (mustaherukka). Turvesavu on tuntuvaa ja makeahkoa. Tervaa, kevyesti puuta.

Jälkimaku jatkuu pehmeän turvesavuisuuden ja kypsän hedelmäisyyden hallitessa. Runsas mustaherukan vivahde nousee jälleen kauniisti esiin. Aivan loppu kuivahtaa reippaasti ja tammen vaikutus tuntuu selkeänä.

Ikäisekseen varsin hyvä Bowmore, joskin viskin korkea alkoholiprosentti tekee tästä hieman haasteellisen maisteltavan. Varovainen laimennus on paikallaan. Kokonaisuus on maukas ja täyteläinen, pidin kovasti.

J. Ahola duo - Suistoklubi, Hämeenlinna 9.3.2013

Euroviisuissakin Suomea edustaneesta Teräsbetoni-yhtyeestään tunnettu Jarkko Ahola saapui Suistolle yhdessä kitaristi Timo Niemistön kanssa ja luvassa oli kattaus akustisia versioita rockmaailman klassikkokappaleista.

Kaksi kitaraa sekä Aholan vahva ja monipuolinen ääni olivatkin varsin toimiva yhdistelmä. Erikseen on jälleen syytä nostaa esiin myös Suiston loistava äänentoisto, jonka ansiosta kuunteluelämys oli taas huippuluokkaa.
Illan setissä kuultiin Queenia, Whitesnakea, Rainbowta, Elvistä, Roy Orbisonia, yms. yms, mutta toki myös Teräsbetonia. Euroviisukappale Missä Miehet Ratsastaa ei setissä ollut, mutta yleisön hyvin tuntemat Taivas Lyö Tulta, Orjatar ja Metallisydän olivat sovitettu yhteen hyvin toimivaksi sikermäksi. Laulujen sanat olivat edelleen myös yleisöllä hallussa.
Rainbown Temple of the King-kappaleen Ahola esitteli yhtenä kaikkien aikojen parhaista biiseistä ja upeasti tuo klassikko soi nyt myös Suistolla.

Aholan ääni on siis erittäin vahva, päästen hyvin oikeuksiinsa näissä akustisissa tulkinnoissa.
Ajoittain, varsinkin korkealle yltävissä venytyksissä syntyi selkeitä mielleyhtymiä mm. Deep Purplen riveissäkin vaikuttaneen Glenn Hughesin lauluun.

Viime vuonna julkaistulta Ave Maria - Joulun Klassikot-albumilta kuultiin herkkä nimikappale, mutta rockhenkisessä konserttikokonaisuudessa ja vuodenaikakin huomioiden tämä tuntui kyllä turhalta "mainoskatkolta". Jos en olisi ollut autolla liikkeellä, niin tässä vaiheessa olisi voinut pistäytyä baaritiskillä.
Illan päättänyt "ikivihreä" What a Wonderful World jätti sen sijaan hyvän fiiliksen, laadukasta musiikkia on aina kiva kuunnella, varsinkin livenä.

Bowmore Legend (2011)

Testissä "halpis-Bowmorea", eli suhteellisen tuore Legend-pullotus.

Bowmore Legend, 40%, (2011)

Tuoksu on pehmeä, hennon turvesavuinen ja hieman tervainen. Kypsää hedelmää, märkää pahvia.

Tämän erittäin helposti juotavan viskin maku on erittäin pehmeä. Maukas hedelmäisyys ja kuivahko, melko vahva turpeisuus hallitsevat. Märkiä puunlehtiä, tummaa suklaata, vahvaa kahvia.

Jälkimaussa tämä viski herää mukavasti eloon. Raikas marjaisuus hallitsee. tuoreita mausteyrttejä, kevyt turvesavuisuus, tervaista makeutta.

Edelleen varsin mukavana säilynyt Bowmore, eikä 1990-luvun pullotteeseen verrattuna mitään valtavaa eroavaisuutta ole. Toki muutamaa muutakin nykyistä Bowmorea vaivannut tuoksun "pahvisuus" tuli tässäkin nyt esiin.

Kokonaisuutena Legend tarjoaa hyvän hinta-laatusuhteen edullista Bowmorea etsivälle. (Hintaluokka n. 30€)

Lagavulinia Hämeenlinnassa 23.2.2013

Hämeenlinnan The Local Whisky Clubin Lagavulin-illassa lauantaina 23.2.2013 oli tarjolla viisi mielenkiintoista tislaamopullotetta. Illan avasi kuitenkin ei musta, vaan valkoinen hevonen, eli White Horse-blendi. Tämän viskin olen arvostellut jo ennenkin, eikä tuohon juuri lisättävää ole. Tällä kerralla tuo maistui kuitenkin hitusen paremmin kuin tuon arvostelun kirjoittamisen aikaan.

Varsinainen Lagavulin-settti aloitettiin "kaikille tutulla" 16-vuotiaalla:

Lagavulin 16 yo, 43%. (Bottled 2012)

Tuoksu on syvä, vahvan turpeinen, tervaisen makea ja kypsän hedelmäinen

Maku on kuivahkon turpeinen ja yllättävän terävä. Taustalla hieman tervaista makeutta. Hieman "tyhjä" ja ohut.

Jälkimaku hiipuu yllättävän nopeasti. Kuiva turpeisuus, kuivatut hedelmät, hento tammi.

Ihan hyvältä vaikuttava avaus tälle Laga-kattauksella, mutta...  Kun tätä lopulta vertasi setin muihin viskeihin, ei ainakaan omissa papereissani jumbosijaa korkeammalle ollut mitään asiaa.




Toisena maisteluun edelliselle verrokiksi "sama" viski, mutta reilusti yli 10-vuotta sitten pullotettuna versiona:

Lagavulin 16 yo, 43%. "White Horse Distillers", bottled 1990's (tämä versio tod. näk. 1999)

Tuoksu on pehmeä, vivahteikkaan hedelmäinen ja raikas. Edellistä kevyempi turvesavuisuus, mukava mausteisuus (neilikka).

Maku on täyteläinen, runsaan hedelmäinen (kypsät keltaiset trooppiset hedelmät). Kuiva turvesavuisuus, mukava mausteisuus. Tässä maku kantaa hyvin ja "täyttää" suun.

Jälkimaku on pidempi kuin 2012-versiossa. Hedelmää, tervaa, kevyesti tammea. Jälleen kiva mausteisuus.

Nätti ja vivahteikas viski, joka oli illan tarjonnasta se oma suosikkini. Todella paljon parempi kuin ensin maistettu versio.

Aiemmat arvioni 16-vuotiaista voi lukaista tästä.




Distillers Edition tarjosi enemmän Sherryä ja makeutta:

Lagavulin Distillers Edition 1986, 43%. Bottled 2002. Double Matured (PX-Sherry Finish)

Tuoksu on pehmeä, runsaan sherryinen ja tervaisen hedelmäinen.

Maku on todella pehmeä ja "samettinen". Täyteläinen sherryisyys, turvesavu, palvikinkku, terva. Sherryn alla paljon samaa kuin 16-vuotiaan vanhemmassa versiossa.

Jälkimaku on miellyttävä ja vahva. Runsas sherry, savukinkku. Täyteläisyys säilyy mukavasti.

Hyvä ja maukas, pehmeän sherryinen Laga. Maukas tapaus. Tastingin "loppuäänestyksessä" tämä valittiin niukalla marginaalilla illan suosikkiviskiksi.



Lisää Sherryä tarjosi iltamme neljäs Laga:

Lagavulin 1995 12 yo, "Friends of the Classic Malts", 48 %. Bottled 2008. European Oak (First Fill Sherry)

Tuoksu on vahva, todella runsaan ja täyteläisen sherryinen, sekä turvesavuinen. Joku hieman tympeä ja kuminen vivahde häiritsee ajoittain.

Maku on odotetusti vahvan sherryisyyden hallitsema. Maukas turvesavuisuus, kypsä hedelmäisyys. Hieman kumia.

Jälkimaku jatkuu samalla kaavalla - vahvaa sherryä ja turpeisuutta. Kumimainen vivahde jää edelleen häiritsemään.

Hyvä ja tuhdin sherryinen Laga. Monien suosikki (jaettu kakksotila).



Viimeisenä lasissa vahva 12-vuotias:

Lagavulin 12 yo, 57,8%. "Special Release", bottled 2002.

Tuoksu on raikas, kuivan turvesavuinen ja mentholinen. Kevyesti tammea. Vahva ja raikas.

Maku on alkuun melko terävä, mutta tasoittuu nopeasti. Bourbontynnyrikypsytys tuo tammen kauniisti esiin. vaniljaa, sitrusta, "merellistä" suolaisuutta, kuiva ja vahva turpeisuus.

Jälkimaku on pitkä ja voimakas. Tammi hallitsee. Kuiva tuhti turpeisuus, vanilja, kookos. Hyvää.

Vahva, mukavan puhdaspiirteinen ja tuhti Laga. Erittäin hyvää. "Lopputuloksissa" jaetulla kakkostilalla.



Kokonaisuutena mielenkiintoinen ja antoisa setti yhden tislaamon valikoimasta. Kiitos vielä paikalla olleille, yhdessä maistelu on aina mukavaa!

Bowmore 15 yo 1997, The Whiskyman

Testissä "The Whiskyman"-nimikkeen alla pullotettua Bowmorea. The Whiskyman'in takana on pitkän linjan viskimies Dominiek Bouckaert ja yrityksen kotipaikka löytyy Belgiasta. Pullotteet on nimetty tunnettuja rock-kappaleita mukaellen.

Bowmore 1997 15 yo. Bottled 2012. 53,8%. The Whiskyman, 

" It's Only Single Malt But I Like It", 189 bottles.

Tuoksussa tuntuu raikasta, hieman kirpakkaa hedelmäisyyttä, sekä sisu-pastillia. Kuivahko turvesavuisuus, märkää pahvia. Kevyt tammen vivahde.

Maku on runsaan turvesavuinen. Palanutta puuta, raikasta hedelmää, kirpeaa marjaa. Toffeinen täyteläisyys. Vaniljaa ja sitrusta, mutta myös jotain hieman tunkkaista vivahdetta.

Jälkimaku on happaman sitruksinen ja kuivan savuinen. Tammea, suolaisuutta. Vivahteikkuus ei nouse sille tasolle kuin mitä olisi toivonut.

Selkeä pettymys tämä lopulta oli. Viski ei oikein puhjennut kukkaansa missään vaiheessa ja kokonaisuus jäi turhan yksitoikkoiseksi.
Jopa vierelle maisteluun otettu Speysiden Balvenie 14 yo Roasted Malt tuntui tämän rinnalla rotevalle ja maultaan runsaammalle.