maanantai 11. maaliskuuta 2013

J. Ahola duo - Suistoklubi, Hämeenlinna 9.3.2013


Euroviisuissakin Suomea edustaneesta Teräsbetoni-yhtyeestään tunnettu Jarkko Ahola saapui Suistolle yhdessä kitaristi Timo Niemistön kanssa ja luvassa oli kattaus akustisia versioita rockmaailman klassikkokappaleista.

Kaksi kitaraa sekä Aholan vahva ja monipuolinen ääni olivatkin varsin toimiva yhdistelmä. Erikseen on jälleen syytä nostaa esiin myös Suiston loistava äänentoisto, jonka ansiosta kuunteluelämys oli taas huippuluokkaa.
Illan setissä kuultiin Queenia, Whitesnakea, Rainbowta, Elvistä, Roy Orbisonia, yms. yms, mutta toki myös Teräsbetonia. Euroviisukappale Missä Miehet Ratsastaa ei setissä ollut, mutta yleisön hyvin tuntemat Taivas Lyö Tulta, Orjatar ja Metallisydän olivat sovitettu yhteen hyvin toimivaksi sikermäksi. Laulujen sanat olivat edelleen myös yleisöllä hallussa.
Rainbown Temple of the King-kappaleen Ahola esitteli yhtenä kaikkien aikojen parhaista biiseistä ja upeasti tuo klassikko soi nyt myös Suistolla.

Aholan ääni on siis erittäin vahva, päästen hyvin oikeuksiinsa näissä akustisissa tulkinnoissa.
Ajoittain, varsinkin korkealle yltävissä venytyksissä syntyi selkeitä mielleyhtymiä mm. Deep Purplen riveissäkin vaikuttaneen Glenn Hughesin lauluun.

Viime vuonna julkaistulta Ave Maria - Joulun Klassikot-albumilta kuultiin herkkä nimikappale, mutta rockhenkisessä konserttikokonaisuudessa ja vuodenaikakin huomioiden tämä tuntui kyllä turhalta "mainoskatkolta". Jos en olisi ollut autolla liikkeellä, niin tässä vaiheessa olisi voinut pistäytyä baaritiskillä.
Illan päättänyt "ikivihreä" What a Wonderful World jätti sen sijaan hyvän fiiliksen, laadukasta musiikkia on aina kiva kuunnella, varsinkin livenä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti