Maaliskuun kuukauden klassikossa hypätään täpärästi 1980-luvulle, sillä Motörhead - Ace Of Spades julkaistiin marraskuussa 1980. Motörhead tunnetaan pitkän linjan yhtyeenä, joka ei tiukasta musiikillisesta linjastaan ole vuosienkaan saatossa tinkinyt. Bändi porskuttaa edelleen hyvässä vedossa, vaikka kokoonpano onkin vuosien aikana kokenut muutoksia. 1980-luvun alussa kokoonpano oli vielä kaikkien aikojen parhaana pidetty, sillä tuolloin keulahahmo "Lemmy" Kilmisterin rinnalla musisoivat rumpali "Philty Animal" Taylor, sekä kitaristi "Fast Eddie" Clarke. Vaikka bändi on julkaissut lukemattoman määrän levyjä, Ace Of Spades on eittämättä yksi suurimmista kulmakivistä yhtyeen tuotanossa ja samalla koko heavymusiikin historiassa. Suureksi hitiksi ja todelliseksi biisiklassikoksi nousseella "Ace Of Spadesilla" käynnistyvä levy on uskomattoman vahva alusta loppuun jykevien, mutta riehakkaan raskaasti rullaavien biisien seuratessa toistaan. Balladeille ei tällä kiekolla ole tilaa, eikä levyltä löydy edes yhtä heikkoa lenkkiä. Tiukkaa tavaraa alusta loppuun. Rock!
1. Ace Of Spades 2. Love Me Like A Reptile 3. Shoot You In The Back 4. Live To Win 5. Fast And Loose 6. We Are The Roadcrew 7. Fire Fire 8. Jailbait 9. Dance 10. Bite The Bullet 11. The Chase Is Better Than The Catch 12. The Hammer
1990-luvulla julkaistut kolme Black Bowmorea ovat nousseet nykypäivänä todelliseen kulttiasemaan viskiharrastajien keskuudessa. Nyt reilut kymmenen vuotta myöhemmin Bowmoren tislaamo päätti herättää henkiin vastaavan "legendan" kolmella erilaisella pullotteella. 2007 julkaistiin uusi Black Bowmore, 2008 vuoron sai White Bowmore ja suunnitelmien mukaan tänä vuonna trilogia täyttyy vielä yhdellä. (Alun alkaen kerrottiin että kolmas olisi "red", mutta viime päivinä on kantautunut huhua, jonka mukaan kolmas pullote olisi "gold", aika näyttää..). Nämä uudet pullotteet ovat myöskin jo ehtineet kerätä mainetta ja kunniaa maailmalla erilaisten palkintojen muodossa, tästä lisää esimerkiksi täällä.
Mutta nyt maistelussa sarjan kakkos-osa, Eli Bowmore White 1964, 43yo, 42,8%, 732 bottles.
Tämän iäkkäimmän maistamani Bowmoren tuoksu on todella miellyttävä ja vahvan aromaattisen tyylikäs. Herkullinen sekoitus pehmeää kermatoffeeta, eksoottista hedelmää ja raikasta herukkaa. Viskin suutuntuma on hento ja silkkisen pehmeä. Maku on tyylikkään vivahteikas, iän tuomaa kuivuutta löytyy sopivasti ja korkeasta iästä huolimatta puu ei nouse liian vahvasti esiin. Herukka hallitsee makuprofiilia ja ripaus suolaista salmiakkia tuntuu voimakkaana häivähdyksen omaisena hetkenä keskivaiheilla. Eksoottiset hedelmät ja toffee luovat nautinnollisen pohjan ja kirpeät herukanlehdet ja jopa nokkosen aromit tuovat raikkautta, jota harvoin näin iäkkäässä viskissä pääsee aistimaan. Jälkimaku on miellyttävä ja todella pitkä, yllättävän ja täyteläisen öljyisyyden noustessa esiin.
Uskomattoman upea viski, jota mielellään nauttisi enemmänkin. Nyt maistetun annoksen jälkeen jäi kaipaus, lisää...
Maistelussa Bunnahabhain Darach Ur, 46,3%, Batch 1. (Travel Retail Exclusive). Tuoksussa tammea ja mallasta, hieman hunajaista makeutta ja huomattavan savutonta turvetta. Maku on pehmeä ja "pyöreä". Puun vaikutus, (Darach Ur = New Oak), tuntuu vahvana mutta miellyttävänä, turve tuo jämäkkyyttä ja hennon mausteiset vivahteet sekä toffeinen makeus kietoutuvat tasapainoiseksi kokonaisuudeksi. Jälkimaku on miellyttävän pehmeä. Kokonaisuutena tämä on Bunnan tyylille ominaisena kevyt Islay-viski, mutta hienon tasapainoinen paketti. Hinta-laatusuhteeltaan oikein hyvä tuote, (£33/l), jota voi helposti nauttia vaikka useammankin annoksen.
Sain juuri kahlattua läpi Marc A. Hoffmannin kirjoittaman ja Saara Toivosen suomentaman uutuusteoksen ”Viski – Matka maailman kuuluisimpiin tislaamoihin” (Parragon/Big Sur 2009), ja yleisarvioni siitä kallistuu hienoisen myönteiseksi.
Lähtökohta on poikkeuksellisen selkeä: kirja alkaa luvulla ”Määritelmä”, jossa selostetaan lähes virheettömästi viskimaailman keskeisimmät käsitteet itse yleismääritelmästä ”viski” aina ”single maltiin” ja eri ”straight”-tyyleihin. Asiapitoisen tekstin keskellä huomiota herättää palopuhe viskin ja yleisemmin alkoholin liikakäytön vaaroista. Tilaisuuden tullen pitääkin tarkistaa, löytyykö kappale jo alkuteoksesta vai onko se varta vasten suomennokseen lisätty.
Määritelmien jälkeen käydään läpi viskin raaka-aineet ja sitten valmistusprosessi. Näissäkin jaksoissa esitys on riittävän yksityiskohtainen. Esim. viljalajikkeista on yritetty kertoa myös historiaa ja vedestä alueellisia eroja. Mallastuksesta kerrottaessa keskitytään vain perinteiseen lattiamallastusmetodiin, vaikka sen merkitys on viimeistään 1970-luvulta lähtien ollut – paria poikkeusta lukuun ottamatta – lähes olematon. Teollisten mallastamoiden käyttämistä menetelmistä kyllä mainitaan saladin-laatikot, rummut ja SGKV, mutta lukijaa varmasti kiinnostaisi myös tietää, mitä näiden nimien taakse kätkeytyy, eli miten mallas ko. menetelmiä käyttämällä syntyy. Vastaavanlaisena puutteena pidän sitä, ettei kolonnitislaimen (Coffey still) toimintaa selosteta mitenkään. Vaikka menetelmä ei tuota persoonallisia makuja, vaan jotakuinkin neutraalia tislettä, olisi se suuren merkityksensä vuoksi ansainnut osakseen edes muutaman rivin. Positiivisista yksityiskohdista taas voidaan mainita esim. viimeistelykypsytystä (finishing) koskeva ”artikkeli”, jossa tuodaan tasapuolisesti esiin tämän viime aikoina yleistyneen käytännön etuja ja varjopuolia.
Pääosa teoksesta omistetaan eri tislaamoiden ja niiden tuotannosta valittujen yksittäisten pullotteiden esittelylle. Ainakin Skotlannin osalta esitys on kattava, ja mukaan ovat päässeet paitsi edelleen toimivat, myös likimain kaikki 1980-luvulla tai sen jälkeen suljetut tislaamot. Tislaamoista kerrotaan lyhyesti ne samat historia- ja tuotantofaktat, jotka löytyvät useimmista muistakin vastaavanlaisista kirjoista. Koska alkuteksti on kirjoitettu vasta noin vuosi sitten, tiedot kuitenkin ovat hyvin ajan tasalla (mukana esim. Kilchoman). Pullotteiden esittelyä tai ehkä oikeammin niiden valintaa pidän hieman omituisena. Kun kultakin tislaamolta on mukana vain yksi pullote, sen kai tulisi edustaa ns. ”distillery characteria”; eli siitä pitäisi löytyä mahdollisimman selkeinä ne piirteet, jotka yleensä ovat juuri tämän tislaamon viskeille tyypillisiä. Mielestäni esim. Bowmoren ”Enigma”, Dalwhinnien 20-vuotias ja Edradourin ”Ballechin” (#1 Burgundy) eivät sanottua kriteeriä oikein täytä. Niin ikään pitäisin mielekkäänä, että tällaiseen perusteokseen valittaisiin esiteltäviksi vain sellaisia pullotteita, joita on yleisesti ja vaikeuksitta saatavissa. Viime vuosituhannen puolella pullotetut Saint Magdalenen ”Rare Malts” -julkaisu (1998) ja Midletonin ”Very Rare” 1990 saattavat hyvinkin edustaa huippua ko. tislaamoiden tuotannossa, mutta liikkuvat kyllä enää vain huutokaupoissa, jos niissäkään; ja esiteltäväksi olisi ollut tarjolla tuoreempaakin tavaraa.
Ilahduttavasti teoksessa on noteerattu myös molemmat Suomessa virallisesti toimivat tislaamot Beer Hunter’s ja Teerenpeli. Kummankaan pullotteita ei kirjoittajalla (tai suomentajalla) ilmeisesti ole ollut maistelussa, sillä kuvaukset puuttuvat. Lisäksi uskon (tai Mika Heikkisen kannalta ainakin toivon), ettei ”Old Buckin” ensimmäisen batchin kohtalo ollut sellainen kuin kirjassa (s. 214) väitetään: ”Heikkinen myi sadan pullon tuotantoerän etupäässä tuttaville.”(!)
Kokonaisuutena Hoffmannin kirjaa voi pienin varauksin suositella suomalaisille harrastajille. Yksittäisiä asiavirheitä on pujahtanut mukaan jonkin verran (esim. ”Green Spot” ei ole blendi eikä ”Redbreast” mallasviski), mutta ei kuitenkaan niin paljon, että lukija niistä ärtyneenä jättäisi urakkansa kesken. Lähes kaiken tarjotun tiedon löytää myös muualta, ja maailmalla on julkaistu useita lähestymistavaltaan samanlaisia teoksia. Tuoreuden ohella valttina on kuitenkin suomen kieli, jonka ansiosta Hoffmann tavoittanee meillä monia sellaisia harrastajia, joilta englannin seuraaminen ei syystä tai toisesta onnistu. Laajuus (320 s.) ja varsin laadukas nelivärikuvitus huomioon ottaen kirjan hinta (alle 15 euroa) tuntuu oudonkin alhaiselta. Jos ei se paljon anna, ei se paljon otakaan.
Viskiostokset Lontoossa on nyt siis tehty ja toivottavasti näistä pienistä viimeisen viikon aikana julkaistuista kauppainfoista on hyötyä vaikkapa oman viskiostosmatkan suunnittelussa.
Käyntikohteistamme jäi siis puuttumaan Cadenhead's, joka löytyy osoitteesta 26 Chiltern Street. Vanhan ja arvostetun viini- ja alkoholiliikkeen Justerini & Brooksin (pikkukuva) toimisto on puolestaan osoitteessa 61 St James's Street. (Täältä voi poimia kyytiin vaikkapa netin kautta tehtyjä ostoksia). Varmasti paljon muitakin hyviä viskin ostopaikkoja kaupungissa on, mutta eiköhän ainakin tunnetuimmat nyt tästä blogista löydy.
Ja mitä olisi Lontoo ilman pubeja, joten tässä loppuun vielä muutama mukava paikka kuvien muodossa. Cheers!
Viimeinen, mutta ei vähäisin kohde oli myös pitkät perinteet omaava Milroy's Of Soho, (3 Greek Street). Pienen ja todella idyllisen kaupan viskivalikoima on hyvä, pullotteita löytyy sopivasti laidasta laitaan, kattavasta perusvalikoimasta aina muutamiin kalliimpiin harvinaisuuksiin. Myös liikkeen omia "Milroy's" pullotteita on mukava setti. Lämminhenkinen ja viihtyisä myymälä, missä henkilökohtaista palvelua pidetään arvossa. Käymisen arvoinen paikka.
Löytö: Matkakaverini matkalaukku sai täältä täytettä reilumman puoleisesti...
Sitten vuorossa Berry Bros & Rudd, (3 St James's Street). Vanha ja hyvin arvokkaan näköinen liiketila koostuu useasta huoneesta, joista suurin osa on pyhitetty viineille, mutta myös yksi viskeille. Liikkeen omia pullotteita on kattava ja mielenkiintoisen näköinen valikoima. Tyylikkäissä lasivitriineissä komeilee myös todellisia viskiharvinaisuuksia ja hintataso vaikuttaa kautta linjan melko kohtuulliselle. Valitettavasti olimme myymälässä vilkkaaseen aikaan, emmekä jaksaneet jäädä odottamaan myyjän vapautumista, vaan omatoimisen pullojen tutkiskelun jälkeen päätimme jatkaa matkaa...
Jos (ja kun) Lontooseen tulee vielä joskus mentyä, niin täällä täytyy vierailla uudestaan ajan kanssa. Tyylikäs ja upeasti "vanhanaikainen" paikka.
