perjantai 22. huhtikuuta 2016

Blues Caravan 2016 - Blue Ladies: Ina Forsman, Tasha Taylor, Layla Zoe. Savoy-teatteri, Helsinki 20.4.2016


Raskaamman rockin vastapainoksi on kiva kuunnella livenäkin välillä jotain muuta, esimerkiksi bluesia. Tähän tarjoutui loistava tilaisuus Helsingin Savoy-teatterissa, joka toimi jo pitkän historian omaavan Blues Caravan -kiertueen yhtenä etappina. Tänä vuonna kiertueen teemana on ”Blue Sisters” ja lavalla nähdään kolme nuorta ja valovoimaista naisartistia. Kotimaatamme edustaa Ina Forsman ja kolmikon täydentävät yhdysvaltalainen Tasha Taylor ja kanadalainen Layla Zoe.

Savoyssa kuultiin ja nähtiin huikea ilta, jolla oli kokonaiskestoa peräti kaksi ja puoli tuntia. Lyhyt väliaika jakoi konsertin kahteen osioon. ”Sinisten siskojen” taustalla musisoivat kitaristi Davide Floreno, basisti Walter Latupeirissa ja rumpali Markku Reinikainen.

Ilta alkoi kolmikon yhteisesityksellä Chain Of Fools -klassikosta ja hieno versio tuo olikin. Avausnumeron jälkeen Ina Forsman sai lavan haltuunsa ja soolosetti nojasi laulajattaren nimeä kantavan tuoreen esikoissooloalbumin kappaleisiin. Valloittava esiintyminen ja värisyttävän vahva ääni eivät jättäneet moitteille sijaa. Bluesia ja jazzahtavia sävyjä yhdistelevälle Forsmanille voi povata pitkää ja menestyksekästä uraa!



Amerikan vastaisku oli kuitenkin vähintäänkin yhtä kova ja Tasha Taylor osoitti, että kyllä blues ja soul lähtee täältäkin suoraan sydämestä. Perinteitäkin löytyy, sillä hän on soul- ja bluesvirtuoosi Johnnie Taylorin nuorin tytär. Huikea ja vahva esitys jossa tunnetta riitti. Tashan tuorein albumi kantaa nimeä Honey For the Biscuit ja levy on ehdottomasti tutustumisen arvoinen.



Väliajan jälkeen oman tunteikkaan vuoronsa sai Layla Zoe. Jälleen liikuttiin perinteisen bluesin ja soulin maailmassa Zoen ladatessa esitykseensä käsinkosketeltavan intiimin tunnelman. Vahva ääni ja upeat tulkinnat pysäyttivät kuuntelemaan. Myös Zoelta julkaistiin äskettäin uusi, Breaking Free -nimeä kantava albumi.



Illan lopuksi kuultiin toki vielä parit kolmikon yhteisesitykset ja mainio ilta oli paketissa. Illan hurmaavat naisartistit näyttivät, että blues ei ole todellakaan vain vanhojen miesten musiikkia. Savoyn konsertti myös kuvattiin dvd-julkaisua varten.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti