maanantai 16. marraskuuta 2015

Nightwish, Beast in Black - Metro Areena, Espoo 13.11.2015


Loppuvuoden keikkatahti jatkuu vilkkaana. Nyt vuorossa oli matka Espoon Metro Areenalle katsastamaan viimeksi kesällä Tampereen Ratinassa hurmanneen Nightwishin Euroopan kiertueen avaus.

Ennen Nightwishia lavalla nähtiin kuitenkin maailman ensi-ilta. Battle Beastista erotetun kitaristi/biisintekijä Anton Kabasen uusi yhtye kantaa nimeä Beast in Black ja nyt oli aika ensimmäisen keikan.


Beast in Blackin setti nojasi vahvasti Battle Beast -materiaaliin, mutta myös kaksi aivan uutta kappaletta kuultiin. Seurasin keikkaa hieman ristiriitaisissa fiiliksissä. Varsinkin alkuun uusi laulaja Yannis Papadopoulos vaati totuttelua, enkä meinannut oikein saada otetta Battle Beast -tulkintoihin. Keikan loppua kohden homma alkoi kuitenkin jo tuntua luontevammalle ja pari kuultua uutta kappaletta lupaavat hyvää jatkoa ajatellen. Nämä biisit säväyttivät heti ensikuulemalla! Keikalla kosketinsoittimet olivat kappaleissa vahvasti läsnä ja olisinkin mieluusti nähnyt lavalla ihan livesoittajan taustanauhojen sijaan. Viihdyttävä setti kuitenkin, joka lupaa kyllä ihan hyvää yhtyeen jatkoa ajatellen.



Beast In Black Setlist Metro Areena, Espoo, Finland 2015

Sitten illan pääesiintyjän pariin...


Nightwish latasi sitten peliin sellaisen kaksituntisen, että ei voi kuin ihailla yhtyeen tekemistä ja tyylitajua. Metro Areenan lavalla ei kuultu sitä helpointa ”best of” keikkaa, vaan illan kokonaisuus oli rakennettu pitkien ja mahtipontisten sävellysten ympärille. Samaan settiin oli mahdutettu peräti kolme yhtyeen pisimpiin kuuluvaa teosta: The Poet and the Pendulum, Ghost Love Score sekä keikan päättänyt parikymmenminuuttinen The Greatest Show On Earth. Näistä ensin mainittu oli aivan huikea ja nousi yhdeksi illan kohokohdista. Muita illan helmiä olivat aina vaikuttava Ever Dream sekä harvemmin kuultu 7 Days to the Wolves.




Laulajatar Floor Jansen on kyllä nainen paikallaan keikasta toiseen, sillä niin varmaa ja ihailtavaa hänen suorituksensa on. No, olihan kyllä koko bändi maestro Tuomas Holopaisen johdolla huikeassa vedossa ja tähän kun vielä lisätään upeat valot ja pyrot, niin mitäpä muuta hyvältä hevikeikalta voi toivoa. Upea ilta!

Toinen arvio tästä illlasta kannattaa käydä lukaisemassa Metalliluolan sivuilta.

Nightwish Setlist Metro Areena, Espoo, Finland 2015, Endless Forms Most Beautiful








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti