torstai 14. huhtikuuta 2016

The Naked Grouse

Vaihteeksi sekoiteviskiä tarkastelussa. Tunnettuun The Famous Grouse -tuoteperheeseen kuuluva ”alaston riekko” on viimeistelykypsytetty ensimmäisen täytön sherrytynnyreissä ja pääosan mallasviskiosuudesta on kerrottu tulevan Highland Parkilta ja Macallanilta. Lähtökohdat ovat siis varsin mielenkiintoiset…

The Naked Grouse, 40%.


Tuoksu tuntuu alkuun nuorelle ja raa’alle. Kevyen maltaisuuden ja viljaisuuden takaa esiin nousee sherryistä makeutta, kypsiä luumuja, käynyttä marjamehua ja tuoretta tammea. Ajan kanssa tuoksu tasoittuu ja alun raakuus häipyy sherryn noustessa enemmän esiin. 

Maku on erittäin pehmeä helposti lähestyttävä. Makea sherry tuntuu maukkaana. Suuntuntuma on blendimäisen kevyt. Nuorehkon viskin pistävyyttä nousee esiin, mikä tuo vahvan kontrastin pehmeälle sherrylle.

Jälkimaku on lyhyt ja melko terävä. Sherryisyys säilyy maukkaana, mutta nyt alkua selvästi kuivempana. Sitrusten happamuutta (greippi) ja lopussa esiin nousevaa mukavaa mausteisuutta.


Melko lailla odotusten kaltainen ja ihan kiva blendi. Sherryisyys tuo tähän pullotteeseen ihan kivan twistin, mutta single malt -miehelle kokonaisuus on kuitenkin turhan kevyt ja nuorehkon oloinen. Juomasekoituksissa tämä varmaan toimisi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti