Kuukauden Levyklassikko 2: Black Sabbath - Paranoid

Helmikuun levyklassikkona vuodelta 1970 peräisin oleva Black Sabbath - Paranoid.
"100 miljoonaa levyä myynyt Black sabbath on ylittämätön hevilegenda" mainitaan "Sabbath Bloody Sabbath" kirjan kansiteksteissä ja kyllähän tällä bändillä on ollut vahvasti lusikkansa sopassa jos toisessakin puhuttaessa ns. heavy metallin synnystä. Bändin ykkösalbumi oli jo järisyttävä ja uudella tavalla hienoa raskasta musiikkia, mutta tällä toisena julkaistulla Paranoidilla bändi, (Tony Iommi, Ozzy Osbourne, Geezer Butler, Bill Ward), on valmiimpi ja levyn kokonaisus on tasaisempi.
Aloitusbiisi "War Pigs" on heti klassikko, raskasriffinen ja kuten nimestä jo voi päätellä - sanoitukseltaan kantaaottava. Sitten kappale, joka itse biisin lisäksi tunnistetaan myös villisti levinneestä sanonnasta: "soittakaa Paranoid". Sitten vedetään hieman henkeä, "Planet Caravan" on rauhallinen ja eeppinen kappale, jossa voi kuulla vaikutteita jopa jazzista. "Iron Man" on jälleen huippua, loistava kitarariffi ja kappale onkin yksi Sabbathin kulmakiviä. "Electric Funeral" on hidastempoinen ja laahavan raskas hyvän melodian omaava biisi. Myös seuraava "Hand Of Doom" alkaa rauhallisena bassolla ja laululla, mutta kasvaa lopulta hienoksi rockrymistelyksi, kunnes lopussa taas palataan alun hitauteen. "Rat Salad" on vahva instrumentaali, jopa rumpusoolo on mahdutettu mukaan. Levyn päättävä "Fairies Wear Boots" on sekin klassista sapattia, hienoa melodiaa, raskaita riffejä ja Ozzyn laulua parhaimmillaan. Hieno lopetus loistavalle levylle.
Levyn nimeksi piti muuten alun perin tulla War Pigs, mutta se jouduttiin lopulta vaihtamaan Paranoidiksi levy-yhtiön painostuksesta.

Rare Malts Winter Special - Teaninich

Teaninich 1972 23yo 64,8%, (Northern Highlands). Tuoksu makeahko ja voimakkaan maltainen. Maku on vahva, pehmeän maltaisuuden ja raikkaan merellisyyden hallitsema. Hunajaista makeutta löytyy varsinkin maun loppupuolella. Jälkimaku vahva ja pitkä. Yllättävän helposti juotavaa laimentamattomanakin, mutta pieni veden lisäys avaa kyllä aromaja huomattavasti. Kokonaisuutena ei huippu, mutta ei missään nimessä pettymyskään. "Keskitien kulkija".

Tislaamon tuotanto menee pääasiassa sekoiteviskeihin, (Johnny Walker) ja niinpä single malt-pullotteina Teaninichia onkin markkinoilla suhteellisen vähän.

Rare Malts Winter Special - Mortlach

Mortlach 1978 20yo 62,2%. (Speyside). Tuoksu voimakkaan makean hedelmäinen. Maku on huomattavan pehmeä, erittäin makea ja täyteläinen. Hallitsevin elementti on runsas hedelmäisyys. Sherryisyys on hyvin hillittyä ja tyylikästä. Korkea alkoholiprosentti luo ryhdikästä voimaa, mutta itse alkoholi ei nouse häiritsevästi esiin. Jälkimaussa hedelmäisyyden alta paljastuu hento savuinen vivahde. Loistava jälkiruokaviski hyvän aterian päätteeksi.

(tekstiä muokattu 9.11.2009)

Rare Malts Winter Special - Benromach

Benromach 1978 19yo 63,8%. (Speyside). Tuoksu pistävä ja alkoholi tuntuu liikaa. Maku iskee ärhäkästi ja raa'alla tavalla. (Alkoholinen) vahvuus peittää alleen lähes kaiken ja kokonaisuus onkin hyvin vaatimaton. Laimennus vedellä auttaa hieman, mutta ei millään muotoa pelasta tätä varsin mitään- sanomatonta juomaa, jonka maku on totaalisen hukassa. Tai sitten en vain osaa sitä löytää... Pettymys.

Benromach suljettiin 1983 ja herätettiin taas henkiin 90-luvulla, kun viskien pullottajana tunnettu Gordon & MacPhail osti tämän tislaamon, (tai mitä siitä oli jäljellä). Tällöin lähes koko tislaamo käytännössä rakennettiin täysin uudestaan ja uusissa tiloissa tislaus aloitettiin 1998.

Rare Malts Winter Special - Port Ellen

Näin talvipakkasten keskellä maistuvat mainiosti hieman vahvammat viskit, joten jatketaanpa tammikuussa aloitettua Rare Malts sarjaa. Tällä kertaa laseissa pari upeaa Port Elleniä:

Nämä kaksi Port Elleniä maistelin rinnakkain esimmäisen kerran noin vuosi sitten. Nyt uusintavertailussa ei mitään uutta ja ihmeellistä ilmennyt, joten 28.1.2008 viskifoorumille kirjoittamani arviot voin allekirjoittaa edelleen täysin.

Port Ellen 1978 20yo 60,9%. (Islay). Tuoksu makean savuinen. Maku täyteläinen ja voimakas, sopivan makea ja todella herkullinen. Jälkimaku kuivuu sopivasti ja ”puu” nousee hyvällä tavalla esiin. Pehmeä savuisuus täydentää loistavan kokonaisuuden. Vesitilkan lisäys tuo lisää makeutta ja tasapainoa tähän herkkuun. Loistava viski.

Port Ellen 1978 22yo 60,5%. (Islay). Tuoksu merellisen suolainen ja savuinen. Maku kuivahko, mutta täyteläinen ja huikean vahva. Mahtava voimakkuus jatkuu aina pitkään ja kuivaan loppumakuun saakka. Lopussa puun aromit nousevat vahvasti pehmeän savun seasta esiin. Vesitilkan lisäämällä merellinen raikkaus ja suolaisuus nousevat pintaan. (kuin merivirtojen rantaan huuhtoma puhdas tammilauta). Yllättävää, että viskin räjähtävä voima ei kärsinyt edes pienestä vesilisästä. Samat loppusanat kuin 20yo:ssa, loistava viski.

Port Ellenin tislaamo suljettiin vuonna 1983, aiheesta lisää tässä.

The Hevi Shit live 29.1.2009

Hämeenlinnan japsiviskitastingin yhteydessä kuultiin myös livemusiikkia, lavalla mainiot miehet punaisissaan, eli The Hevi Shit. Intoronauha "Sad But Truen" jälkeen RHCP:n "Breaking The Girl" oli tyylikäs avaus, jonka jälkeen mainiot "Unplugged" varsiot tutuista klassikoista viihdyttivät koko setin ajan. Biisejä kuultiin laidasta laitaan aina Riki Sorsasta Uriah Heepiin ja Deep Purpleen. Mukavaa viihdettä viskinmaistelun lomassa, kiitos!

Japanilaiset viskit maistelussa

Japanilaisten viskien ilta Hämeenlinnassa tarjosi varsin mielenkiintoisen kattauksen. Tässä lyhyet kommentit illan tastigissa maistelluista tuotteista:

Hibiki 17yo, 43%, Blended, Suntory: Miellyttävä tuoksu. Maku makea, blendimäisyys tuntuu mutta ei mitenkään häiritsevänä. Jälkimaku hieman alkoholinen. "Helppo" ja yllättävän hyvä blendi.

Nikka 21yo Pure Malt, 43%: Tuoksu hieman tunkkainen, kukkaa. Maku melko voimakas, mutta hieman mitäänsanomaton, hedelmäinen. Jälkimaussa jotain outoa, "liimaa".

Karuizawa 12yo, Pure Malt, 40%: Tämä sherrytynnyreissä kypsytetty viski on hieman omituinen ja kokonaisuudeltaan melko tylsä. Sherryisyys tuo hieman ryhtiä ja täyteläisyyttä, mutta ei tämä ihan loppuun asti vakuuta. Ihan juotavaa kuitenkin.

Yamazaki 12yo Single Malt, 43%: Tuoksu mitäänsanomaton ja hieman alkoholinen. Maku huomattavasti tuoksua parempi, ei kuitenkaan sekään mitenkään erityisesti säväyttävä. Makeutta, hieman puuta, "liimaa". Luonteeltaan varsin tyypillinen japsiviski.

Hanyu 1988, Single Cask. 55,6%: Hyvä tuoksu, joka on täyteläisen hedelmäinen ja runsas. Maku täyteläinen ja makean hedelmäinen, johon mukava savuisuus tuo herkullisen lisänsä. Maukas viski!

Kokonaisuutena varsin mielenkiintoinen ja kattavakin otos erityylisiä viskejä. Omalla kohdalla maistelu on keskittynyt lähes täysin Skotlannin viskeihin, joten nyt koettu ilta tarjosi kyllä mukavaa vaihtelua ja erilaisia tuotteita. Joku pieni viimeinen silaus näistä viskeista jäi kuitenkin mielestäni puuttumaan, joten omalla kohdalla pääpaino tulee edelleen säilymään Skotlannissa. Vaihtelua ja vertailua toki aina tarvitaan ja tämänkaltaiset illat ovat juurikin omiaan tuomaan sitä.
Illasta lisää täällä.