Bunnahabhain Mòine

Lisää turpeista Bunnahabhainia. Lasissa Mòine (”peated”).

Bunnahabhain Mòine, 46,3%

Tuoksu on kuivahkon turvesavuinen ja tuoreen tamminen. Rasvaisuutta, märkää nuotiota ja ylikypsiä hedelmiä. Tuhti ja melko raskaspiirteinen. Hyvä startti.

Maku on mukavan makea ja melko täyteläinen. Turvesavu tuntuu tuhtina ja selkeänä. Runsas vanilja, lakritsin suolaisuus ja mehukas hedelmäisyys. Kosteaa maltaisuutta.

Jälkimaku jatkuu pehmeänä ja tyylikkään turvesavuisena. Vaniljaisuus on edelleen runsasta ja hedelmäinen makeus sekoittuu kivasti lakritsisen suolaisuuden kanssa.

Kokonaisuutena Mòine on erittäin hyvä turpeinen nuori Bunna ja varsinkin hintaluokassaan (Alko 44€) erinomainen löytö! Tässä on vahva haastaja vaikkapa Caol Ilan 12 yo:lle tai Ardbegin kympille.

Bunnahabhain Ceobanach

Jatketaan Bunnahabhainilla, mutta nyt parilla vahvan turvesavuisella versiolla. Ensin lasissa Ceobanach (”smoky mist”).

Bunnahabhain Ceobanach, 46,3%. Peated, ex-bourbon casks.

Tuoksu on voimakaspiirteinen, mutta profiililtaan mukavan pehmeä. Turvesavu hallitsee. Ylikypsää trooppista hedelmäisyyttä (banaani, ananas), lakritsia ja tuoretta tammea.

Maku on pehmeä, raikas ja mukavan turvesavuinen. Tuoretta tammea, makeaa sitrusta, vaniljaa ja suolaisuutta.

Jälkimaku jatkuu kuivan turvesavuisena ja raa’ahkon hedelmäisenä. Tammi tuntuu kuivana. Hapan sitrus ja kevyt yrttisyys.

Makuprofiililtaan tasapainoinen Bunna, mutta kokonaisuus on jotenkin ponneton ja turhan simppeli. Ei nyt ihan heikko tapaus, mutta parantamisen varaakin olisi.

Bunnahabhain Stiùireadair

Sitten lasiin sherrytynnyreissä kypsytetty Bunnahabhain Stiùireadair (”Helmsman”).

Bunnahabhain Stiùireadair, 46,3%. First and second fill sherry casks.

Tuoksu on pehmeän sherryinen. Hapan marjaisuus, ylikypsä hedelmäisyys ja raikas sitrus. Luumua, rusinaa, appelsiinia, suolaisuutta ja kevyesti tammea.

Maku on runsaan sherryinen ja melko täyteläinen. Luumua, lakritsia, suolaisuutta ja kirpeää marjaisuutta. Taustalla kumia ja rikkiä.

Tammi nousee esiin ja sitrusten happamuus voimistuu. Sherry tuntuu kuivana. Vahvaa kahvia ja suolaisuutta.

Hieman sekava, mutta kuitenkin ihan kivoja piirteitä omaava Bunna. Kokonaisuus ei vaan jaksa kantaa ihan maaliin asti.

Bunnahabhain Eirigh Na Greine

Islayn viskeillä jatketaan ja otetaan käsittelyyn muutama Bunnahabhain. Ensimmäisenä lasissa travel retail -markkinoille suunnattu Eirigh Na Greine (”morning sky”).

Bunnahabhain Eirigh Na Greine, 46,3%. Matured in French Red Wine Casks, travel retail exclusive

Tuoksu tarjoaa sekoituksen makeaa ja hapanta. Makea hedelmäisyys, hapan viinimäisyys ja kuivahko pähkinäisyys ovat hallitsevia. Tammea, maltaisuutta ja suolaisuutta.

Maku on happaman hedelmäinen ja kuivahko. maltaisuutta, tammea, raa’ahkoa marjaisuutta (herukat), suolaisuutta ja kirpeää sitrusta.

Jälkimaku kääntyy entistä enemmän happamaan ja kirpeään suuntaan. Tammea ja tanniineja, hapan viinimäisyys.

Tämä happaman hedelmäinen ja erikoinen Bunna ei oikein vakuuta, joten suosikkilistalle ei tällä päästä.

Doogie White, Wishing Well - Bar Bulldog, Riihimäki 20.4.2018

Riihimäellä Bar Bulldogissa koettiin mainio ilta perinteisen raskaan rockin parissa. Lavalla Doogie White ja Wishing Well. Illan tunnelmiin linkistä:

http://metalliluola.fi/white-noise-the-finnish-chapter-doogie-white-wishing-well-bar-bulldog-riihimaki-20-4-2018/

Bowmore No.1

Testissä uudehko edullisen hintaluokan (n. 40€) Bowmore.

Bowmore No.1, 40%. First fill bourbon casks. (+-2017)

Tuoksu on pehmeä, makeahkon maltainen ja kohtalaisen turvesavuinen. Vaniljaa, tammea, suolaisuutta ja sitrusta. Hennompi, mutta puhdaspiirteisempi kuin verrokkina vierellä ollut Bowmore Small Batch.

Maku on tasapainoinen ja miellyttävä. Runsas vanilja, toffee ja turvesavu hallitsevat. Hienoinen märän pahvin vivahde. Kiva trooppinen hedelmäisyys voimistuu ajan kanssa.

Jälkimaku latistuu melko ohueksi eikä maku jaksa kantaa kovinkaan pitkään. Turpeisuus, hapan sitrus ja tammi hallitsevat.

Ihan ok simppeli Bowmore edullisessa hintaluokassa. Kokonaisuus on tasapainoisempi ja kypsempi kuin mitä Small Batch tarjosi, eli siihen verrattuna parannusta on tapahtunut.

Ritchie Blackmore's Rainbow - Hartwall Arena, Helsinki 13.4.2018

Kitaristilegenda Ritchie Blackmoren johtama Rainbow saatiin pitkän tauon jälkeen Suomeen, sillä edellinen Rainbow-keikka koettiin maassamme vuonna 1995. Nyt Hartwall Arenan lavalla nähdyn uusitun kokoonpanon keikka on herättänyt vilkasta keskustelua ja kovaa kritiikkiäkin on ollut ilmassa. Itselleni tämä oli laskujeni mukaan yhdeksäs kerta, kun näin Blackmoren livenä. Illan keikalta en odottanut mitään menneiden vuosien tasoista energisyyttä, vaan jälleen yhtä ja erilaista keikkakokemusta. Katsotaanpa biisi biisiltä mitä areenan illassa tapahtui.

Over The Rainbown (yksi parhaita keikkaintroja ikinä) kautta Spotlight Kid lähti liikkeelle hieman löysästi, mutta kyllähän Blackmoren kitarointi maukasta ja tunnistettavaa edelleen oli.
Pakollinen Russ Ballardin kynäilemä I Surrender kelattiin alta pois jo toisena, mutta seuraavana kuultu Mistreated tekikin jo suuren vaikutuksen. Ritchien kitarointi ja Ronnie Romeron vahva laulu olivat herkkua korville.
Toinen Russ Ballard -hitti Since You Been Gone oli setin itsestäänselvyys.
Man On The Silver Mountain osoitti, että Romeron laulu on vahvimmillaan juurikin näissä Dion aikaisissa kappaleissa.
Purple-osaston Perfect Strangers vetäisiin hieman hätäisen oloisesti, mutta Blackmoren kitarointi oli jälleen erittäin maukasta.
Seuraavana kuultu Sixteenth Century Greensleeves räjäytti itselläni pankin ja veto oli yksi illan kohokohdista!
Herkkua saatiin lisää heti perään Soldier Of Fortunen muodossa. Akustinen sopii Blackmoren käteen kuin nahkahansikas ja myös Romero tulkitsi kappaleen vakuuttavasti.
Stratovariuksesta ”lainattu” ja monessa mukana ollut kosketinsoittaja Jens Johansson pääsi omassa soolo-osuudessaan Jon Lordin ja Don Aireyn viitoittamalle tielle Finlandian soidessa upeasti.
Beethovenin yhdeksännestä sinfoniasta napattu Rainbow-keikkojen vakioinstrumentaali Difficult To Cure oli mallikas tunnelman nostattaja.
Perusrock All Night Long oli vähän pakkopullaa, mutta Child in Time kulki taas säväyttävästi. Eeppinen ja vahva veto.
Rainbow Rising -albumin helmi Stargazer oli vakuuttava myös livenä ja sitä fiilistellessä Long Live Rock’n’Roll vilahti puolihuomaamatta ohi.
Burn oli alun Spotlight Kidin tavoin hieman laiskahko ja myös biisin klassinen kitarariffi oli saanut uuden ilmeen.
Bändi poistui lavalta ilman kiitoksia ja kaikkien yllätykseksi keikka myös päättyi tähän. Encoreita ei siis syystä tai toisesta kuultu, mutta keikan kokonaiskeston (noin 2 tuntia) huomioiden eipä aiemmilla keikoilla kuultujen Black Nightin ja Smoke On The Waterin poisjäänti mikään suuri katastrofi ollut.

Rainbow mallia 2018 oli odotusteni mukainen, eli jälleen omanlaisensa ja erilainen lisä koettujen Purpleperheen keikkojen joukkoon. Viihdyin kyllä.

Illan lämppärinä nähtiin kotimainen National Nightmare. Lähinnä haukotuttavan tylsä hardrock ei säväyttänyt.

Kuvat ©Hannu Juutilainen

National Nightmare