2 x Ardbeg Provenance 1974, osa 2.

Ardbeg Provenance on viskimaailmassa noussut tiettyyn kulttiasemaan ja juomaa on ylistetty maasta taivaisiin lähes kaikkialla. Provenancea pullotettiin vuosituhannen taitteen tienoilla muutamakin setti ja nyt rinnakkainmaisteluun olimme saaneet vuosien 1997 ja 2000 pullotukset.


Ardbeg Provenance 1974, bottled 18 Nov 1997,
55,6%, bottle no 2927.

Tuoksu on hienostunut ja todella vivahteikas. Savuisuutta kevyemmin kuin pari päivää aiemmin arvioidussa Single Caskissa, mutta tilalla runsaasti marjaa, vaahtokarkkia ja öljyistä puuta.


Suutuntuma on öljyinen ja maku huikean vivahteikas. Savuisuus on sopivaa eikä nouse liian hallitsevaksi. Savu, edelmäinen makeus & merellinen raikkaus sulautuvat upeasti yhteen. Viskistä löytyy niin tyylikkäämpää herkkyyttä, mutta myös yllättävän tiukkaa ja terävää sarmikkyyttä.

Jälkimaku on todella pitkä, ja viskin ikä huomioiden mukavan raikas. Makujen intensiivisyys säilyttää otteensa aivan loppuun asti. Maku jatkuu ja jatkuu...

Hienon vivahteikas, sekä varsin nautinnollinen ja vahvan mutta tyylikkään makuprofiilin omaava viski. Kaiken lisäksi tämä yksilö tuntui juuri avatusta pullosta maistettuna ikäänkuin olevan hieman tukossa, joten se vaati maistelijoilta malttia ja kärsivällisyyttä. Tullee kehittymään avatussa pullossa vielä huimasti.




Ardbeg Provenance 1974, bottled 29 March 2000,
55%, bottle no 5360.


Tuoksu on huumaava, runsaan hedelmäinen ja raikkaan marjainen. Hento tervasavu & tyylikäs tammi täydentävät. Kahvin ja vihreän teen aromit tuovat lisävivahdetta. Hieno, syvä ja täyteläinen.


Maku on pehmeän tervasavuinen, yhdellä sanalla sanoen upea. Öljyisessä ja "paksussa viskissä maut täyttävät suun todella intensiivisesti. Hedelmäisyys on runsasta, johon merellinen, raikas suolainen tuulahdus tuo oman vivahteensa. Silkinpehmeä suutuntuma.

Jälkimaku on pehmeä, ( mihin on hävinnyt kaikki 55% ? :). Pituutta riittää jälleen huimasti ja tyylikkäästi hiipuvassa maussa runsas hedelmäisyys säilyy pitkään mehukkaan tuoreena. Savuisuus jatkuu tasaisena.

Mahtava viski, joka on vielä pehmeämpi, täyteläisempi ja intensiivisempi kuin 1997 pullotettu.

Nämä kaksi viskiä ovat todellakin kehunsa ansainneet. Vielä lisää aikaa, hieman happea ja sopivan rauhallinen nauttimishetki takaavat, että lasissa on ehkäpä parasta viskiä mitä Ardbegilla on koskaan tehty - ja tullaan tekemään. Joskin seuraavana arviovuorossa oleva IB-Ardbeg saattaa heittää kovan haasteen tälle kaksikolle...

Ardbeg Provenance 1974, osa 1.

Sitten vuoroon 2 x Arbeg Provenance 1974. Ennen kuin testiryhmämme pääsi itse viskin makuun, oli pullot luonnollisesti saatava auki. Oikean tekniikan löytämiseen kuluikin tovi.

Video 1. "Alku aina hankalaa":

Video 2. "Tekniikka hallussa":

Video 3. "Viimein "palkinto":

Tastingnotesit seuraavassa postauksessa...

Ardbeg 1974 cask 3327.

Viime viikolla pyörähti laseissa muutama varsin mielenkiintoinen Ardbeg. Viskifoorumilla joku on varmaan jo ehtinytkin "kattausta" selailla, mutta lähipäivien aikana olisi tarkoitus täällä blogissakin kertoilla omat pienet kommenttini nautituista juomista.

Aloitetaan vaikkapa Italian markkinoille tehdyllä Single Cask-julkaisulla, eli tarkemmin


Ardbeg 1974
Single Bourbon Cask no 3327.
54,1%.
Cask filled 12 July 1974,
bottled 25 Sept 2006,
bottle no 116 of 117.

Tuoksussa mukava turvesavu on heti läsnä ja kietoo vahvaan otteeseensa. Hapokasta marjaisuutta, suolaista merellisyyttä sekä hento puun vivahde.

Maku on makeahko ja todella vahva. Vahvuudella en nyt tarkoita alkoholisuutta, vaan oikeasti MAKUA. Runsas savu hallitsee, taustalla vivahteikasta kypsää marjaisuutta sekä aavistus tervaa.

Jälkimaku on todella pitkä, savuisuus kuivuu kuten olettaa saattaakin, eikä viskin voimakas makuprofiili osoita hiipumisen merkkejä. Alun marjaisuus muuttuu enemmänkin kuivattujen hedelmien suuntaan ja myös tervaisuus nousee vahvemmin esiin.

Vahva ja loistava viski, joka erottui varsin hyvin edukseen maistamieni Ardbegin Single Caskien joukosta. Tuhtia tavaraa! Vuotta 1974 on pidetty erityisenä ja varsin arvostettuna "Ardbeg-vuotena" ja varsin hyvin siihen "haasteeseen" tämäkin pullote vastaa.

2 x Arran "Wine Cask Finished".

Lisää Arrania myllyyn ja tämän pienen Arran-sarjan päätteeksi pari viinitynnyreissä viimeisteltyä yksilöä. Jokohan nyt aiempien pettymysten jälkeen "tärppäisi":


Arran Poemerol Bordeaux Wine Cask Finish, (Chateau La Conseillante), 50%. Bottled 2009. Limited edition 9420 bottles. Matured 8 years in traditional oak casks + 6 months in Pomerol casks (French oak).

Tuoksu on makeahko, mutta samalla hapan, (perinteinen sweet & sour). Viinimäisyys hallitsee selkeästi ja (yli)kypsä hedelmäisyys on runsasta.

Maku on makean viinimäinen ja suklaatoffeinen. Runsaasti kypsää hedelmää ja viinistä irronnutta tanniinisuutta. Hieman levoton, vähän "sitä sun tätä" maku.

Jälkimaku on pehmeä, runsas, mutta jää melko yksipuoliseksi. Alun liika makeus sentään hieman taittuu.

Sinänsä ihan maukas, joskin hieman erikoinen viski. Makeutta, (ylikypsät hedelmät), ehkä liikaa.



Arran Fontalloro Wine Cask Finish, (casks from Felsina Tuscany), 55%. Bottled 2007. Limited edition 1944 bottles. Matured over 8 years in traditional oak casks + 8 months in Fontalloro casks.

Tuoksu on kuivahko ja mausteinen, runsaasti kuivattua hedelmää.

Maku on todella kuiva ja "tiukka". Kuivattuja hedelmiä, aprikoosi, luumu, omena.. Myös puu tuntuu taustalla.

Lyhyessä ja kuivassa jälkimaussa esiin nousee joku omituinen vivahde (kuiva homeinen puu tms...). yök.

Olipa outo tapaus. Veden lisäys tuo onneksi makeutta lisää ja parantaa tasapainoa, mutta jälkimaun omituisuutta ei sekään pelasta...

Erikoiset ja keskenään hyvin erilaiset viskit. Näille viiniviimeistelyille on Arranin tapauksessa varmastikin olemassa selkeät perusteet, sillä saadaanhan näin ainakin makua muuten vaisuhkoon nuoreen tisleeseen. Lopputuloksista voikin sitten olla montaa mieltä... Omalle kohdalleni on joskus osunut pari parempaakin yksilöä kuin yllä olevat.

6 x Arran:

2 x Arran Single Cask.

Jatketaan Arranin parissa ja otetaan eilisten vaisujen "peruspullotteiden" jatkoksi pari Single Caskia:


Arran Single Bourbon Cask, 57%. Distilled 11.6.1998, bottled 7.7.2009, cask no 691.
203 bottles.

Tuoksu on kevyehkön tamminen ja vaniljainen. Hankala tapaus eikä meinaa millään "aueta". Vesilisä auttaa hieman, mutta eipä tästä ihmeitä irtoa sittenkään.

Maku on vahva ja toffeinen. Tautalla kuivaa tammea ja vaniljaa. Yllättävän yksioikoinen.

Jälkimaku on lyhyt ja terävä, kuivuen entisestään.

Melko reilu vesilisä pehmentää makuja ja parantaa tasapainoa, mutta kokonaisuus jää odottamaani vaisummaksi.



Arran Single Sherry Cask, 55,8%. Distilled 20.4.1998, bottled 27.10.2008, cask no 514.
325 bottles.

Väri on sherrykypsytetyksi viskiksi pelottavan vaalea.

Tuoksu on vahva, jossa havaittavaissa hentoa sherryisyyttä ja kuivahkoa maltaisuutta.

Maku on kovahko, laimean sherryinen ja oudosti pistävä.

Jälkimaku on suhteellisen pitkä ja terävä, jossa alkoholi tulee liikaa läpi.

Kokonaisuutta miettiessä liian kevyt sherryisyys jättää selkeästi pettymyksen tunteen. Tämä viski ei tarjoa oikein mitään mihin tarttua.

Kun ei toimi niin ei toimi. Kumpaankin pullotukseen olivat odotukset liian kovat. Runsas vedenlisäys pelasti näissä mitä pelastettavissa oli, silti kovin vaisu esitys Arranilta...

Arran 10 ja 12 yo.

Viime viikolla pyörähti maistelussa muutama Isle of Arranin ainoan tislaamon tuotos. Tämä 1995 perustettu tislaamohan on vielä viskipiireissä varsin nuori tuttavuus, mutta jonkunlaisia odotuksia heidän viskejään kohtaan on kuitenkin päässyt jo syntymään. Nyt tarkastelussa olevat pari "perusversiota" eivät valitettavasti kuitenkaan odotuksia täyttäneet.



Arran 10 yo, 46%.

Tuoksussa nuoruus paistaa läpi ja se onkin jotenkin raaka ja pistävä. Omenaa, päärynää ja mallasta..

Maku on tuoksun tavoin pistävä, liian nuoren oloinen, tympeän hedelmäinen ja luvattoman vaisu.

Jälkimaku on lyhyt (tässä tapauksessa onneksi) ja mitätön.

Todella vaatimaton tuote, jota ei voi oikein suositella kenellekään.



Arran 12 yo, 46%.

Tuoksu on edelliseen verrattuna pehmeä ja makean hedelmäinen, (omena). Hienoinen tunkkaisuus häiritsee tässäkin.

Maku on hyvin makea, "sokeriliemimäinen". Hedelmäisyys on runsasta, mutta runko jää tylsäksi eikä viski juuri vivahteita tarjoa.

Jälkimaussa makeus jatkuu, mutta maku on jotenkin ponneton.

Pehmeä ja helposti juotava viski. Parempi kuin 10 yo, mutta ei tämäkään kyllä sen kummemmin säväytä.

Kuukauden Levyklassikko 15: Rush - Moving Pictures.

Juuri päättyneissä Vancouverin olympialaisissa isäntämaa Kanada teki jääkiekossa sen mitä siltä odotettiinkin, eli vahva joukkue taisteli kotijäällään Olympiakultaa. Niinpä tämänkertainen klassikkolevy tuleekin Kanadasta.

Rush: Moving Pictures äänitettiin loppuvuodesta 1980 ja julkaistiin heti seuraavan vuoden alussa. Levystä muodostuikin yksi yhtyeen kaikkien aikojen suosituimmista. Musiikillisesti liikutaan jossain progen ja kevyen hardrockin välimaastossa ja levyn kappalemateriaali on varsin mukaansatempaavaa.

Rush - Geddy Lee, Alex Lifeson ja Neil Peart on tehotrio, joka on onnistunut luomaan levyilleen aina tyylikkään ja tunnistettavan soundin, laadusta tinkimättä. Niin myös tällä levyllä, joka alkaa hitiksi muodostuneella hienolla kappaleella Tom Sawyer. Mukavasti polveileva ja tehokas avaus levylle. Geddy Leen tunnistettava laulu sopii kappaleeseen hienosti.
Red Barchetta jatkaa tyylikästi vahvan kitarariffin kuljettamana.
Seuraavana kuultava YYZ on kaikkien instrumentaalien äiti. Tähän todella hienoon melodiaan bändi nappasi nimen Toronton lentokentän koodista.
Limelight on levyn suoraviivaisin hardrock, joka käynnistyy jälleen vahvalla kitarariffillä. Biisi on Rush-keikkojen yksi kestosuosikeista.
The Camera Eye on pitkä, yli 10min "progeilu", joka kiehtoo moniosaisuudessaan. Vahvasti esillä olevat ajalleen tyypilliset syntetisaattorit tuovat nostalgista tunnelmaa.
Witch Hunt on vahvatunnelmainen ja samalla levyn raskain ja synkin teos.
Vital Signs päättää levyn kevyellä ottella, kitara- ja syntikkamelodioiden kuljettaessa kappaletta tyylikkäällä otteella. Voisi jopa ajatella, että Rushin seuravat levyt ovat tyylillisesti kuin suoraa jatkoa tähän kappaleeseen...

Tyylikäs ja vahva kokonaisuus on kestänyt hyvin aikaa ja monia kuuntelukertoja, Rushia parhaimmillaan.
Jos Rushin musiikki ei ole entuudestaan tuttua, niin juuri tämä levy tarjoaa myös oivan ja suositeltavan tutustumismahdollisuuden tämän hienon yhtyeen musiikkiin.

1. Tom Sawyer – 04:33

2. Red Barchetta – 06:09
3. YYZ – 04:24
4. Limelight – 04:19
5. The Camera Eye – 10:58
6. Witch Hunt (Part III of Fear) – 04:44
7. Vital Signs – 04:46