The Macallan 7 yo

Maistelussa nuori Italian markkinoille tehty viski, eli The Macallan 7 yo, 40%, matured in Sherry wood. (Maistelussa oleva versio on pullotettu arviolta kymmenisen vuotta sitten):

Tuoksu on kevyt, makean sherryinen, rusinainen.
Maku on erittäin pehmeä. Makea Sherry sulautuu kauniisti tämän viskin kokonaisuuteen ja muodostaa yhdessä nuoren raikkauden ja kevyen maltaisuuden kanssa mukavan ja helposti nautittavan kokonaisuuden.
Jälkimaussa rusinaa ja kuivattua luumua...


Tämänkaltaisella "helpolle" ja edulliselle viskille on aina käyttöä. Erittäin hyvän hinta-laatusuhteen omaava tuote, joka osoittaa, että Macallan toimii ainakin minulle parhaiten 100% Sherrykypsytettynä. Nykyään vaan turhan suuri osa myynnissä olevista Macallaneista on ns. "Fine Oak"-sarjaa, joihin Sherrytynnyreiden lisäksi on sekoitettu suuri osa myös "tavallisemmissa" Bourbontynnyreissä kypsynyttä viskiä. Ei hyvä... Onneksi kuitenkin huhujen mukaan tislaamolla on tulevaisuuden suunnitelmissa aikomus lisätä jälleen 100% Sherrykypsytettyjen pullotteiden määrää.

The Glenlivet 12yo American Oak Finish

Hypätään Ronnie James Dion musiikin jälkeen taas viskin maailmaan...

Glenlivet tunnetaan varsin perinteikkäänä ja arvostettuna tislaamona, joka edustaa varsin tyypillistä viskiä Speysiden alueella. Varsinkin nuoremmat versiot ovat melko keveitä ja hyvin "puhdaspiirteisiä".

Nyt maistelussa jo vuosia sitten joltain lentokentältä mukaan tarttunut pullo, eli The Glenlivet 12yo American Oak Finish:

Tuoksu ei yllätä, ollen "puhdas" ja selkeä, pehmeän maltainen ja tuore puu nousee mukavana vivahteena esiin.

Maku on aavistuksen toffeinen, hunajainen, raikkaalla tavalla puinen ja

pyöreän viljainen. Ripaus vaniljaa. Jälkimaussa kermatoffee ja puhdas uusi puu kulkevat hyvässä sopusoinnussa.

Ihan hyvä perusviski. Makuprofiili on tälle tislamolle hyvin tyypillinen, mikä on varsin hyvä asia, sillä monilla tislaamoilla yleistyneissä mitä erilaisimmissa tynnyriviimeistelyissä valitettavan usein hukataan se alkupeäinen "distillery character".

DIO: The Last In Line

Täydennetäänpä tämä viime päivien Ronnie James Dio-levyjen sarja vielä yhdellä herran soololevyllä. Rainbown ja Black Sabbathin jälkeen RJD siirtyi luomaan soolouraa ja bändin nimeksi tuli lyhyesti ja ytimekkäästi DIO. Ensilevy Holy Diver on huikean hyvä, mutta nyt käteen osui hyllystä ensiksi bändin kakkoslevy The Last In Line, (1984), joten mennään nyt tämä postaus sillä.
Kyseinen levy on oikeastaan suoraa jatkoa Holy Diverille ja edustaa tyypillistä 1980-luvun heavya parhaimmillaan. Avausbiisi We Rock oli nuoruudessani yksi kovimmista DIO-biiseistä ja myös seuraavana kuultava levyn nimibiisi on luettava klassikko-osastoon. Melodiset hienosti kulkevat heavykappaleet seuraavat toistaan ja tunnelmat vaihtelevat hieman keveämmästä Mystery'sta vaikkapa aavistuksen raskaampaan Eat Your Heart Out'iin. Levyn päätös on komea, mystinen tarina Egypt, (the chains are on).
Tätä levyä tuli heti sen ilmestyttyä kuunneltua todella paljon ja nyt kun pitkästä aikaa sen taas kaivoin kuunteluun, niin tämän parissa oli kyllä helppo palata tuonne 1980-luvun muistoihin, niin vahva sen ajan fiilis levystä irtoaa.

1. We rock
2. The Last in line
3. Breathless
4. I speed at night
5. One night in the city
6. Evil eyes
7. Mystery
8. Eat your heart out
9. Egypt


Suomalaisen harrastajan ylläpitämät Dio-sivut löytyvät täältä ja Dion viralliselle kotisivulle pääsee tästä.

Black Sabbath: Heaven And Hell

Jatketaan Ronnie James Dion parissa ja otetaan tarkasteluun loistava levy vuodelta 1980: Black Sabbath: Heaven And Hell:

Tällä levyllä kuultiin Ronnie James Dioa ensimmäisen kerran Black Sabbathin riveissä Ozzy Osbournelta jääneen vaativan paikan täyttäjänä. Mutta RJD ja koko bändi onnistuu loistavasti, sillä levy on yksi Black Sabbathin pitkän historian parhaita.
Nimibiisi on huikea heavynäytelmä, todellinen klassikko, mutta levy tarjoaa myös paljon muuta: Nopea Neon Nights, seesteinen Children Of The Sea nyt esimerkiksi. Mahtava levy kokonaisuudessaan.
Levyn kansitaide herätti aikoinaan pientä keskustelua, joidenkin mielestä se oli hyvinkin sopimaton, mutta kun aiheesta muutama vuosi sitten Ronnie James Dion kanssa keskustelin, hän kertoi että juuri tämä Heaven And Hellin kansi on hänen oma kansikuvasuosikkinsa.

Heaven And Hell: The Devil You Know

Hypätään eilisestä 33-vuoden takaisesta Rainbow-muistelosta takaisin nykypäivään, ja kukapa muukaan tämänkin levyn lauluosuuksista vastaa kuin Ronnie James Dio. Veteraani osoittaa olevansa edelleen huikeassa vedossa eikä ikä tunnu painavan lainkaan.
Mutta itse levyn kimppuun:
Heaven & Hell: the Devil You Know on upea levy. Bändi, Tony Iommi, Ronnie James Dio, Geezer Butler ja Vinny Appice on siis yhtäkuin Black Sabbath, mutta nyt vain eri nimellä erotuksena Black Sabbath-kokoonpanoon, missä lauloi eräs toinen tunnettu rockääni. Vähän monimutkaista, mutta pohjimmiltaan Black Sabbathista on kyse.

Tämä uusi levy on pääosin hyvin hidastempoinen, raskas ja monivivahteinen kokonaisuus. Tony Iommin mahtavat, laahaavan raskaat kitarariffit jyräävät kuin juna ja Ronnie James Dion ääni on edelleen käsittämättömän vahva.
Levy on hyvin tasainen kokonaisuus, mutta jos sieltä haluaa jotain poimia, niin avausbiisi Atom And Evil säväyttää heti: Tyylikkään rauhallisesti mutta raskaasti etenevä biisi, jossa RJD:n laulusoritus on huikea.
Bible Black: Hieno, melodinen alku, kunnes kappale kasvaa huikeisiin mittoihin. Dio Loistaa jälleen.
Rock And roll Angel: Hienon melodian omaava kappale, noussut yhdeksi suosikeistani.
Eating The Cannibals on levyn nopein, hienosti rullaava veto, kun taas Follow The Tears tarjoaa todella raskasta kitarointia, ollen levyn painavin biisi.

Massiivisen upea levy.

1. Atom And Evil
2. Fear
3. Bible Black
4. Double The Pain
5. Rock And Roll Angel
6. The Turn Of The Screw
7. Eating The Cannibals
8. Follow The Tears
9. Neverwhere
10. Breaking Into Heaven

Kuukauden levyklassikko 5: Rainbow - Rising

Rainbow Rising

Kansikuvassa jykevä nyrkki nousee merestä tarttuen sateenkaareen lujalla otteella. Jykevää on myös levyn sisältö: Kitaristi Ritchie Blackmoren perustama Rainbow on tällä levyllä parhaimmillaan. Puolentoistaminuutin intron jälkeen jyrähtää käyntiin Tarot Woman, loistava, hienosti jyräävä rockbiisi. Bändi on huippuiskussa ja laulaja Ronnie James Dion ääni kantaa huikean vahvana. Henkeäsalpaava, raskas, mahtipontinen ja vaikuttava meno jatkuu kappaleesta toiseen, kunnes toiseksi viimeisenä Stargazer räjäyttää lopullisesti potin: Mahtava teos, joka on huikea näyttö bändin parhaimmista puolista. Tämä hitaasti jyräävä, mystinen ja komean vaikuttava kappale on ehdottomasti yksi parhaista koko bändin uralla ja 1970-luvun heavyn suuri klassikko. Biisin äänimaailmaa täydentää myös Munchenin sinfoniaorkesteri. Light In The Black nostaa lopuksi tempoa ja Ritchie Blackmore saa runsaasti soolotilaa kitaralleen.
1980-luvulla Rainbow siirtyi tyylillisesti aina vain kevyempään suuntaan, mutta tämä 1976 julkaistu Rising on upea heavyklassikko.

Vain kuusi kappaletta ja 34 min, mutta täyttä rautaa:

1. Tarot Woman
2. Run With The Wolf
3. Starstruck
4. Do You Close Your Eyes
5. Stargazer
6. Light In The Black

* Ronnie James Dio – vocals
* Ritchie Blackmore – guitar
* Tony Carey – keyboards
* Jimmy Bain – bass
* Cozy Powell – drums

Kilchoman: Ensimmäisen tynnyrin ensimmäinen pullo myynnissä.

Islayn saarella sijaitsevan Kilchomanin tislaamon ensimmäisillä tynnyreillä alkaa olla ikää yli kolme vuotta. Tämä kolme vuottahan on aika, jonka jälkeen tynnyreissä olevaa juomaa saa lain mukaan kutsua viskiksi.
Juhlistaakseen tätä merkittävää tapahtumaa tislaamon vielä lyhyessä historiassa, Islaylla huutokaupataan tislaamon ensimmäisen tynnyrin ensimmäinen viskipullo.
Huutokauppa pidetään 28. toukokuuta Kilchomanilla Feis Ile-tapahtuman yhteydessä ja historiankirjoihin jäävä Kilchomanin ensimmäinen viski julkaistaan 9. syyskuuta.
Varmasti hieno ja unohtumaton hetki niin tislaamolle kuin pullon ostajallekin on tämän ensimmäisen pullon myyminen. Hinta? Vaikea on mitään arvata, mutta eiköhän tuosta melko paljon tulla tarjoamaan.