torstai 13. huhtikuuta 2017

Tasha Taylor - Järvenpää-talon Sibelius-sali, Järvenpää 7.4.2017


Viime viikonlopun runsaaseen musiikkitarjontaan mahtui myös annos bluesia. Vuosi sitten Blues Caravan -kiertueella yhdessä Ina Forsmanin ja Layla Zoen kanssa Savoy teatterin hurmannut Tasha Taylor (USA) saapui nyt omalle muutaman keikan käsittävälle kiertueelle maahamme.

Järvenpää-talon Sibelius-Sali oli noin puolillaan väkeä ja salin hyvä akustiikka takasi onnistuneen äänimaailman. Taylorin yhtyeessä tällä kiertueella musisoivat maamme bluespiireille tutut soittajat: Kitarassa nähtiin Davide Floreno, bassossa Roger Innis ja rummuissa Olli Ontronen.





Järvenpään illassa kuultiin hieno parituntinen ja illan settilistaan oli koottu kappaleita mukavan laajasti. Tasha Taylorin albumeista edustettuina olivat tuorein Honey For Biscuit (2016) sekä edeltäjänsä Taylormade (2010). Settiä maustettiin sopivasti muutamilla covereilla ja toki mukaan oli mahdutettu näytteitä myös Tashan isän, soulmuusikko Johnnie Taylorin (1934-2000) tuotannosta.
Blues ja soul soljuivat sulavasti läpi keikan ja illan bändi oli tehnyt kotiläksynsä esimerkillisesti. Tashan hieno ääni ja upeat tulkinnat veivät mukanaan ja aika kului kuin siivillä. Keikan jälkeen yleisöllä oli vielä mahdollisuus artistin tapaamiseen ja levykauppakin näytti käyvän kivasti. Itseltäni Taylorin levyt jo entuudestaan löytyivätkin.

Järvenpäässä koettiin laadukas ilta hienojen blues- ja soulsävelten parissa. Nuorissa naisissa tuntuu olevan tällä hetkellä runsaasti bluesvoimaa!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti