tiistai 9. elokuuta 2016

Matchbox - Fifth Avenuen terassi, Hämeenlinna 5.8.2016

Hevimies rockabillykeikalla jo toistamiseen muutaman viikon sisään…


Muutama viikko sitten katsoin Porissa Brian Setzerin keikan ja nyt tähän kesään saatiin jo toinen rockabillyilta, kun legendaarinen Matchbox saapui Hämeenlinnaan. Keikkapaikkana toiminut ravintola Fifth Avenuen terassi sijaitsee alle kilometrin päässä kotiovelta, joten keikkamatkakin oli nyt poikkeuksellisen lyhyt.

Matchbox on varmasti monille tuttu yhtye 1970-luvun lopulta ja 1980-luvun alusta. Vuonna 1979 julkaistu yhtyeen nimeä kantanut albumi muistetaan ainakin Rockabilly Rebel -hitistä, joka keikkui listojen kärjessä ja soi lähes kaikkialla. Seuraavan vuoden Midnight Dynamos -levy tarjosi myös vahvaa menoa ja jatkoi rockabillyn ilosanoman julistamista. Tämän jälkeen itselläni yhtyeen seuraaminen jäi vähiin, mutta nyt yli 35 vuotta myöhemmin oli pakko palata noihin muistoihin ja katsoa Matchbox livenä ensimmäistä kertaa.


Fifth Avenuen terassi toimi keikkapaikkana hyvin ja väkeäkin oli paikalla ihan kivasti. iltakymmenen jälkeen lavalle asteli tyylikäs joukko iäkkäitä rocklegendoja ja illan rockjuhla oli valmis alkamaan. Six Days on the Road aloitti tulituksen ja illasta muodostui todella iloinen yllätys.

Matchboxin”Rockabilly Rebel -ajan” klassisessa kokoonpanossa soittivat Graham Fenton - Lead Vocalist, Steve Bloomfield - Lead Guitar / vocals, Gordon Scott - Rhythm Guitar / vocals, Fred Poke - Bass / vocals, Jimmy Redhead - Drums / vocals. Nyt Hämeenlinnassa tuosta viisikosta lavalla nähtiin kaikki paitsi Steve Bloomfield, jonka korvasi yhtyeen alkuperäiseen kokoonpanoon kuulunut Iain “Hound dog” Terry. Ei huonot jaot!






Yhtye tarjosi nostalgiantäyteisen setin, joka koostui omien hittien lisäksi maukkaista covervedoista. Avauskappaleen lisäksi klassista rock’n’roll-osastoa edustivat mm. lainakappaleet Buddy Hollyn ja Gene Vincentin tuotannoista. Illan yleisö sai varmasti juuri sitä, mitä oli tullut hakemaankin ja eipä tässä löydy moitteille mitään sijaa. Suurimmat hitit oli taktisesti jätetty loppuun ja varsinainen setti niitattiin juhlahumussa päätökseen Teenage Boogien ja Rockabilly Rebelin tahdissa. Eihän tämä tietenkään vielä riittänyt, vaan encoreissa saatiin lisää herkkua. Midnite Dynamos oli huikean kova ja onnistunut ilta taputeltiin päätökseen Old Black Joella alkaneella maukkaalla medleyllä.

Matchbox mallia 2016 oli ällistyttävän kova livebändi ja tykkäsin keikasta jopa enemmän, kuin mitä Brian Setzerin esityksestä Porissa, vaikka todella hyvä sekin oli. Kesän suurin ylläri oli tässä!


Tähän listaan lisänä ainakin Teenage Boogie ja keikan päättänyt pitkä medley. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti