Judas Priest, Five Finger Death Punch - Jäähalli, Helsinki 4.6.2015

Jotkut asiat vaan ovat ja pysyvät, kuten Judas Priest. Tämä metallimusiikin legenda oli taannoin jo lopettamassa keikkailua, mutta mitä vielä. Uuden Redeemer Of Souls –albumin myötä kiertuekoneisto porskuttaa jälleen ympäri maailmaa ja myös Helsingin jäähalli mahtui yhdeksi etapiksi. Sinne siis.

Ennen Priestiä lavalla nähtiin nuoremman metallisukupolven edustajana ilmeisen suurta suosiota nauttiva Five Finger Death Punch. Ainakin hallissa näytti sille, että osa yleisöstä oli tullut paikalle juuri tämän takia.
Omalla kohdallani 5FDP:n tylsähkö nykymetalli ei kyllä säväytä millään muotoa. Hyvät biisit olivat varsin harvassa ja  45min setti oli melkoista pakkopullaa. Anteeksi yhtyeen fanit, mutta ei tästä hengettömästä kohkauksesta paljon iloa irronnut.

Judas Priest pitää yllä perinteisen brittimetallin lippua ja korkealla pitääkin. Jäähallissa kuultiin mainio tunti ja kolme varttia. Klassikoiden joukkoon istutetut tuoreimman levyn kappaleet sulautuivat kokonaisuuteen saumattomasti ja illan kattaus oli varsin tasapainoinen läpileikkaus Priestin uraan. Metalli-ikoni Rob Halfordin ääni oli hyvässä kunnossa ja jopa usein ongelmia tuottanut Painkiller irtosi nyt mallikkaasti. Yhtyeen tuorein jäsen, kitaristi Richie Faulkner tuntuu ottavan koko ajan enemmän tilaa ja roolia lavalla. Hyvä niin, sillä miehen vakuuttava työskentely on ollut mukava piristysruiske koko yhtyeelle.

Lava oli näyttävä ja hienosti valitut videot sävyttivät esitystä. Esimerkiksi uuden levyn vahva March of the Damned sai lisäväriä ”The Walking Dead” -zombeista ja kulloinkin soitettavia kappaleita esiteltiin levynkansikuvin. Nähtiinpä lavalla Halfordin keikkabravuuriksi muodostunut moottoripyöräkin.

Viihdyttävä metalli-ilta huipentui viimeisenä kuultuun Living After Midnightiin ja vaikka kello ei vielä ihan puolta yötä ollutkaan, oli tähän hyvä päättää tämänkertainen rautaisannos.

War Pigs

Battle Cry

Dragonaut

Metal Gods

Devil's Child

Victim of Changes

Halls of Valhalla

Love Bites

March of the Damned

Turbo Lover

Redeemer of Souls

Beyond the Realms of Death

Jawbreaker

Breaking the Law

Hell Bent for Leather

---------

The Hellion

Electric Eye

You've Got Another Thing Comin'

---------

Painkiller

Living After Midnight

Beginning of the End

Blind Guardian - Nosturi, Helsinki 2.6.2015

Kesäkuun ensimmäinen viikko on usein varsin vilkasta konserttiaikaa, niin myös tänä vuonna. Omalla kohdallani viikolle mahtuu keikkoja neljänä päivänä.

Tiistai-iltana Nosturissa lähdettiin liikkeelle hieman harvinaisemman Suomen kävijän parissa, sillä saksalaisen Blind Guardianin edellisestä visiitistä maahamme taitaa olla jo nelisen vuotta ja edellisestä klubikeikasta aikaa on vierinyt jo kymmenen vuotta. Yhtyettä oli selvästi odotettu, joten Nosturi olikin ilahduttavasti aivan täynnä metallin nälkäisiä faneja.

Jo 1980-luvulla perustetun Blind Guardianin musiikki on sekoitus melodista powermetallia ja pitkien kappaleiden progevivahteita. Fantasiamaailmoissa liikkuvissa sanoituksissa innoitusta on haettu mm. J.R.R. Tolkienin tarinoista.

Nosturin keikasta muodostui upea melodisen metallin juhla ja hienon yleisön myötävaikutuksella melkoinen yhteislauluilta. Yleisö eli mukana kappaleissa kiitettävästi ja runsas ”kuorolaulu” kaikui salissa lähes kappaleessa kuin kappaleessa. Yhtye kiitti tuesta ja saimme kuultavaksi pitkän, yli kahden tunnin keikan. Blind Guardianin suoritus oli tasaisen vahvaa alusta loppuun ja helppohan tällaisessa ilonpidossa oli viihtyä. 18 kappaletta sisältänyt setti ei juuri hengähdystaukoja tarjonnut, ellei sellaiseksi lasketa setin keskellä kuultua akustista Miracle Machinea.

Huippukohdiksi nousivat vauhdikas Nightfall, jylhä Valhalla ja tyylikäs The Bard’s Song. Yleisön antaumuksellinen laulu näissä kappaleissa nosti kappaleet aivan huikeisiin mittoihin. Ensimmäisen Encore-osion päättänyttä Valhallaa yleisö jäi laulamaan yhtyeen poistuessa lavalta – ja laulu jatkui, kunnes bändi palasi toista encorea varten!

Illan konsertti myös äänitettiin yhtyeen tulevaa livejulkaisua varten. Aika sitten näyttää, päätyykö tämä keikka tai osia siitä julkaistavaksi. Toivottavasti, sillä niin upea oli Nosturissa meininki!

Nosturin portaikossa, kohti alakerran narikkaa ja uloskäyntiä matelevassa jonossakin kaikui vielä reipas yhteislaulu,

”Valhalla, deliverance

Why've you ever forgotten me

Valhalla, deliverance

Why've you ever forgotten me

Valhalla, deliverance

Why've you ever forgotten me

Oh, Valhalla”

Hieno ilta!

PSOF Purple Night 2015 - Tavastia, Helsinki 29.5.2015

Perfect Strangers of Finlandin järjestämän Purple Night -tapahtuman tämänvuotisena teemana oli kitaristi Ritchie Blackmore 70 vuotta. Helsingin Tavastiaklubilla koettiinkin huikea tribuutti-ilta Deep Purplen, Rainbown ja Blackmore’s Nightin musiikin parissa. Esiintymislavalla nähtiin vankkaa kotimaista osaamista, sekä erikoisvieraana Rainbow’n ex-vokalisti Doogie White. Kaikkiaan illan aikana musisointia kuultiin peräti nelisen tuntia ja soitettuja kappaleita kertyi päälle 40!

Doogie White

Tavastian salin permannolla illan avasi tätä tapahtumaa varten koottu Violet Moon -kokoonpano. Kuultiin hieno puolituntinen Blackmore’s Nightin tuotantoa ja tässähän olikin ihan oiva startti illalle. Blackmore’s Nightin keskiaikameininki on parhaimmillaan livenä ja tässä myös Violet Moon onnistui mainiosti.

Olde Mill Inn

Wish You were Here

Wind In The Willows

Toast  To Tomorrow

Dandelion Wine

Under The Violet Moon

Sitten sähköisten tulkintojen pariin. Illan kattaus oli jaettu kahteen osaan ja ensin lauteille kipusi Rock Rooster -kokoonpano vierainaan Doogie White, Jari Tiura, Kimmo Blom, Mauri Savolainen ja Henric Blomqvist.

Laulajia kierrätettiin läpi illan, joten heti alusta lähtien hommaan saatiin vaihtelevuutta ja mukavaa yhdessä tekemisen meininkiä. Roostersin Tommy O antoi välillä paikkansa mikrofonin varressa muille ja vuorollaan lavalla kävivät Doogie White (Ritchie Blackmore’s Rainbow, Yngwie Malmsteen, Michael Schenker, Tank, yms.), Jari Tiura (MSG, Stargazery), sekä Kimmo Blom (Urban Tale, SMGO, WOF 2015, Angelo De Nile).

Kuultiin huikeita esityksiä ja viihtyvyys oli taattu. Tommyn laulama Child In Time oli järisyttävän kova!

Tommy O

1 Black Night (Tommy O)

2 Strange Kind of Woman (Tommy O)

3 Stone Cold (Tommy O)

4 All Night Long (Tommy O)

5 The Temple of the King (Tommy O)

6 Hard Lovin' Man (Kimmo Blom)

7 Starstruck (Jari Tiura)

8 Child in Time (Tommy O)

9 Anya (Tommy O)

10 Since you been gone (Tommy O)

11 Anyone's Daughter (Tommy O)

12 Street of Dreams (Jari Tiura)

13 Speed King (Kimmo Blom)

14 Burn (Doogie White, Kimmo Blom)

15 Eyes of the World (Doogie White)

16 Highway Star (Tommy O)

Jari Tiura

Kimmo Blom

Huikean 16 kappaleen setin jälkeen oli pienen tauon paikka. Tässä välissä oli myös aikaa vaihtaa muutama sananen Doogie Whiten kanssa. Muisteltiin mm. vuoden 1995 Rainbow-keikkaa Helsingin Kulttuuritalolla. Tuo konsertti on muistorikas itselleni, mutta selvästi myös Doogielle. Tuo ilta oli miehellä hyvässä muistissa ja The Stranger In Us All -kiertueen avauskeikkana se oli hänelle varsin merkittävä. Nippelitietona Doogie muisti, että Strangers In Us All -albumilta löytyvä Stand And Fight-kappale soitettiin tuolloin vain yhden ja ainoan kerran livenä. Heti Helsingin jälkeen se skipattiin setistä, joten tuon biisin liveveto jäi historiankirjoihin ainutlaatuisena.

Whiten mukavaa skottiaksenttia ja leppoista jutustelua olisi kuunnellut pidempäänkin, mutta oli aika siirtyä taas musiikin pariin.

Lavalla vuoronsa sai HBF-Group. Laulusta vastasivat Doogie White, Jari Tiura ja Kimmo Blom.
Parin tunnin setti oli makeaa mahan täydeltä. Kuultiin hyvin valittuja paloja Deep Purplelta ja Rainbow’lta. Mahtuipa lopulta mukaan myös yksi Black Sabbath-laina, Dio-bravuuri Heaven And Hell.

Kuulimme paljon sellaisia kappaleita, joita esim. Deep Purple ei ole soittanut livenä enää aikoihin. Pientä suvantovaihetta tarjosivat Purplen varhaisvuosilta napatut Why Didn’t Rosemary ja Blind.

Doogie White pääsi nyt ”oman materiaalinsa” kimppuun ja Stranger in Us All -biisit toimivatkin hyvin. Reipas Wolf To The Moon nousi yhdeksi illan parhaista esityksistä! Toki myös vanhempi Rainbow- ja Purpletuotanto sujui mallikkaasti. Doogie tuntuu olevan näiden kappaleiden kanssa kuin kotonaan!

Kun vielä myös Jari Tiura ja Kimmo Blom hoitivat omat tonttinsa takuuvarmasti maaliin, ei valituksille jäänyt aihetta.

1 Stargazer (Jari)

2 Spotlight Kid (Jari)

3 Love Conquers All (Jari)

4 Wring That Neck (Instrumental) 

5 Dead or Alive (Kimmo)

6 A Gypsy's Kiss (Kimmo)

7 Maybe Next Time (instrumental) 

8 Why didn't Rosemary (Jari)

9 Blind (Jari)

10 Perfect Strangers (Doogie)

11 Demon’s Eye (Doogie)

12 Wolf to the Moon (Doogie)

13 Black Masquerade (Doogie)

14 Carry On Jon (Instrumental) 

15 Can't let You go (Doogie)

16 A Light in the Black (Doogie)

17 Catch the Rainbow (Doogie)

18 Kill the King (Doogie)

19 Hall of the Mountain King (Doogie)

20 Heaven and Hell (Jari)

21 Smoke on the Water (group jam)

Mahtava ilta ja makeaa saatiin niin paljon, ettei vastaavaa näin pitkää ja positiivista musiikkiähkyä heti muistu mieleen. Täysi ilta maailman parasta musiikkia hienosti esitettynä. Kiitos esiintyjät ja PSOF.

Aureum 1865 Grave Digger Edition 6 yo Single Malt

Kolmas ja tällä erää viimeinen rockviski vie meidät Saksaan ja lasissa on nyt paikallisen Ziegler-tislaamon Single Malt. Tislaamon Aureum-viskisarjasta löytyy kuusivuotias erikoispullote, joka on nimetty saksalaisen Grave Digger -yhtyeen mukaan. Laulaja Chris Boltendahl on luotsannut yhtyettään jo vuodesta 1980 asti ja perinteisen metallin ilosanomaa julistetaan nyt siis myös viskin muodossa. Aureum 1865 Grave Digger Editionin kypsytyksessä on käytetty erilaisia tynnyreitä, ainakin ex-Bourbonia ja ex-Sherryä. Tammen lisäksi löysin jostain mainintaa myös kastanjatynnyreiden käytöstä.

Aureum 1865 Grave Digger Edition, aged 6 years.  43%. Single Malt Whisky.

Tuoksussa tuntuu kevyttä viljaisuutta ja ylikypsää trooppista hedelmää. Raa’ahko melko hapan marjaisuus. Kuivaa tammea ja japsiviskityylinen liimamainen vivahde.

Maku on makea ja kypsän hedelmäinen. Tuore puu tuntuu vahvana. Toffeeta, pihkaa, kevyt sherryn vivahde. Kypsä päärynäisyys nousee runsaana esiin.

Jälkimaussa puu tuntuu edelleen melko hallitsevana, mutta kokonaisuuteen sopivana. Hapahko hedelmäisyys, sitrus. Kuivaa viljaa ja makea suklainen vivahde.

Tämä kosketus saksalaiseen viskiin tarjosi ihan positiivisen yllärin ja Grave Digger Edition oli ihan kivaa juotavaa. Ei nyt toki mikään suuri viskielämys, mutta odotuksiin nähden päästiin vahvasti plussalle.

Hammerfall Legacy of Kings Single Malt Scotch Whisky

Pysytellään edelleen Ruotsissa ja napataan käsittelyyn Powermetal-yhtye Hammerfallille pullotettu Skottiviski. Hammerfall veti viime kesänä Wackenissa aivan tautisen kovan keikan (katsottavissa YouTubessa), joten fiilispuoli on tähän maisteluun lähdettäessä ainakin kunnossa. Skotlannin saariviskistä on kyse ja pullosta paljastui ainakin tuhtia turvesavuisuutta...

Hammerfall Legacy of Kings, Whisky for the Brave. Single Malt Scotch Whisky, Hammer strength 46%. Casks: Bourbon/Sherry

Tuoksua hallitsee runsas turvesavuisuus. Makeahkoa tervaisuutta, nuoren viskin raakuutta. Palanutta puuta, märkää nuotiota, suklaata. Taustalta nousee raikas hedelmäisyys. ”Nuori savujyrä”

Maku on vahva, jota hieman tuhkainen turvesavuisuus hallitsee jyräten alkuun liki kaiken muun alleen. Raa’ahkoa hedelmäisyyttä, sisupastillia, suolaisuutta, hapanta sitrusten kirpeyttä. Taustalla kiva makeampi vaniljainen vivahde.

Jälkimaku jatkuu vahvan savuisuuden komennossa. Hapan hedelmäisyys, suutuntumassa hieman öljyisyyttä. Kevyt puun vivahde. Hieman raa’ahko, mutta paketti pysyy kuitenkin ihan hyvin kasassa.

Ilmeisen nuori ja mukavan tuhti savuviski. Lajissaan ihan kelpo esitys, vaikka toki huipulle on tästä vielä pitkä matka. Ajatukset kulkeutuvat Islayn saarelle ja sieltä todennäköisin tislaamovaihtoehto on Caol Ila. Totuus voi toki olla aivan toinen...

Sweden Rock the Holy Spirit - Speyside Single Malt Scotch Whisky 10 yo

Kesän lukuisat rockfestivaalit lähestyvät, joten otetaanpa käsittelyyn muutama rockaiheinen viski. Ensimmäisessä pullossa matkataan Ruotsiin ja Sweden Rockiin.

Sweden Rock the Holy Spirit - Speyside Single Malt Scotch Whisky 10 yo, 40%

Tuoksu on raa’ahko ja jotenkin tympeän oloinen. Kypsää hedelmäisyyttä, mallasta, märkiä puunlehtiä. Kirpeä marjainen vivahde. Ei kyllä säväytä.

Maku tarjoaa makeaa hedelmäisyyttä (kypsä aprikoosi ja persikka), sekä kevyttä maltaisuutta. Kuivaa viljaa, hapanta sitruksisuutta. Kuivattu luumu tuo pientä fiilistä sherrytynnyreiden käytöstä.
Jälkimaku on lyhyt ja terävä. Sitruksinen kitkeryys tuntuu vahvana. Katkera yrttinen vivahde. Raa’ahko yleisilme.

Jotenkin tunkkainen ja vaatimattomaksi jäänyt tekele. Ruotsista on yleensä saatu hyviä pullotteita, mutta nyt mennään metsään. Vuosittain laadukkaan hardrock-kattauksen tarjoava Sweden Rock olisi kyllä ansainnut paremman viskin. Toki odotukset eivät tämän viskin suhteen olleet korkealla, mutta silti vajottiin pahasti pettymyksen puolelle.

Glenfiddich 26 yo Excellence

Maistelussa iäkäs Glenfiddich.

Glenfiddich 26 yo Excellence, 43%. Matured in American Oak ex-bourbon casks.

Tuoksussa kaunis trooppinen hedelmäisyys yhdistyy runsaana tuntuvaan tammeen. Makeahkoa vaniljaa nousee taustalta kivana vivahteena. Maltaisuus on runsasta ja puhdaspiirteistä.

Maku on kevyt ja raikkaan trooppisen hedelmäinen. Viskin suutuntuma on öljyinen. Runsas vanilja, kermatoffee. Tammi tuntuu vahvana ja kokonaisuutta kuivattavana. Kiva sitruksinen vivahde.

Jälkimaussa tammi nousee hedelmäisyyden takaa vielä selkeämmin esiin ja hedelmäisyys kääntyy selvästi happamampaan suuntaan. Greippiä, kuivaa vaniljaa ja kukkaisuutta. Lopussa vahva suolainen vivahde.

Ihan ok ja puhdaspiirteinen Glenfiddich. Kokonaisuuteen olisi kuitenkin kaivannut vielä jotain lisää, jotta viski olisi noussut aivan huipputasolle.