Glenfiddich Special Reserve 12 yo.

Tulipa eilen istuttua iltaa The Hevi Shit-bändin kotistudiolla ja kun "piispa" saapui paikalle mukanaan pullo legendaarista Glenfiddichiä, niin illan aloitusviski oli siinä.

Glenfiddich on varmasti ainakin nimensä ja kolmikulmaisen pullonsa ansiosta tuttu jokaiselle vähänkin viskejä jossain nähneelle ja tämä tislaamon perusversio löytynee yhdessä Laphroaig 1o yo:n kanssa lähes jokaisesta anniskelupaikasta, missä viskiä tarjoillaan. Jos ravintolan valikoima käsittää kaksi Single Malt-viskiä, niin hyvin suurella todennäköisyydellä ne ovat juurikin edellä mainitut.

Mutta maistamaan:

Glenfiddich Special Reserve 12yo, 40%:

Tuoksu on hyökkäävä ja pistävän kirpeä. Kevyt maltainen makeus yrittää luoda hieman tasapainoa.
Maku on kevyt, kuivahkon viljainen, hieman hunajaa. Jälkimaku alkaa yllättävästi mukavan marjaisena, mutta muuttuu nopeasti pistäväksi ja kitkeräksi jättäen jälkeensä kovin epämiellyttävän makuvanan.
Kokonaisuutena mitäänsanomaton massatuote.

Noin reilu vuosi sitten tislaamo luopui tämän pullotteen "Special Reserve" nimikkeen käytöstä ja nykyisin pullo löytyy kaupoista yksinkertaisesti nimellä Glenfiddich 12 yo. Samasta viskistä on kuitenkin sisällöllisesti kyse.

Ardmore Distillery

The Intoxicologist tarjoaa tuoretta infoa Ardmore-tislaamosta. Juttua mm. tislaamon viskinvalmistusprosessista ja uudesta Jenkkimarkkinoille suunatusta 30-vuotiaasta Ardmore-pullotteesta. Juttuun tästä.

Ardmoren kotisivut löytyvät puolestaan täältä.

Accept 2009

Saksan heviylpeys, legendaarinen Accept on tekemässä paluuta uuden levyn ja kiertueen muodossa, mutta ilman alkuperäistä laulajaa Udo Dirkschneideria. Mitä hemmettiä...?
No, joka tapauksessa uusi Accept mallia 2009 näyttää tältä:

Wolf Hoffmann: Guitar
Peter Baltes: Bass
Herman Frank: Guitar
Mark Tornillo: Vocals
Stefan Schwarzmann: Drums

Onhan toki ennenkin Accept kokeillut ilman Udoa, mutta kovin laihoin tuloksin, 1989 levyllä Eat The Heat lauluosuuksia hoiteli herra nimeltä David Reese. Mutta kuka on kuullut miehestä mitään tuon lyhyen pestin jälkeen?

Eli jälleen pahat epäilykset hiipivät ajatuksiin, eihän Iron Maidenkaan toimi ilman Bruce Dickinsonia jne. ja vaikea on kuvitella Acceptiakaan ilman Udoa.

No, studiossakin kokoonpano on jo käynyt ja näytteksi tarjoillaan pari klassikkoa uusiksi muokattuna:

Balls To The Wall

Flash Rocking man

Bloggari jää pelonsekaisin tuntein odottamaan tulevaa levyä...
Kiitos Kimmolle vinkistä.

Glendronach 15 yo (vanha versio).

Heitetäänpä vielä parin Glendronach-uutuuden jatkoksi tislaamon aiempaa tuotantoa, eli

Glendronach 15 yo, 40%, 100% matured in Sherry casks.

Tuoksu on erittäin pehmeä ja kypsän hedelmäinen. Nautinnollinen.
Maku on suorastaan huikean pehmeä ja sherryisen makea. Tämä viski ikäänkuin sulaa suuhun. Jälkimaku jättää hieman toivomisen varaa, sillä vain 40%, (mikä on viskiksi vähän, eli alin sallittu prosenttimäärä), juomasta tuntuisi voima hiipuvan hieman kesken ja viski kääntyy loppua kohden aavistuksen "vetiseksi".

Jos tätä klassikkoa, niin kai voidaan sanoa, verrataan uuteen versioon, niin uuden 2009 julkaisun alkoholiprosentin nosto 46%:iin tuntuu varsin oikealta ratkaisulta, sillä hieman vahvempana viski saa huomattavasti lisää ryhtiä ja maku jaksaa kantaa upeasti loppuun saakka.

Kuitenkin varsin tyylikäs ja hyvä viski on tämä "vanha" 15 yo, vaikka rinnakkain uudempi versio miellyttikin ainakin tällä kertaa enemmän.

Glendronach on siis varsin hyvällä tiellä juuri nyt ja tislaamolta onkin lupa odottaa upeita pullotteita jatkossakin.

Glendronach Allardice 18 yo.

Nyt siis vuorossa toinen kevään Glendronach-uutuus, eli

Glendronach Allardice 18 yo, 46%. 100% Oloroso Sherry Matured:

Tuoksu on kevyen sherryinen, hieman lakritsainen ja miellyttävä. (ei kuitenkaan niin "wow-elämys" kuin 15 vuotiaan).
Maku on erittäin pehmeä ja hienostunut. Sherryisyys on tasapainoisen kaunis ja makuprofiiliin tulee mukaan miellyttävä puun vivahde. Appelsiinia, pähkinää, luumua, yms. vivahteita löytyy paljon, (huomattavasti enemmän kuin 15 yo:ssa). Jälkimaku on kuivan Sherryinen ja tasapainoisen mausteinen.

Hieno ja todella vivahteikas viski! Jos verrataan tätä 18-vuotiasta ja eilen arvosteltua 15-vuotiasta, niin vaikea on "voittajaa" valita. 15 yo tarjoaa upeamman tuoksun, mutta 18 yo on vastaavasti maun osalta monipuolisempi. Joten sopuisasti tasapeli ainakin tässä vaiheessa. Upeita uusia viskejä molemmat!

Glendronach Revival 15 yo

Ensikosketus uuteen ja todella odotettuun viskiin: Glendronach Revival 15 yo 46%. 100% Oloroso Sherry Matured.

Tuoksu on juuri sellainen kuin hyvässä Sherrykypsytetyssä viskissä kuuluukin olla. Upean mausteinen, (kaneli, inkivääri), kypsän hedelmäinen, makean Sherryinen, hieman toffeinen.
Maku jatkaa tuoksun viitoittamaa polkua, sherry on vahvaa, mutta ei kuitenkaan dominoi liikaa. 46% tuo sopivaa särmää ja voimaa. Taustalta nousee tumman suklaan aromeja taittamaan Sherryn makeutta. Jälkimaussa viski kuivuu tasaisen miellyttävästi ja maku jatkuu nautittavan pitkään.


Hieno osoitus siitä, kuinka 100% Sherrykypsytetty viski tarjoaa upean makuelämyksen niin, ettei Sherry peitä viskin muita vivahteita alleen, vaan toimii loistavasti "käsi kädessä" kokonaisuuden kanssa.


Tulossa seuraavaksi... Kuinka tämän herkun rinnalla pärjää "Revivalin isoveli", 18 yo Allardice..?

Springbank 18 yo.

Kuten moni varmasti tietääkin, Springbank ei kuulu tämän blogin pitäjän suosikkitislaamoihin. Kuitenkin kyseessä on erittäin arvostettu tislaamo Campbeltownista ja varsinkin 1960-ja 1970-lukujen tislauksista peräisin olevat vanhemmat pullotteet keräävät suuria kehuja harrastajilta. Myönnän itsekin, että muutamat maistamani iäkkäämmät Springbankit ovat olleet varsin maukkaita, mutta tämä tislaamon "uusi sukupolvi" ei ole kyllä oikein auennut. No, pullotteita tulee maisteltua kuitenkin aina kun sopivasti kohdalle osuu ja nyt vuoron sai uusi

Springbank 18 yo. 46%. Matured in 80% Sherry.

Tuoksu avautuu todella hitaasti paljastaen hentoisen Sherryisyyden, jotain trooppista hedelmää sekä pienen aavistuksen savua.
Maku tarjoaa alkuun kuivahkoa kevyttä Sherryä, keskivaiheilla voimakasta maltaisuutta ja jälkimaussa yllättävää kitkeryyttä, jotain hapanta, (sitrus) ja erittäin kuivaa Sherryä. Blaah...

Ei tämä Springbank nyt taaskaan oikein säväyttänyt, omaan makuuni kokonaisuus on kovin mitäänsanomaton ja turhan kuiva.