maanantai 3. lokakuuta 2016

Shiraz Lane, Roctum - Suistoklubi, Hämeenlinna 30.9.2016


Suiston perjantai tarjosi kasarihardrockia ja punkheviä.

Hämeenlinnalainen Roctum on pyörittänyt omaa rockshowtaan jo vuosikaudet ja tämänkertainen spektaakkeli koettiin Suistolla ennen Shiraz Lanea.

Heavyn ja punkin ilosanomaa julistavan bändin esiintyminen oli kuin sekoitus Sleepy Sleepersia ja Spinal Tapia, eli vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti. Lavalla nähtiin pahvimiekkoja, ilmapalloja, konfettisadetta, kipinäsoihtuja kitaroissa ja Iron Maidenista tuttu Eddie. Aikainen joulukin saatiin joulupukin vierailun myötä. Musiikkiakin toki kuultiin ja bändin omasta tuotannosta sekä covereista koottu setti oli melkoista sillisalaattia ja noin 45 min kerta-annos oli ihan riittävä. Shown muutamat hellyttävän kotikutoiset efektit onnistuivat kyllä naurattamaan, kuten varmaan oli tarkoituskin.



Shiraz Lane kulkee kovassa nousukiidossa ja saman genren bändit Recless Love ja Santa Cruz ovat saamassa kovan haastajan. Suistolla oli viimeinen tilaisuus nähdä bändi livenä kotimaassa ennen heti perään alkanutta mittavaa Euroopan kiertuetta.


Edellisen kerran näin Shiraz Lanen helmikuussa lämppäämässä Halestormia Helsingissä ja Tampereella. Nyt Suistolla yhtyeen esitys oli kypsempi ja varmaotteisempi, mikä onkin bändin jatkon kannalta varsin positiivinen asia. Melodinen kasarihardrock soi mallikkaasti ja kivahan tätä oli kuunnella. Tällä hetkellä bändillä riittää sopivan tarttuvaa materiaalia tunnin settiin ja bändin esitys onnistui pitämään hyvin otteessaan. Guns N’ Roses ja Skid Row -vaikutteet kuuluivat nyt varsin vahvoina ja mikäs siinä, sillä varsin tasokkaita esikuviahan nuo ovat. Mutta kuten jo Halestorm-keikkojen raportissa totesin, niin vastaavia bändejä on tällä hetkellä valtavasti ja massasta erottuminen on vaikeaa. Shiraz Lanella on kuitenkin kaikki mahdollisuuden edetä pitkällekin, mutta aika näyttää mihin hyvin alkanut ura tulee bändiä viemään.







Ennen illan keikkaa tehty Shiraz Lane -haastattelu tulee löytymään jossain vaiheessa sivustolta kkdowning.net/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti