torstai 26. toukokuuta 2016

Suomalaisen Viskin Päivä - Kiltakellari, Helsinki 21.5.2016


Suomalaisen Viskin Päivää vietettiin Helsingin Kiltakellarissa 21.5.2016. Vuosittaisen tapahtuman ajatuksena on tarjota alan kotimaisille toimijoille mahdollisuus esitellä tuotantoaan. Samaan aikaan pelatusta MM-jääkiekon Suomen välierästä huolimatta tapahtuma oli houkutellut paikalle toistasataa maistelijaa. No, mobiililaitteet ovat tulleet jäädäkseen ja niinpä pelin livelähetys näkyi puhelinten näytöillä useissa pöydissä.

Maamme viskituotanto on vielä varsin nuorta ja tämä fakta kävi selville myös illan tastingissa. Tarjolla olleista tuotteista osa oli vielä kypsytykseltään selkeästi keskeneräisiä tai muuten testituotteita. Valmistajista mukana olivat:

Beer Hunter’s
Kyrö Distillery Company
Teerenpeli Distillery
The Helsinki Distilling Company
Valamo Monastery Distillery

Jokaisen tislaamon edustaja sai vuorollaan puheenvuoron, missä esiteltiin niin tislaamo kuin maisteltava tuotekin. Monen näytteen nuoruuden ja jopa keskeneräisyyden tiedostaen suuria ennakko-odotuksia ei itselläni näihin ollut.

Sitten arvioiden pariin, eli fiilikset tuotteista maistelujärjestyksessä. Tässä vaiheessa pieni varoitus, sillä liian vähän aikaa kypsytetyt tisleet eivät kuulu suosikkeihini ja arviot ovat näiltä osin varsin negatiivista luettavaa.


Beer Hunter’s Old Buck 6 yo, bottled 2013. First Fill Bourbon Cask (65litr.)

Tuoksu on lääkemäinen, siirappinen ja liköörimäinen. Makeaa hedelmää ja tuoretta puuta. Ei huono, mutta jotenkin viskimaailmassa outoja piirteitä sisältävä.

Maku on makea ja tuoksun tavoin lääkemäinen. Viskin runko on kevyehkö. Kypsää aprikoosia ja appelsiinia. ”Mehumainen” ja ihan kiva.

Kokonaisuutena maukkaan hedelmäinen ilottelu. ”Karkkiviski”.
Beer Hunter’s tekee viskiä vähän ja se on kallista, mutta yleensä näistä löytyy aina joku kiva juttu joka herättää mielenkiinnon ja tarjoaa hyviä elämyksiä.


Kyrö Distillery Company RD #008


Tuoksu on paahtunut ja maanläheinen. Suklaata, tammea, havupuuta ja suolattuja perunalastuja. Raa’ahko.

Maku on kypsymätön (raaka), viljainen (ruis) ja tympeä. Mämmiä, puuta ja ylikypsää hedelmää.

Huh, en ole mämmin ystävä, joten se siitä. 2cl oli omalla kohdalla liian iso annos.
Jään odottamaan, kunnes Kyrön viski ehtii kypsyä rauhassa valmiiksi asti.


Valamo IX, 4yo, 54,7%. Tislattu 2011-2012. Kypsytys toisen täytön ex-bourbontynnyreissä + 1kk viimeistely uudessa tammitynnyrissä.

Tuoksu on makea ja bourbonmaisen vaniljainen. Hedelmäkarkkinen ja ”esanssinen” yleisilme. Jotain liimamaista/liuotinta. Raaka.

Maku on makea, liuotinmainen ja ällön hedelmäinen. Runko on ohut ja mitäänsanomaton. Ennemmin liköörimäinen kuin viski.

Tulihan maistettua. Toivottavasti nykyisessä tuotannossa saadaan aikaiseksi parempia esityksiä.


HDCO Cask #159, 63%. Kypsynyt muutaman kuukauden ex-bourbontynnyrissä. Raaka-aineina suomalainen mallastettu ohra ja belgialainen savumallas.

Tuoksu on erikoinen. Poltettua kumia ja puuta. Ylikypsää hedelmää, suklaata ja maakellaria. Yrttisyyttä ja jotain pistävää. Raju ”new make”, huh.

Maku on… makean raaka ja tympeä viina.

Eipä tällä vielä ole mitään tekemistä viskin kanssa. Kuten parilla edellisellä, jään odottamaan kypsymistä ja ”oikeaa viskiä”.


Teerenpeli Distillers Choice VYS


Tuoksu on pehmeän maltainen ja makean hedemäinen. Tuoretta tammea ja sen tuomaa liimamaista aromia. Nuoren oloinen.

Maku on pehmeän maltainen, hunajainen ja trooppisen hedelmäinen. Yleisilme on tasapainoinen ja kiva. Jälkimaku latistuu hieman ja hedelmäisyys kääntyy enemmän happaman sitruksen suuntaan.

Ihan jees tyypillinen Teerenpeli, joskin täyteläisyyttä ja intensiivisenpää otetta jäin kaipaamaan.


Olipas maistelu. Ideana siis varsin mukava, mutta jos usealla tislaamolla on tarjota vain kypsyttämättömiä tai keskeneräisiä kokeilutuotteita, mennään kyllä metsään rajusti. Itse en ainakaan ymmärrä, kenen etua tällaisten tuotteiden tarjoaminen palvelee. Tämä ilta oli ensikosketukseni Kyrön ja HDCO:n tuotteisiin ja jos/kun näitä myöhemmin eteen tulee, ovet lähtöasetelmat tältä pohjalta valitettavan negatiiviset. Lähes samoin on asianlaita myös Valamolla, joskin heiltä on jo parempaakin ehtinyt osua lasiin. Vain jo kauemmin toimineet Beer Hunter’s ja Teerenpeli tarjosivat sentään tislaamoilleen tyypilliset viskit, joiden 2cl annokset pystyin ainoina nauttimaan loppuun asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti