Ballechin #4, Oloroso Cask Matured

Hämeenlinnan taannoisessa tastingissa tutustuttiin Edradour -tislaamon turpeisiin Ballechin-viskeihin. Ballechinien lähtökohtana on vahvan turvesavuinen mallas (n. 50ppm) ja sen Discovery –sarjassa julkaistut pullotteet ovat kypsytetty kaikki erilaisissa first fill -tynnyreissä. Viskit ovat ikämerkitsemättömiä ja vain kunkin pullotteen julkaisuvuosi on kerrottu. Näitä turpeisia tislauksia Edradourilla on tehty vuodesta 2002 alkaen. Ensimmäisenä arvioitavana on ex-Sherrytynnyrissä kypsynyt versio.

Ballechin #4, Oloroso Sherry cask matured, 46%. Released 2009.

Tuoksu on vahvan sherryinen ja palaneen kuminen. Vahva turvesavuisuus on sulautunut hyvin kokonaisuuteen. Maakellaria, sammutettua nuotiota.

Maku on pehmeä ja voimakkaan sherryinen. Palanut turvesavuisuus tuntuu todella vahvana. Poltettua kumia, kypsää mehukasta luumua.

Jälkimaku jatkuu kypsän hedemäisenä ja vahvan turvesavuisena. Märkää hiiltä, hieman kitkeryyttä ja mausteisuutta.

Vahvan turvesavuinen ja runsaan sherryinen viski. Ajoittain esiin nouseva palaneen kumin vivahde kuitenkin häiritsee ja rikkoo kokonaisuutta.

Octomore 06.2

Octomore 06.2, 5 yo, 58,2%. Limousin Oak, 167 ppm. Travel retail Excusive. 18000 bottles.

Tuoksua hallitsee tuhti turvesavuisuus. Makeaa vaniljaa, sitrusta. Hiili ja tuhka tuntuvat kuivina. Puhdasta tammea, hapanta (ylikypsää) hedelmää.

Maku on makea, hurjan turpeinen ja erikoinen. Vaniljaa, kuivattuja trooppisia hedelmiä, tammea, liimaa, sitrusta. Alkuun viski tuntuu yllättävänkin vivahteikkaalle, mutta pian palanut puu ja tuhkaisuus peittävät lähes kaiken.

Jälkimaku jatkuu todella vahvana. Kuiva tuhkainen turvesavu, vanilja, hapan sitrus. Vahva turpeisuus jatkuu ja jatkuu…

Tuhti viski runsaan turvesavun ystäville. Alkuun ihan kiva, mutta lopulta melko tympeä kokonaisuus, jota ei kyllä paljoa tee mieli kerralla juoda.

"Turvetta Tupaan II" - Hämeenlinna 20.3.2014

The Local Whisky Clubimme kokoontui 20.3. savuisten viskien äärelle. ”Turvetta Tupaan” -teematasting sai näin jatkoa tammikuussa 2011 pidetylle ensimmäiselle illalle. Raportin tuosta illasta voi lukaista tästä.

Tällä kerralla illan ”punaisen langan” muodostivat erilaiset kypsytystynnyrit. Kattauksen viisi viskiä olivat nimittäin kaikki kypsytetty erilaisissa tynnyreissä, joten tynnyrien vaikutus viskien lopputulokseen oli nyt selkeästi havaittavissa.

Vertailtavina olivat:

1.Bowmore 10 yo Tempest, Batch IV, 55,1%.
2.Ballechin #4, Oloroso Sherry cask matured, 46%
3.Ballechin #7, Bordeaux cask matured, 46%
4.Ballechin #8, Sauternes cask matured, 46%
5.Octomore 06.2, 5yo, 58,2%

Viskeihin käytettyjen maltaiden turvepitoisuudet vaihtelivat välillä 25ppm (Bowmore) – 167ppm (Octomore).
Edradourin Ballechin -viskien lähtökohta pitäisi olla kaikissa sama, n. 50ppm, joten makuerot tähän kolmikkoon muodostuvat käytännössä kypsytyksen aikana erilaisista tynnyreistä.

Tässä tastingkokonaisuudessa viskien väliset erot muodostuivatkin varsin selkeiksi. Bowmore tarjosi vaniljaa ja kirpeähköä trooppista hedelmäisyyttä, sekä keveän turpeisuuden. Ballechin Oloroso oli vahvan turvesavuinen, tuhdin sherryinen ja ”palanut”.  Ballechin Bordeaux oli jännä makean ja happaman kaksintaistelu. Ballechin Sauternes oli pehmeä ja tasapainoinen. Turvesavuisuus tuntui tässä selvästi miedompana kuin edellisissä.
Octomore omaa hurjat ppm-lukemat ja se tulee esille myös maussa. Alkuun mukavan makeita ja vivahteikkaitakin piirteitä sisältävä viski on tuhti paketti, jossa kuivan tuhkainen turpeisuus ottaa nopeasti yliotteen muista makuvivahteista muuttaen viskin melko tympeäksi. Ainakin itselleni 2cl maisteluannos tätä oli ihan tarpeeksi, lisää ei olisi tehnyt mieli.

Illan suosikkiviskiä äänestettäessä äänet jakautuivat runsaassa maistelijajoukossa ihan mukavasti (kaikki viskit saivat ääniä), mutta lopulta voittoon kiri hedelmäisen makea viinikypsyttely Ballechin Bordeaux.

Omalla kohdallani näistä viskeistä Bowmoren olen käsitellyt tässä blogissa jo aiemmin, mutta näihin muihin viskeihin palaan vielä myöhemmin omina tarkempina arvioinaan.

Kiitokset omasta ja klubimme puolesta kaikille tastingiin osallistuneille!

Longmorn 1996 17 yo, cask 105092, The Ultimate

Vaisuhkon Berry's Longmornin jälkeen lasissa täysin erilainen tuote samalta tislaamolta, nyt pullottajana hollantilainen van Wees (The Ultimate Whisky Company).

Longmorn 1996 17 yo, 60,1%. Dist. 25.6.1996, bot. 22.11.2013. Sherry Butt #105092. Van Wees, The Ultimate. 582 bottles.

Tuoksu on voimakas ja kuivan sherryinen. Tammi nousee esiin yllättävänkin vahvana. Mausteisuutta, moottoriöljyä, bbq-kastiketta. Taustalla hapahko, kirpeä sitruksisuus. Tuhti aloitus.

Maku on todella vahva ja runsaan sherryinen. Tammi tuntuu runsaana sherryn alla. Kuivattuja sekahedelmiä, tummaa suklaata, vahvaa kahvia, makeaa sitrusta.

Jälkimaussa täyteläisyys ja maun vahvuus säilyvät erittäin hyvin. Sherry dominoi edelleen runsaana ja herkullisena. Tammi ja kohtalaisen vahva maltaisuus luovat taustalle vahvan rungon. Toimii.

Iso sherryviski, jonka kokonaisuus on tuhti ja tasapainoinen. Tammi tuntuu ehkä hieman liian vahvana ja kokonaisuus kaipaisi vähän enemmän makeutta. Silti sarjassaan erittäin hyvää.

Longmorn 1992 19 yo, Berry's

Longmorn 1992 19 yo, 46%. Bottled 2012. Berry's, Cask Ref. 71768. Berry Bros & Rudd.

Tuoksu on pehmeä ja hennon päärynäinen. Kuivahko maltaisuus, hunaja, kermatoffee. Taustalla kukkainen vivahde. ”Perusmallasviskin” tuoksu.

Maku on kevyehkö ja mukavan makea. Vaniljajäätelöä, hunajaa. Kuivahko maltaisuus. Päärynää, täyteläistä toffeeta.

Jälkimaussa makeus taittuu happamaan suuntaan. Sitrusta nousee runsaana esiin. Tammi tuntuu kuivana ja hieman kireänä.

Jotenkin ikäistään nuoremman oloinen viski. Raikas ja ihan kiva, mutta eipä tämä mitään kovin erityistä lopulta tarjoa.

Devin Townsend Project, Insense - Pakkahuone, Tampere 13.3.2014

KANADA, kuuluu Kummelimainen vastaus kysymykseen tämänkertaisen keikkavieraan kotimaasta. Devin Townsend Project saapui ilahduttavasti maahamme juuri, kun olen ollut kotisohvalla aivan myyty bändin tuoreimpaan kuvalliseen livetallenteeseen ”The Retinal Circus”. Tällä 2012 Lontoossa kuvatulla keikalla yhtye marssittaa lavalle suuren joukon vierailijoita ja näytelmällisillä showelementeillä ladattu show on huikeaa seurattavaa.

Odotetusti Pakkahuoneella ei näin suurta showta nähty, vaan nelimiehisen bändin toimesta keskityttiin musiikkiin. Ilmettä luotiin hauskoilla taustavideoilla ja näyttävällä valaistuksella.

Ennen Townsendia lavalla pyörähti kuitenkin norjalainen Insense. Turskamaan poikien metalcore ei kyllä vaan meikäläistä lämmittänyt. Tylsä ja mitäänsanomaton setti oli todellista pakkopullaa ja keikan aikana huomattavasti lavatapahtumia mielenkiintoisempaa oli seurata puhelimesta jääkiekon sm-liigan runkosarjan päätöskierroksen tilanteita ja HPK:n nousua pudotuspeleihin.

HPK-aasinsillan kautta pääsemmekin jääkiekon olympiavoittajamaa Kanadaan ja illan odotetun keikan pariin.

Devin Townsend Project tarjosi Pakkahuoneen yleisölle hyvän ja viihdyttävän puolitoistatuntisen. Kuultiin niin uutta kuin vanhempaakin tuotantoa ja yleisö oli mukavasti mukana. Omalla kohdalla kohokohdaksi nousi julmetun hienosti soinut, pitkä ja tyylikäs Deadhead. Aivan nappisuoritus! Vaikka Townsend esitteli yhtyeen ”heavy metal bändiksi Kanadasta”, on ryhmän musiikillinen linja kuitenkin varsin monipuolinen. Välillä mennään rauhallisemmissa progesoinnuissa ja tosinaan taas svengataan swingin ja boogien parissa. Bad Devil -kappaleen saattaisi hyvin kuvitella löytyvän Brian Setzerin levyltä.

Viihdyttävän tyylikäs rockilta ja kohti narikkaa suunnatessa päässä kaikui illan viimeinen kappale, Life. Elämä on.

Seventh Wave 

War 

Regulator 

By Your Command 

Deadhead 

Bad Devil 

Planet of the Apes 

Numbered! 

Supercrush! 

Kingdom 

Juular 

More! 

Grace 

----

Life 

Jura Boutique Barrels 1996 cask 30

Jura Boutique Barrels 1996 cask 30, Island Exclusive, 54%. American White Oak / French Limousin Oak. 493 bottles.

Tuoksussa raikasta hedelmää (persikka). Tuoretta tammea, fariinisokeria, kuivaa turpeisuutta. Taustalla nahkaa, sekä vahvaa kaakaota.

Maku on makea ja melko täyteläinen. Hyvä tasapaino. Kypsää punaista marjaa / hedelmäisyyttä. Keksejä. Kevyt turpeisuus. Taustalta nousee esiin jotain hapanta. Hieman pahvimaisia piirteitä.

Jälkimaku on melko kuiva ja kireähkö. Hapanta hedelmäisyyttä, voimakas tanniinisuus. Tammea, suklaata. Pahvi kummittelee taustalla.

Hieman outoja piirteitä sisältävä melko sekavan makuprofiilin omaava Jura. Ei nyt huono, mutta ei suosikkikaan.

Glenrothes 2001

Testissä Alkon valikoiman uutuusviski Glenrothesin tislaamolta.

The Glenrothes 2001, 43%. Bottled 2013. Matured in American oak and Spanish oak casks.

Tuoksu on runsaan hunajainen, pehmeän maltainen ja kermatoffeinen. Tasapainoinen ja seesteinen yleisilme. Taustalla kiva suolaisuus. Kevyt kuivahko sherryn vivahde.

Maku on erittäin pehmeä ja kevyt. Öljyinen suutuntuma. Raa’ahko hedelmäisyys, kuivahko maltaisuus. Lakritsitoffeeta, kermaa, hunajaa, sitruksista kirpeyttä. Kevyt sherryisyys.

Jälkimaku ei oikein jaksa kantaa ja maku loppuu lyhyeen. Kuiva sherry, suklaa, hapan sitrus.

Ihan ok perinteinen Speyside Malt, mutta jälkimaussa maku loppuu pahasti kesken, mistä iso miinus.

Poisonblack - Suistoklubi, Hämeenlinna 1.3.2014

Ex-Sentenced -laulaja Ville Laihialan luotsaama oululainen Poisonblack saapui vihdoin keikalla myös tänne Kanta-Hämeeseen, joten kyllähän Suistolle oli lähdettävä. Edellisiltaisen reippaan ja iloisen Amaranthen Nosturi-keikan jälkeen luvassa oli paluu perisuomalaiseen synkistelyyn, sillä melankolista ja hieman goottihenkistä metallia oli nyt luvassa.

Suisto täyttyi yleisöstä liki äärimmilleen, mikä olikin varmasti ilahduttavaa tälle talousvaikeuksissa painivalle sympaattiselle klubille. Toivotaan, että väki löytää keikoille jatkossakin ja Suisto säilyttää paikkansa maakunnan mukavimpana livemusiikkiklubina. Musiikkialan ammattilaisten suusta kuulee jatkuvasti toiveita, että ”ostakaa niitä levyjä ja käykää niillä keikoilla”, sillä helpossa se leipä ei varmasti tälläkään alalla nykypäivänä ole.

Mutta sitten lauteille Poisonblack. Tämä edesmenneen Sentencedin verisukulainen tekee hyvin kunniaa suomalaiselle pohjoisen rockille ja illasta muodostuikin varsin hyvä. Yhtye kiertää parhaillaan maatamme tuoreen Lyijy -albuminsa myötä ja levyn avauskappaleella Home Is Where the Sty Is starttasi myös keikka. Soundit olivat Suistolla jälleen kerran erinomaiset. Lyijy oli muutenkin hyvin edustettuna setissä, siltä kuultiin kaikkiaan kuusi kappaletta. Tuoreehkoa materiaalia saatiin muutenkin illan aikana runsaasti, sillä vuoden 2011 Drive -pitkäsoitolta settiin oli päätynyt neljä kappaletta. Poisonblackin hyvältä, vuoden 2003 debyyttilevyltä kuultiin sen sijaan vain yksi veto, mutta sitäkin upeampi The State.

Poisonblackin kappalemateriaali on kaikilla kuudella julkaistulla albumilla ehkä hieman tasapaksua ja sama ongelma tulee vastaan myös livetilanteessa. Settiin kaipaisi hieman enemmän vaihtelua ja vivahteikkuutta. Illan tunnelma nousi kuitenkin varsin hyväksi ja viimeisenä ilmoille kajahtaneen reippaan Mercury Fallingin jälkeen saattoi hyvillä mielin hypätä autoon ja lyhyelle kotimatkalle.

Amaranthe, Smash Into Pieces - Nosturi, Helsinki 28.2.2014

Ruotsalainen Amaranthe on tuttu vieras maassamme ja itsekin olen ehtinyt tältä bändiltä näkemään jo useamman keikan. Yhtyeen reipasta ja hyväntuulista esitystä on ollut aina ilo seurata, joten hyvillä mielin suunnaksi Nosturi ja tämänkertaisen Euroopan kiertueen avauskeikka.

Ennen Amaranthea illan avasi toinen ruotsalainen kokoonpano, eli viime vuonna debyyttialbuminsa Unbreakable julkaissut Smash Into Pieces.  Nosturi oli jo hyvissä ajoin varsin täynnä yleisöä ja illan lämppäri sai hienon tilaisuuden soittaa liki täydelle salille.

Smash Into Pieces kiitti mahdollisuudesta ja tarjosi hyvin yleisöön uponneen setin. Kuulimme melodista rockia tyyliin Nickelback ja bändi tuntui nauttivan ja viihtyvän lavalla varsin hyvin. Edes pienet tekniset ongelmat eivät pasmoja sekoittaneet vaan keikka vedettiin läpi varmasti ja viihdyttävästi. Itse kaipailin sinänsä hyvään musiikkiin hieman enemmän rockia, nyt mentiin melko pehmeissä ja jopa ”siirappisissa” tunnelmissa. Muutama erittäin laadukas kappale ja laulajan hyvä ääni nostivat keikan kuitenkin selvästi keskivertolämppäreiden yläpuolelle. Tällä bändillä on potentiaalia pitkälle uralle.

Amaranthe avasi keikkansa The Nexus -albumin kappaleella Invincible ja heti kävi selväksi, että myös tehosteisiin oli nyt panostettu. Pommit paukkuivat ja liekit loimottivat. Bändi näytti ja kuulosti jälleen kerran erittäin hyvälle. Settilistaan oli koottu hyvä sekoitus yhtyeen kahdelta julkaistulta albumilta. Yleisö oli hyvin mukana ja aika kului kuin siivillä. Laulajatar Elize Rydin tulkitessa balladia Amaranthine, lavan edustaa valaisivat näyttävät kipinäsuihkut. Soundit läpi keikan olivat varsin hyvät ja selkeät. Varsinainen setti päättyi ykkösalbumin hittiin Call Out Of My Name, mutta Encoreiksi oli säästetty vielä pari maukasta vetoa. 1.000.000 Lightyears sekä tuoreimman levyn hieno nimikappale The Nexus. Vauhdikas ja hieno ilta oli näin näyttävästi paketissa. Amaranthen oikeastaan ainoana ongelmana on edelleen kappalemateriaalin vähyys, joten kolmoslevyn (toivottavasti sellainen on tulossa) myötä voitaneen odottaa vielä monipuolisempia ja pidempiä keikkoja. Bändi on hyvällä tiellä ja parantaa keikkojaan kaiken aikaa. Viihdyttävä ilta, joka kyllä taas kannatti kokea.