lauantai 10. elokuuta 2019

Wacken Open Air 2019: Torstai 1.8.2019


Ensimmäinen virallinen festivaalipäivä ja päälavat olivat heti täynnä mielenkiintoista ohjelmaa.

Skyline avasi pelin, kuten aina ennenkin. Tällä kerralla bändin lisäksi lavalla nähtiin vierailijoina Doro Pesch ja kitaristi Gus G.
Skylinen maukkaan coversetin jälkeen vuorossa oli melodista ja sinfonista metallia, jonka tarjoili saksalainen Beyond The Black. Upea esitys! Bändin vieraana lavalla nähtiin huippusellisti Tina Guo.  Festarin top 5 keikka!
Sveitsiläinen Krokus on edellisiltana nähdyn UFO:n tavoin jättämässä jäähyväisiä keikkalavoille. Hardrock soi kuitenkin edelleen mukavasti!
Hammerfallin keikan alkuosa jäi hieman huonolle seurannalle, mutta hyvällehän tämä ruotsalaisten meno kuulosti.
Australian ränttätänttäryhmä Airbourne rokkasi seuraavana. Olut virtasi ja kaikilla oli kivaa. Taattua viihdettä.
Vauhdikkaan torstain päätti Sabaton 20-vuotisjuhlashowllaan. Sotalauluja runtattiin menemään molemmilla päälavoilla kahden kokoonpanon voimin. Sabatonin nykyisen kokoonpanon rinnalla toisella lavalla soitti yhtyeen entisistä jäsenistä koottu bändi. Jo Beyond the Blackin keikalla vieraillut Tina Guo nähtiin soittamassa nyt myös Sabatonin kanssa. Lisäksi suuri taustakuoro täydensi esitystä omalta osaltaan. Enemmän on enemmän. Viihdyttävä päätös illallalle.


SKYLINE







BEYOND THE BLACK










KROKUS










HAMMERFALL









AIRBOURNE






SABATON






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti