lauantai 29. kesäkuuta 2019

TUSKA 2019: Festarihaastattelussa Heta Hyttinen


TUSKA 2019 pyörähti eilen käyntiin Helsingin Suvilahdessa ja tänä vuonna tapahtuma on suurempi kuin koskaan. Loppuunmyydyn avauspäivän tapahtumia oli seuraamassa 15 000 silmäparia, mikä on Tuskan uusi yhden päivän kävijäennätys. Festivaalin kulisseista löytyy paljon mielenkiintoisia henkilöitä, joita ilman tapahtuma ei olisi mahdollinen. Tässä heistä yksi, eli jo lähes 20 vuoden ajalta kaikille Tuska-kävijöille juontajana tutuksi tullut Heta Hyttinen.


Moikka Heta! Olet tuttu kasvo festarijuontajana muun muassa monille Tuskan kävijöille jo vuosien ajalta, mutta mitä piilee lavalla vuodesta toiseen nähdyn juontajan taustalla? Esittele lyhyesti itsesi ja työsi musiikin monitoimiosaajana.


Aloitin 9-vuotiaana enemmän tai vähemmän duunit, kun juonsin TV2:n Kasmasiini-nuortenohjelmaa jokusen vuoden. Siitä kirjoittavan toimittajan, radiotyön ja muutaman muun töllöhomman kautta päädyin Helsinkiin Jyrkiin, Ylen Musiikki-tv-ohjelmaan ja sittemmin Rytmin päätoimittajaksi sekä Soundiin. Tällä hetkellä pyöritän omaa firmaani, joka toimii artistimanagementin ja promon saralla pääsääntöisesti, lisäksi tietenkin on näitä mukavia juontohommia sekä jotain irtojuttuja, kuten pari vuotta sitten tekemäni opus rocktähtien arjesta haasteineen.



Kuinka kauan olet ollut mukana Tuskan organisaatiossa ja miten päädyit mukaan?

Ensimmäisen kerran olin Tuskassa VR:n makasiineilla vuonna 1999, siloin täysin humputtelemassa. Seuraavana vuonna ajauduin juontohommiin tapahtuman siirryttyä Kaisaniemeen, joten ensi vuonna tulee täyteen 20 vuotta Tuskassa!



Tuska on kulkenut vuosien varrella pitkän tien Tavastian, VR:n makasiinien ja Kaisaniemen kautta Suvilahteen, missä tapahtuma tänäkin vuonna järjestetään. Millaisena näet festivaalin kehityspotentiaalin ja tulevaisuuden?

Tämän vuoden Tuska on jo melkoisen erilainen tapahtuma, kun festivaali on suunnattu yli 18-vuotiaille. Tämä taas mahdollistaa vapaan liikkumisen alueella, karsinat ovat poissa, ja se on mukavaa tietenkin. Tuska on ollut aina laatufestivaali ja nt se on kasvanut myös alueen palvelutarjonnaltaan sellaiseksi, että vaativampikin kävijä pysynee tyytyväisenä. Jo ennakkoon liki loppuunmyyty tapahtuma on tietenkin merkki siitä, että on tehty oikeita ratkaisuja, ja on vaikea kuvitella metallimusiikin suosion juuri laskevan, kun EDM-hapatuksistakin on päästy viimein yli, heh.



Palvelutarjonta Tuskassa on lisääntynyt vuosi vuodelta ja oheispalveluihin, kuten ruokien ja juomien laatuun panostetaan koko ajan enemmän. Mitä ajatuksia tämä herättää?

Viitaten edelliseen, on tehty oikeita ratkaisuja. On vaikea kuvitella aikuisen yleisön viihtyvän, jos tarjolla olisi vain kaljaa ja makkaraa, joskin sellaisellekin tarjoilulle on toki aina sijansa. Laatuviinien ja -oluiden rantautuminen metallifestivaaliin fine diningin ja muiden vaiihtoehtojen ohella on yleisön palvelua. Ja kun yleisö viihtyy, on suuri todennäköisyys, että on mukava tulla toistekin.




Tuska on nyt ensimmäistä kertaa K-18, eli alueella on otettu uusi askel kohti vapaampaa alkoholipolitiikkaa, kun anniskelu on nyt sallittua koko festivaalialueella. Millaisena näet tämän uudistuksen? Alaikäisten kävijöiden määrä oli käsittääkseni aiempina vuosina varsin marginaalinen. 

Olet tässä oikeassa. Nuoria metallin ystäviä on paljon, mutta suhteessa Tuskan koko kävijämäärään, ovat alle 18-vuotiaat kuitenkin vähemmistö, ja koen tämän uudistuksen palvelevan pääsääntöisesti kävijöitä paremmin. Tarkoitus kuitenkin on kasvattaa tulevaisuuden sukupolvea ja Tuskahan on mukana myös järjestämässä maan isointa metallibändikilpailua, jossa voittajalle on slotti tapahtumassa.



Tuskan alueelta on jo muutaman vuoden ajan löytynyt vaikkapa laatuoluita, mallasviskejä ja kuohuviinejä. Mikä festarijuoma itsellesi parhaiten maistuu, jos et ole töissä?

Lonkero kuumana kesäpäivänä on ihan toppen, mutta kyllähän kuiva valkoviini on myös makoisa juoma – ja nimenomaan niin kuiva, että ikenet saattavat vähän vetäytyä, haha.




Ehtiikö työn ohessa seuraamaan bändien esityksiä ja ovatko vuosien varrella jotkut esiintyjistä jääneet erityisesti mieleen?

Onneksi kyllä, joskin kolmoisroolini Tuskassa juontajana, bändien edustajana ja itse tapahtuman pressikontaktien mediavastaavana pitää sen verran kiireisenä, että toisaalta valitettavan moni bändi menee samalla myös sivu suun. Ikimuistoisia keikkoja on vino pino, mutta jos nyt nostan ensimmäisenä vaikka taannoin nähdyn Alice Cooperin esityksen, olihan se viihdettä parhaimmillaan ja juuri sitä mitä jengi tuli katsomaan.



Olet spiikannut lavalle lukemattomia bändejä. Onko näissä sattunut mitään kommelluksia (bändin nimi unohtunut, väärä bändi, tms.)?

Hoho, vaikka mitä, mutta onneksi mitään ihan kauheaa ei ole koskaan tapahtunut (koputtaa puuta). Pari kertaa on joutunut vilkaisemaan bändin nimen taustalakanasta totaaliblackoutin osuessa oikein sopivasti kohdalle ;) 



Mikä tai mitkä ovat omat bändisuosikkisi Tuskan tämän vuoden tarjonnasta?

Kyllähän Slayeria pitää käydä vähän väijymässä, kun bändin päivät ovat käymässä vähiin, Dimmut, Hietalan Markon sooloproggis ja Delain kiinnostavat myös jo etukäteen.




Entä minkä bändin haluaisit Tuskan lavalla nähdä tulevina vuosina?

Mähän olen vinkunut vuosia Rob Zombieta ihan minne festivaalille vaan Suomeen, joten se käynee vastaukseksi myös tähän.



Yrityksesi Ginger Vine Management & PR vastaa lukuisten yhtyeiden markkinoinnista Suomessa. Kerro jotain tästä.

Management-puolella hoidan Shiraz Lanen asioita ja jeesin myös Oceanhoarsen managementissa, mutta promo-osastolla onkin sitten enemmän sakkia (Shiraz Lane ja Oceanhoarse kumpainenkin ovat muuten Tuskan jatkoilla, joten ei kun tukka putkella ensin Virginiin perjantaina ja sunnuntaina On The Rocksiin!) Yritykseni edustaa tällä hetkellä muun muassa Eleven Seven Musicin artisteja, kuten Papa Roachia, Five Finger Death Punchia, Mötley Crüeta ja The HU:ta. Myös koko Century Median ja Inside Out Musicin rosteri siirtyivät GVM:n alle tänä keväänä, joten sieltä pumpsahti kertaheitolla useampi kymmenen mainiota bändiä hoidettavaksi. Tällä hetkellä tässä juonitaan esimerkiksi Insomniumin julkaisuun liittyviä asioita. Lisäksi teen töitä esimerkiksi Metallican kanssa nyt rundilla olevan Bokassan kanssa, ja mahtuupa mukaan täysin toisenlaistakin meininkiä, kuten tuleva Michael Bublén konsertti, Liam Gallagherin haastisten metsästystä loppukesän konsertin tiimoilta sekä Qstockin festivaalilehden juttujen koordinointia.



Loppuun vielä vapaamuotoiset terveiset raskaan rockin ystäville ja blogin lukijoille.

Onhan tämä mahtavaa, miten hyvin raskas rock ja metalli voivat Suomessa vuonna 2019, ja siitä tietenkin kuuluu isoin kiitos niille, jotka sitä kuuntelevat. On hyvin vaikea kuvailla sitä fiilistä ja ylpeyttä, jota tuntee nähdessään esimerkiksi Tuskassa ihmisten nauttivan siitä mitä on itse ollut mukana saamassa aikaiseksi. Hienoa hommaa tämä kyllä on!



Tuskan perjantaissa lavalla nähtiin myös pitkän linjan Tuskalainen Jere Lehtinen ja kevään mm-kultamitali.


Kiitokset haastattelusta ja mukavaa loppufestaria! TUSKA jatkuu vielä koko viikonlopun ajan ja lauantain odotetuin hetki lienee Slayerin mitä ilmeisimmin viimeiseksi jäävä keikka maassamme. Sunnuntain pääesiintyjänä nähdään vahvaa osaamista Ruotsista, eli The Hellacopters.


Perjantain pääesiintyjänä nähty Amorphis toi liekeillään lämpöä viilenevään kesäiltaan.

Haastattelu ja kuvat: Hannu Juutilainen/Smoke On The Water -blogi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti