tiistai 19. heinäkuuta 2016

Brian Setzer's Rockabilly Riot!, Beth Hart, Imelda May - Pori Jazz Festival 14.7.2016


Pori Jazz 2016 tarjosi heti pääkonserttien avauspäivänä makeaa mahan täydeltä. Onneakin oli matkassa, sillä kolmepäiväisen festarin esiintyjälistasta merkkaamani kolme artistia osuivat kaikki samalle päivälle! Beth Hart, Imelda May ja Brian Setzer oli sellainen kolmikko, että odotukset olivat korkealla. Aurinkoinen sää suosi tätä päivää Kirjurinluodossa ja saavuin paikalle jo iltapäivästä, kun Saimaa-yhtyeen keikka oli päälavalla menossa. Hauska cover-meininki tuntui lavalla olevan, mutta itse odotin jo seuraavaa esiintyjää…



Beth Hart joutui perumaan viime vuonna esiintymisensä sairastuttuaan, mutta nyt saatiin uusi yritys. Toki välissä nähtiin jo joulukuussa upea keikka Savoy-teatterissa, mutta nyt siis Hart valloitti myös Porin Jazz-lavan. Konsertti olikin huikeaa näytöstä alusta loppuun ja setti oli mukavan erilainen aiempiin näkemiini verrattuna. Pääpaino oli rauhallisemmassa tuotannossa ja piano sekä akustinen kitara olivat Bethillä nyt isossa roolissa. Laulu oli totutun vahvaa kuultavaa ja kun taustabändin otekin oli vankka, niin eipä tässä moitteille jäänyt sijaa. Keikan päättänyt Etta James cover Something's Got A Hold On Me oli mieletön veto Bethiltä ja bändiltä!

Täydellistä settilistaa ei nyt löytynyt, mutta ainakin nämä kuultiin:

Better Man
Delicious Surprise
Chocolate Jesus
I’ll Take Care Of You
Skin
Your Heart Is As Black As Night
Today Came Home
Broken and  Ugly
Boogieman
Isolation
Sister Heroine
Don’t Explain
Something's Got A Hold On Me







Sitten Brian Setzer’s Rockabilly Riot!


Illan pääesiintyjä Brian Setzer tuli tunnetuksi 1980-luvun alussa Stray Cats -yhtyeestään ja vakuuttavaa jälkeä tuo trio rockabillyn saralla tekikin. Stray Catsia ei ole lavoilla enää hetkeen nähty ja Setzer on luonut soolouraa erilaisilla kokonpanoilla. Porissa lavalle nousi Brian Setzer’s Rockabilly Riot! ja jälleen odotukset olivat kovat. Huikea rockabillyn ilotulitus tästä saatiinkin ja Kirjurinluodon pimenevässä illassa nähtiin tasokasta musisointia. Rockabilly Riot -kokoonpanon kappaleet saivat livenä seurakseen Setzerin aiempaa soolotuotantoa, sekä toki myös Stray Catsia. Keikasta muodostui monipuolinen ja viihdyttävä, eikä suvantokohdille ollut tässä setissä tilaa. Setzer osoitti olevansa edelleen varsin hyvä kitaristi ja laulupuolikin toimi moitteettomasti. Maukkaat kitarasoundit ja bändin varma työskentely olivat piste i:n päälle. Viihdyttävä ilta rockabillyn parissa.

Setti on taas hakusessa, mutta ainakin nämä kuultiin. Lista ei ole järjestyksessä ja kappaleita puuttuu…

Intro: Bobby Helms: Tennesee Rock’n Roll
Rumble In Brighton
’49 Mercury Blues
Stray Cat Strut
Great Balls Of Fire
Slow Down
Folsom Prison Blues
Gene & Eddie
Fishnet Stockings
Drive Like Lightning (Crash Like Thunder)
Runaway Boys
8-Track
Let’s Shake
-------
Sleepwalk
Rock This Town








Ilta oli jo pimennyt ja yön viileys valtasi Kirjurinluodon. Yksi lämmittävä artisti oli kuitenkin vielä jäljellä.


Irlantilainen Imelda May tunnetaan ennen kaikkea rockabilly-henkisestä musiikistaan, mutta hänen tuotannossaan kuuluu yhtä lailla vaikutteita bluesista, jazzista ja muista musiikin genreistä. May on julkaissut neljä albumia, joista tuorein on ”Tribal” parin vuoden takaa. Illan keikka tarjosi kattavan läpileikkauksen laulajattaren uraan, keikan ollessa musiikillisesti odotetun monipuolinen ja viihdyttävä. Pimeässä Porin yössä myös lavan valot pääsivät oikeuksiinsa tuoden visuaalisuutta esitykseen. Yhtye oli jälleen kovatasoinen, mutta illan säteilevä keskipiste oli May tyylikkäällä esiintymisellään. Keikka tarjosi monia huippukohtia ja yksittäisiä kappaleita on turha lähteä nostamaan sen kummemmin esiin. Encoreissa kuulimme kaksi vain ukulelen säestyksellä esitettyä Imeldan upeasti laulamaa kappaletta. Näistä jälkimmäinen, Blondie-cover Dreaming oli huikean sykähdyttävä ja kaunis. Upeaa tulkintaa.  Lopuksi vielä kerran rockvaihde sisään ja noin 75min. esitys oli ohi. Loistava päätös illalle! Jos ja kun Imelda May saadaan seuraavan kerran maahamme vaikkapa klubikeikalle, niin aion olla paikalla!

Illan täydellinen settilista jäi taas hämärän peittoon, mutta muistiin luottaen ja Youtube-videoiden pohjalta listasin seuraavat:

Tribal
Wild Woman
Big Bad Handsome Man
Love Tattoo
Five Good Men
Hellfire Club
Spoonful
It's Good To Be Alive
Inside out
Round The Bend
Road Runner
Psycho
Mayhem
Johnny's Got A Boom Boom
----
Bang Bang (My Baby Shot Me Down)
Dreaming
Right Amount of Wrong (Olikohan se tämä?)








Kokonaisuutena Pori Jazz 2016 tarjosi huikean hienon päivän laadukkaan musiikin parissa. Enemmänkin laadukkaita artisteja torstain aikana lavoilla toki nähtiin, mutta itse olin niin fiiliksissä Bethin, Brianin ja Imeldan keikoista, että muut jäivät nyt vähälle huomiolle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti