sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Ämyrock 2015: Kari Peitsamo, Seremonia. Hämeenlinnan kaupunginpuisto 27.6.2015

Tuskaviikonloppuna jäi aikaa poiketa myös Ämyssä. Tämä legendaarinen ilmaisfestivaali on järjestetty Hämeenlinnan kaupunginpuistossa jo vuodesta 1974 lähtien, joten tämän vuoden tapahtuma oli järjestysnumeroltaan 41. Päivän ja illan aikana ehdimme seuraamaan pari keikkaa, eli iltapäivästä esiintyneen Kari Peitsamon ja illalla tapahtuman päättäneen Seremonian.

Kari Peitsamo on nähty Ämyssä melkein aina vuodesta 1979 lähtien. Kunnioitettavaa omistautumista!


Tällä kerralla keikka sujui leppoisasti yleisön huutelemia toiveita toteutellen ja kuultiinkin pitkähkö kimara Peitsamon uralta. Setissä mukana olivat ainakin seuraavat kappaleet:

Kiinalaisten Kiitosjuhla 
Pallo
Urgent Need to Poo-Poo in 1977 
Oliivin Vihreä Dodge Dart vm. -75 
Uskon Beatleksiin 
Ämy 25 v. 
Jatsin Syvin Olemus
Kuu
Rock’n’roll Ei Kuole Koskaan
Tuhatkaunon Tapaus
Vedestä Nousee Kasvi
Perseitä, Perseitä, Perseitä
Mekaaninen Susi
Kari Vanhana

Runsaista yleisötoiveista johtuen setti muodostui kuitenkin hieman sekavaksi ja parempiakin vetoja mieheltä on täällä vuosien varrella nähty. Peitsamo kuitenkin kuuluu Ämyyn, se on fakta!


Peitsamon keikkaa oli seuraamassa myös tämän vuoden euroviisuedustajamme Pertti Kurikan Nimipäivien laulusolisti Kari Aalto. Myöhemmin Aalto oli esiintynyt Ämyn lavalla vierailevana laulajana punkyhtyeiden Karanteeni ja Rikoslaki keikoilla. Harmillisesti nämä setit missasin muista kiireistä johtuen.

Illaksi ehdin kuitenkin takaisin kaupunginpuistoon kuuntelemaan festarit päättäneen Seremonian keikan. Edellisen kerran näin yhtyeen vuonna 2012 Suistolla ja tuolloin bändin vanhakantainen doom toimi ihan hyvin. Nyt yhtyeellä on jo kolmen julkaistun albumin myötä kasassa laajempi kappalemateriaali, mikä tuo monipuolisuutta myös livesettiin. Vahvatunnelmainen keikka olikin taas hyvä ja jyräävät riffit pitivät kuulijan tiukasti otteessaan. Synkkä ja raskas musisointi toi jälleen mieleen 1970-luvun Black Sabbathin ja Seremonia tarjosikin setissään varsin maukasta retroilua. Kyllähän näin hyvän materiaalin parissa oli helppo viihtyä. Vahva veto.







Edit 7.7.2015: Peitsamon kappalelistaa täydennetty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti