tiistai 30. huhtikuuta 2013

Deep Purple - Now What?!


Sedät jaksaa heilua, lauloi Lapinlahden Linnut jo aikoinaan ja tämä lausahdus kuvaa kyllä mainiosti Deep Purplea vuonna 2013.
Yhtyeen uusi albumi Now What?! julkaistiin viime viikolla ja aikaa edellisestä studiolevystä "Rapture of the Deep" ehti kulua peräti yli seitsemän pitkää vuotta.
Toimettomana Purple ei kuitenkaan tätä väliä viettänyt, vaan yhtye on keikkaillut aktiivisesti lähes koko ajan.
Uusi Purple-albumi on aina itselleni merkkitapaus ja varsinkin nyt, kun odotusaika venyi pitkäksi, mielenkiinto ja odotuksekin olivat varsin korkealla.

Deep Purple vastaa haasteeseen hienosti, sillä Now What?! on hyvillä soudeilla varustettu monipuolinen kuuntelukokemus. Levyn kappaleet ovat tunnelmiltaan vaihtelevia ja mielenkiintoisia. Levyä tehdessä on selkeästi nähty vaivaa ja mietitty asioita, eikä ole menty siitä, mistä aita on matalin.
Musiikkityylillisesti tätä albumia on hankala lokeroida oikeastaan mihinkään tiettyyn kategoriaan, ja miksi pitäisikään? Tunnelmat vaihtelevat raskaasta (heavy)rockista melodiseen hardrockiin, progeen ja ajoittain jopa jatsahtaviin tunnelmiin.
Now What?! elää ja kasvaa kuuntelukertojen myötä jatkuvasti ja nykypäivänä liikaa vallalla oleva musiikin "kertakäyttöisyys" loistaa poissaolollaan. Tämän parissa viihtyy kerrasta toiseen ja levy ikäänkuin pysäyttää kuuntelemaan.
Ian Gillan laulaa edelleen hyvin, Roger Gloverin basso jyrää maukkaasti ja Ian Paicen taso rumpujen takana on säilynyt korkeana vuodesta toiseen. Monissa kappaleissa pääosaan nousevat kuitenkin kitara ja koskettimet. Jo 1990-luvun puolivälistä Purplen kitaristina toiminut Steve Morse lataa peliin tyylilleen uskollisena hienoja melodioita ja tyylikästä soitantaa. Kosketinsoittaja Don Airey on jo pitkän linjan Purplelainen hänkin ja tällä albumilla erittäin vahvassa roolissa. Mahtavaa työskentelyä.
Levyn 11 kappaletta (+ yksi bonusbiisi) muodostavat tasokkaan kokonaisuuden ja erittäin hyvää arvosanaa laskevat oikeastaan vain pari "täytebiiseiksi" kokemaani raitaa.

Albumi on omistettu viime vuonna edesmenneelle yhtyeen alkuperäiselle kosketinoittajalle Jon Lordille.


Now What?! biisi biisiltä:

Simple Song: Alkaa kuin Bananas-levyn Contact Lost, mutta pian meno on kuin In Rock-Albumilta. Tykkään.
Weirdistan: Ihan jees, perus-Purplea.
Out of Hand: Vahva ja melodinen kappale, hyvä.
Hell to Pay: Sinkkubiisi, perusrock.
Bodyline: "Täyteraita", ei mitään ihmeellistä.
Above and Beyond: Kiva melodia, tästä tulee mieleen Purpendicular-albumin The Aviator.
Blood from a Stone: Sisältää vähän liikaa "yökerhojazzia" omaan makuuni.
Uncommon Man: Monipuolinen. Alku vähän pitkitetty, mutta hyvää kannattaa tässä tapauksessa odottaa. Levyn parhaimmistoa.
Apres Vous: Perusrock. "Täytebiisi".
All the Time in The World: Tyylikäs sinkkubiisi, paranee joka kuuntelulla.
Vincent Price: Purple kohtaa Ozzyn ja Alice Cooperin. Raskas ja vahvatunnelmainen veto, yes!
It'll be Me: Kiva rock'n'roll. Gillanille sopiva biisi. Tykkään.


7" single - Hell to Pay / All the Time in the World. 1500 kpl numeroitu painos.

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Michael Schenker's Temple of Rock - Klubi, Tampere 25.4.2013


Kitaristi Michael Schenkerin ura on ollut mittavan pituinen, alkaen Scorpions-yhtyeessä jo vuosina 1972-1974, jatkuen siitä UFO:n kautta Scorpionsien Lovedrive-albumille ja soolo-uralle. Välillä pahojen päihdeongelmien kanssa paininut kitaravirtuoosi näytti vuonna 2009 Helsingin Nosturissa, että soitto kulkee ja ongelmat ovat selvitetty.
Nyt Schenker kiertää Eurooppaa Temple of Rock-nimikeen alla ja kiertueen ideana on esitellä kappaleita koko uran varrelta, sekä "juhlistaa" Scorpionsien Lovedrive-levyä.


Bändiin on haalittu nimekäs joukko ja kokoonpano näyttää tältä:

Michael Schenker - kitara
Doogie White - laulu (mm. ex-Rainbow)
Francis Buchholz - basso (ex-Scorpions)
Herman Rarebell - rummut (ex-Scorpions)
Wayne Findlay - kitara, koskettimet

Tampereen Klubi oli täynnä ja illasta muodostuikin upea rockjuhla.
Illan settilista oli rakennettu varsin maukkaaksi ja alkutahdit lyötiin parilla Scorppariklassikolla. MSG-tuotannolla jatkettiin ja varsinkin instrumentaali Into the Arena oli värisyttävän mahtava. Michael Schenker on ehdottomasti yksi parhaista rockkitaristeista, joita olen livenä nähnyt ja miehen soitanta oli paikoitellen käsittämättömän upeaa. Mies ja kitara loihtivat niin hienon äänimaailman, ettei paremmasta väliä.


Muu bändi toimi myös hienosti. Herman Rarebell näytti rumpujensa takana joukon iäkkäimmältä, mutta soitto lähti kyllä vahvasti selkäytimestä. Sympaattinen esitys. Laulaja Doogie White hoiteli oman tonttinsa varmasti, joskin hieman tasapaksulla otteella. Scorpions-kappaleissa ei tosin voinut välttyä ajatukselta, että mikrofonin varressa kuuluisi olla Klaus Meine.



Keikan alkupuoli toimi siis varsin hyvin, mutta loppupuolisko olikin sitten yhtä juhlaa. Tusinan verran kappaleita UFOn ja Scorpionsin tuotannosta! Nyt mentiin lujaa ja hengähdystaukoja ei suotu. Huikea hittiputki päättyi odotetusti UFO-Klassikkoon Doctor Doctor, jonka saapui esittämään ex-MSG-laulaja Jari Tiura. Hieno päätös mahtavalle rock-illalle ja jälleen saattoi kotimatkalle lähteä yhtä unohtumatonta rock-kokemusta rikkaampana.






lauantai 27. huhtikuuta 2013

DORO, Dirty Passion - Nosturi, Helsinki 23.4.2013


Heavyrock on ollut perinteisesti varsin miehistä touhua, mutta onneksi poikkeuksiakin löytyy. Saksalais-laulajatar Doro Pesch on ilahduttanut heavymaailmaa jo kolmenkymmenen vuoden ajan, sillä juuri tuo aika on kulunut ex-yhtyeensä Warlockin perustamisesta. Soolouraakin tällä laulajattarella on takana jo vuodesta 1989 lähtien. Viimeksi vuonna 2011 Suomessa Sauna Open Airissa esiintynyt Doro saapui nyt omalle klubikeikalleen Nosturiin ja tätähän ei voinut missata.

Illan alkulöylyt löi kuitenkin ruotsalainen Dirty Passion. Tämän pari albumia julkaisseen bändin hard rock oli ihan kuunneltavaa, mutta ei mitenkään massasta erottuvaa. Vastaavia bändejä on maailmalla 13 tusinassa. Puolen tunnin setti oli ja meni, eikä tuosta oikein mitään mieleen jäänyt.




Doron aloittaessa oli sali täyttynyt mukavasti yleisöstä ja illan heavyjuhla valmis alkamaan. Warlock-helmillä lähdettiin liikkeelle ja I Rule the Ruins sekä Burning the Witches nostivat tunnelman heti kattoon. Bändi soitti hyvin, kovaa ja selkeästi, mutta keskipisteenä paistatteli itseoikeutetusti "Metal Queen" - Doro Pesch. Tämä upean sympaattinen, vahvan lauluäänen omaava laulajatar on kerrassaan huikea esiintyjä. Hymyilevä, yleisönsä huomioiva ja säteilevä viihdyttäjä, joka tuntuu nauttivan joka hetkestään lavalla.



Illan settilistassa kuulimme luonnollisesti paljon Warlock-kappaleita ja hyvä niin, sillä vaikka Doron soololevyjen materiaali on tasaista ja laadukastakin, niin kuitenkin tuolta 1980-luvun Warlock-tuotannosta löytyvät ne "klassiset" ja tunnetuimmat kappaleet.
Illan aikana kävikin selväksi, että Doro yhtyeineen on nykyään parhaimmillaan juurikin livenä. Tällaisesta esiintymisestä ja asialleen omistautumisesta voisi moni laulaja ottaa mallia.


Settilistan loppuun oli jätetty tilaa yleisön toiveille ja encoreiden aluksi "huutoäänestettiin" viimeisistä kappaleista. Metal Tango ja East Meets West taisivat olla ne toivotuimmat ja kun niiden jälkeen viimeisenä kuultu The Night of the Warlock päätti setin, ei varmaankaan kukaan joutunut pettyneenä paikalta poistumaan.

Tässäkin vaiheessa Doro vielä yllätti yleisönsä jääden pitkäksi aikaa lavan edustalle poseeraamaan valokuviin ja jakamaan nimikirjoituksia. Loistava ilta, eipä tähän muuta voi sanoa.


Setlist:

I Rule the Ruins
Burning the Witches
Fight for Rock
Rock Till Death
Metal Racer
Evil
Without You
True as Steel
Raise Your Fist in the Air
Hero
Für Immer
Earthshaker Rock
Wacken Hymne - We are the Metalheads
Revenge
Breaking the Law
All We Are

Encore:

Metal Tango
Love Me in Black
East Meets West
The Night of the Warlock




keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

The 69 Eyes - Verkatehdas, Hämeenlinna 20.4.2013



"Goottirockyhtye" The 69 Eyes on perustettu jo vuonna 1989 ja julkaisuhistoriakin kattaa jo 10 studioalbumia. Yhtye on myös keikkaillut ahkerasti niin koti- kuin ulkomaillakin. Tässä valossa olikin jopa hieman erikoista, etten tätä yhtyettä ollut aimmin livenä nähnyt.
Verkatehtaan Vanaja-saliin astelin siis odottavaisin mielin ja "kuusysien" maine hyvänä livebändinä loi jopa hieman odotuksia illalle.


Tasalattiaratkaisulla (vain seisomapaikat) oli konserttisaliin luotu klubimainen ympäristö ja yleisöäkin valui paikalle ihan kohtalaisesti. Aloitusaika klo 20 oli kyllä varsin ihanteellinen, sillä ravintoloissa keikkojen aloitukset venyvät helposti puoleenyöhön.


Keikan avauskappale "Love Runs Away" pisti homman mukavasti käyntiin ja bändi onnistui täyttämään suuren lavan ihan kivasti. Vanaja-salin lava on tehty ajatellen suuria sinfoniaorkestereita ja rockkäytössä se on perinteisiin klubeihin verrattuna pinta-alaltaan laaja kuin lentokenttä.


Illan esityksestä odotin riehakasta, hieman punkhenkistä revittelyä, mutta The 69 Eyes yllättikin tyylikkyydellään. Varmaa soitantaa, hyvät soundit ja jopa "seesteinen" esiintyminen loivat saliin varsin lämminhenkisen tunnelman.
Settilistassa keskityttiin 2000-luvun materiaaliin ja hyvältähän tuo pääosin kuulosti. Tuttuja "hittejähän" yhtyeellä on vaikka kuinka: Gothic Girl, Brandon Lee, The Chair, Tonight, Dance D'amour, Devils, Lost Boys, yms. Kuitenkin mitä pidemmälle konsertti eteni, sitä selvemmäksi kävi myös sen suurin ongelma. Monet kappaleista ovat todella samankaltaisia ja välillä ei voinut välttyä ajatukselta, että "samaa" biisiä soitetaan uudestaan ja uudestaan...  Keikka olisikin kaivannut enemmän vaihtelevuutta, sillä nyt koko setti mentiin hyvissä, mutta turhan tasapaksuissa merkeissä.

Kokonaisuutena kuitenkin plussan puolelle päästiin, sillä tämänkaltaiset illat ovat harvinaista herkkua kotikaupungissamme ja jo keikalle menemisen helppous ja verkatehtaan viihtyisät tilat ovat iso osa onnistunutta konserttia. Ja tulipa nähtyä taas yksi ennen näkemätön bändi.




sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Bunnahabhain 12 yo, 43% 75cl

Bunnahabhain-pullotus kaukaa 1980-luvulta.

Bunnahabhain 12 yo, 43% vol., 75cl (1980's)


Tuoksu on hienon aromikas, tuoden mieleen Bunnan ja myös Bowmoren upeat 1960-luvulla tislatut viskit. Runsas herukkaisuus, pehmeä maltaisuus, trooppista hedelmäsalaattia. Taustalle täyteläisyyttä tuo raikas, sopivan makea sherryisyys. Tummaa suklaata, tupakkaa. Hieno. Tätä voisi nuuhkia vaikka koko illan.

Maku on makean täyteläinen, pehmeä ja herkullinen. Vahvuutta riittää hyvin. Pehmeä, runsas maltaisuus, raikas marjaisuus (punaherukka). Kypsä hedelmäisyys ja tasapainoinen sherryisyys. Suklaata, kahvia, makeaa yrttisyyttä.

Jälkimaku jatkaa hyvällä otteella. Kevyen sherryinen hedelmäisyys hallitsee. Kuivahko maltaisuus, sekä hento turvesavu tuovat ryhtiä taustalle. Maku on pitkä ja se säilyttää vahvuutensa jopa yllättävänkin hyvin.

Todella loistava 12-vuotias viski ja "klassinen" upea Bunnahabhain. Tämänkaltainen makuprofiili tuntuu valitettavasti kadonneen tislaamon nykyisistä pullotteista täysin.






torstai 18. huhtikuuta 2013

BenRiach 1984 20 yo, cask 594 for Potstill

BenRiach 1984 20yo, 60%. Peated, Hogshead, cask no. #594. Bottled Jun/2005 for Potstill Vienna. 240 bottles.


Tuoksussa herkullinen, makea turvesavuisuus on hallitsevaa. Korkeasta alkoholiprosentista huolimatta mukavan pehmeä ja jopa "helppo". Kuiva maltaisuus, kevyt tammi. Tervaa, vaniljaa, aprikoosia. Hyvä.

Maku on todella tuhdin turvesavun hallitsema. Palanutta puuta, tuhkaa, tervaista makeutta. Vahva ja täyteläinen. Taustalta nousee raikas hedelmäisyys luoden mukavan kontrastin savuisuudelle. Kaakaota, vanilja-toffeeta, hapahkoa marjaa (punaherukka).

Jälkimaku on mukavan pitkä ja täyteläisenä säilyvä. "Lämmittävä". Makea turvesavu saa nyt rinnalleen vahvahkon tammean vivahteen. Hapan marjaisuus nousee lopussa hallitsevaksi.

Hyvä, vahva ja tuhdista turvesavuisuudesta huolimatta vivahteikaskin BenRiach. Maukas viski, joskaan kokonaisuus ei aivan tavoita esim. parhaiden vuoden 1976-versioiden tyylikkyyttä..


tiistai 16. huhtikuuta 2013

BenRiach 1994 18 yo, cask 1286. The Specialist Bottling for Belgium

BenRiach 1994 18 yo, 55,2%. Fresh PX-Sherry Puncheon, cask no. #1286. Bottled 09/2012. The Specialist Bottling for Belgium. 278 bottles.


Tuoksu on miellyttävä ja makean sherryinen. Karamellisoitua appelsiinia, tervaa, pehmeä maltaisuus. Hedelmäisyys on mukavan raikasta.

Maussa makea sherryisyys yhdistyy kuivahkon ja vahvan maltaisuuden kanssa. Raikasta makeaa sitrusta (appelsiini). Tervaa, kevyesti tammea. Miellyttävä.

Jälkimaku tarjoaa kypsää täyteläistä hedelmää, tervaleijonaa, sekä täyteläisen maltaisuuden. Sherry tuntuu hienona vivahteena. Pitkä ja herkullinen.

Tasapainoinen ja mukavan vivahteikas kokonaisuus. Sherry ei hallitse liikaa, vaan toimii makean täyteläisenä runkona jättäen tilaa muillekin makuvivahteille. Selvästi maukkaampi pullotus kuin tämän rinnalla yllättävänkin vaisuksi jäävä saman ikäinen Alkolle pullotettu cask #3585 (Port finish).

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Bowmore 2001 /2012, Malts of Scotland, Bourbon Hogshead #MoS12060

Bowmore 2001 /2012, 58,2%. Malts of Scotland. Bourbon Hogshead #MoS12060. 221 bottles. (dist. 10/2001, bott. 11/2012)


Tuoksua hallitsee yllättävän tuhti (jopa Ardbegmainen) savuisuus. Runsas vanilja, grillihiilet, salmiakki. "Paksuhko" ja vahva. Tuhti avaus.

Maku on täyteläinen ja prosentit huomioiden yllättävänkin pehmeä. Turvesavuisuus on todella runsasta, tuoden mieleen muut yleisesti Bowmorea savuisemmat Islayviskit, kuten vaikkapa Ardbeg tai Bruichladdichin Port Charlotte. Vaniljaa, tuhkaisuutta, raikasta hedelmää. Suolaisuutta.

Jälkimaussa kuiva ja vahva turvesavu kuljettaa makukaarta edelleen. Taustalta nousee märän pahvin vivahde. Kevyesti tammea, palanutta puuta. Hapahkoa sitrusta.

Tuhti viski, jota en sokkona olisi osannut Bowmoreen yhdistää. Jälkimaun "märän pahvin" vivahde on kuitenkin toki melko tyypillistä näissä uudemmissa nuorissa Bowmoreissa. Viski tuhtien Islay-savujen ystäville, mutta itselle ei ihan sitä Bowmorea, mistä eniten pidän.

perjantai 12. huhtikuuta 2013

GlenDronach Cask Strength, batch 1

Jatketaan sherryisissä merkeissä.

GlenDronach Cask Strength, 54,8%. Batch 1 (2012). Oloroso & PX Sherry Casks. 12.000 bottles.


Tuoksu on raikkaan sherryinen ja kirpakan marjainen. "Nuori ja terhakka". Minttua, makeaa kukkaisuutta, kevyt maltaisuus. Sherryviskiksi hieman ohut.

Maku on makean hedelmäinen - tuoretta luumua, persikkaa. Raikas ja "nuorekas" yleisilme. Sherryisyys on selkeän tuntuvaa, mutta maltillisen kevyttä. Suutuntuma jää varsin ohueksi. Kuivahko maltaisuus, hyvin hento turpeisuus.

Jälkimaussa päällimmäisenä makeaa sherryisyyttä, sekä sitruksista happamuutta. Maku loppuu melko lyhyeen.

Raikas nuorehko GlenDronach. Ihan kiva, mutta lopulta kokonaisuus tuntuu jäävän jotenkin vajaaksi.


keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Glenfarclas 15 yo (2000-luvun alku)

Maukkaan 12 yo:n jälkeen lasiin 15-vuotias Glenfarclas. Tämä pullotus on noin kymmenen vuoden takaa.

Glenfarclas 15 yo, 46%, (2000-luvun alku)


Väriltään tämä viski on huomattavasti vaaleampi kuin tuo verrokkina toimiva 12 yo.

Tuoksu on raikkaan hedelmäinen ja varsinkin alkuun hieman pistävä. Mentholia, tammea, maltaisuutta. Sherryisyys pysyttelee varsin hentona ja lähes piilossa. Hieman vaikeasti avautuva. 12-vuotias vie vierellä selvän voiton.

Maku on makean maltainen ja runsaan sitruksinen. Toffeeta, teetä, kirpeää marjaisuutta. Raa'ahko trooppinen hedelmäisyys, vanilja, tammi.

Jälkimaku on raikkaan marjainen ja happaman sitruksinen. Runsas maltaisuus ja kuivahko tammi. Voimakas loppuun saakka. Hieman pistävä.

Erilainen, "ei niin sherryinen" Glenfarclas. Ei aivan omaan makuuni, 12yo maistui paljon paremmin. Muistikuvien ja kirjoittamani arvion mukaan 15 yo:n nykyinen versiokin on maukkaampi kuin tämä nyt maistettu versio.

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Glenfarclas 12 yo

Maistelussa jo kauan aikaa sitten pullotettu Glenfarclasin 12-vuotias.

Glenfarclas 12 yo, 43%, (1990's?)


Tuoksussa makea sherryisyys sulautuu kauniisti yhteen kuivan maltaisuuden ja kevyen tammen kanssa. Rusinaa, kuivattua luumua, salmiakkia. Pehmeä ja täyteläinen. Klassista Glenfarclasia.

Maku on mukavan täyteläinen ja todella pehmeä. Makea sherryisyys hallitsee. Raikas luumu, suklaatoffee, pehmeä maltaisuus. Makeaa appelsiinia, vaahterasiirappia. Maukas ja mehukas.

Jälkimaussa kypsä hedelmäisyys hallitsee ja makeus säilyy hyvin. Tammea nousee taustalta tuomaan hieman kuivuutta. Makeaa appelsiinia, aavistus suolaisuutta.

Herkullinen ja täyteläisen sherryinen Glenfarclas. Hieno makujen tasapaino. Lajissaan erittäin hyvää.

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Macleod's Single Island Malt 1986/2004

Tämänkertaisen arvioni viskissä ei mainintaa tislaamosta ole, mutta kaikki merkit viittaavat vahvasti Skyen saarelle ja Taliskeriin.

Macleod's Single Island Malt 1986, 44%. Distilled 8.5.1986, bottled 6.2004. Bourbon Cask #1483, 264 bottles. Ian Macleod.

"A single island malt Scotch whisky from Ian Macleod with a painting of Dunvegan Castle on the label. Dunvegan Castle is located on the island Skye, home of the Talisker distillery".


Tuoksu on tuhdin savuinen, hieman suolainen ja kuiva. Sitrusta, kevyesti tammea, sekä jotain lääkemäistä. Turvesavu hallitsee ja kokonaisuus on melko yksioikoinen.

Maku on todella pehmeä ja yllättävänkin täyteläinen. Kuiva ja vahva turvesavuisuus, runsas vanilja, persikka, aprikoosi. Sopivasti makeutta, sekä kevyt tammisuus.

Jälkimaku jatkuu maukkaissa merkeissä. Pehmeä turvesavu, kypsä banaani, sitrus. Taustalta nousee suolaisuutta ja jotain hapanta. Pituutta riittää mukavasti.

Ihan hyvä ja maukas viski, joskin vahvan turvesavun takaa olisi toivonut löytyvän enemmän vivahteikkuutta. Maku oli kuitenkin selkeästi parempi kuin mitä tuoksu antoi ensin olettaa.




torstai 4. huhtikuuta 2013

Hazelburn 12 yo (5cl)

Joulukuussa 2010 arvioin Hazelburn 12 yo:n ja totesin sen varsin miellyttäväksi. Taannoin sain maisteltavaksi samaisen viskin miniatyyriversion ja tunnelmat ovat nyt hyvin erilaiset.

Hazelburn 12 yo, 46%, (5cl)


Tuoksu on erittäin kevyt ja hieman pistävä. Havua, raakaa omenaa, sitrusta, viljaa, ruohoa.
Ajan kanssa paranee: Kukkaista makeutta, hedelmäpurkkaa, aavistus turvetta (mutta ei savua).

Maku on suoraa jatkoa tuoksulle: Kevyt, hieman pistävä. Omenaa, sitrusta, heinää. Kuiva maltaisuus. Jotenkin liian kliininen yleisilme. Taustalta nousee vähitellen hunajaista makeutta.

Jälkimaku ei tuo poikkeusta kokonaisuuteen. Raa'ahkoa hedelmää, sitrusten "viileyttä". Ohut.

Mallasviskien kevyttä sarjaa ja reilut kaksi vuotta sitten kirjaamani arvion kanssa todella erilainen. Sherryisyyttä ei tästä löytynyt nimeksikään ja kokonaisuus oli kumman ohut ja jotenkin keskeneräinen. Ei hyvä.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

GlenDronach 21 yo Parliament

Lasissa mukavaan 21-vuoden ikään ehtinyttä sherryistä GlenDronachia.

GlenDronach 21 yo Parliament, 48%, (50ml)


Tuoksu on runsaan rusinainen. Kypsää mustaherukkaa, appelsiinia, maltaisuutta, sekä kevyesti turpeisuutta.Sherryisyys on vahvaa, sopivan kuivahkoa ja mehukkaan hedelmäistä. Tuhti ja hyvä.

Maku on voimakaspiirteinen ja vahvan sherryinen. Melko kuiva runsas tammi leikkaa makeutta. Rusinaa, kevyesti turpeisuutta, raikasta makeaa sitrusta. Täyteläinen ja runsas. Taustalta nousee esiin jotain kitkerää vivahdetta.

Jälkimaku kuivuu tammen vaikutuksesta edelleen ja alkuun makealta tuntunut sitrus kääntyy nyt happamaan suuntaan (greippi). Sherryisyys on hallitsevaa ja edelleen kuivahkoa. Lopussa alkavat tämän viskin suurimmat ongelmat: Maku muuttuu omaan makuuni liian happamaksi ja hieman kitkeräksi. Maku myös lässähtää hieman, eikä jaksa kantaa niin pitkälle kuin olisi odottanut.

Vahva ja tuhti viski, mutta kokonaisuus on hieman tasapaksu, jota vielä nuo mainitsemani kitkeryys ja happamuus häiritsevät. Kokonaisuutena kuitenkin ihan ok, mutta ei parasta GlenDronachia.