sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Blogi viisi vuotta - Sherriff's Bowmore

Kylläpä aika rientää, sillä tänään tuli kuluneeksi tasan viisi vuotta tämän blogin perustamisesta. Merkkipäivän kunniaksi lasissa jotain juhlaan sopivaa, hieman harvinaisempaa viskiä vuosikymmenten takaa.

Bowmore ”ship label”, 70°proof, 1⅔ fl. ozs. Sherriff’s Bowmore Distillery Ltd. (1960’s)


Tuoksussa tuntuu raikasta havumetsää, sekä trooppista hedelmää. Turvesavuisuus on kuivahkoa ja mukavan raskaspiirteistä (hiili, moottoriöljy). Taustalla nokkosta, mustaherukanlehteä ja vihreää teetä. Hieno.

Maku on täyteläinen ja pehmeän turvesavuinen. Poltettua puuta, hiiltä.  Kypsä hedelmäisyys (appelsiini), merellinen raikkaus (minttu). Tuoretta havua, ripaus tervaa. Kevyen suolainen piirre nousee esiin.

Jälkimaku hiipuu melko kevyeksi. Turvesavuisuus säilyy tuntuvana. Marjaista raikkautta (herukka), kevyt yrttisyys. Maku ei jaksa kantaa kovinkaan pitkään.

Varsin hyvä ja tasapainoinen kokonaisuus. Tämä miniaatyyripullossa hyvin säilynyt yksilö tarjosi historiallisen matkan vanhaan Bowmore-tuotantoon. Turvesavuisuus on tässä viskissä hieman ”likaisempaa” ja raskaampaa kuin myöhempien aikojen Bowmoreissa. Raikas eksoottinen hedelmäisyys ja marjainen kirpeys olivat mukavan tuttuja piirteitä.

perjantai 27. joulukuuta 2013

Bowmore 25 yo (+-2004)

Pienen joulubreikin jälkeen taas viskiarvioiden kimppuun ja yllätys, luvassa on muutama Bowmore-arvio. Aloitetaan kymmenisen vuotta sitten pullotetulla 25-vuotiaalla.

Bowmore 25 yo, 43%, (+-2004)


Tuoksu on runsaan sherryinen ja kypsän mustaherukkainen. Pehmeä, hento turvesavuisuus. Raikasta kukkaisuutta, ripaus salmiakkia. Tyylikäs tammi nousee taustalta esiin. Hieno.

Maku on pehmeä, maukkaan sherryinen ja suklainen. Tammi tuntuu kuivahkona. Turvesavuisuus viipyilee taustalla, mutta nousee sieltä hiljalleen esiin. Raikas marjaisuus.

Jälkimausssa tammi nousee vahvemmin esiin, mutta pysyen kauniina ja ”puhtaana”. Sherryisyys on vahvaa ja kuivahkoa, tuoden mieleen iäkkäät Macallanit. Hieman suolaisuutta, suklaata, kahvia. Raikasta mustaherukkaa, tervainen hento turvesavuisuus.

Maukas ja kauniisti ikääntynyt Bowmore. Sherryisyys on herkullisen tuhtia, muttei kuitenkaan liian dominoivaa. Erittäin hyvä kaksvitonen.




maanantai 23. joulukuuta 2013

Hyvää joulua

Hyvää ja nautinnollista joulua kaikille blogin lukijoille!





torstai 19. joulukuuta 2013

Bowmore 10 yo, "screen printed label"

Bowmore 10 yo, 40%, "screen printed label". Arvioitu pullotusaika 1980-luvun loppu.


Tuoksu on hento, trooppisen hedelmäinen ja makean vaniljainen. Hyvin kevyt turvesavuisuus. Kaunis.

Maku on kypsän hedelmäinen ja sopivasti turvesavuinen. Suklaatoffeeta, kuivahkoa sherryisyyttä.

Jälkimaku jatkuu melko täyteläisenä ja kuivahkon turpeisena. Suklaata, maltaisuutta ja hapahkoa hedelmäisyyttä.

Tasapainoinen, mutta kokonaisuutena hieman mitäänsanomattomaksi jäävä Bowmore.


Erikoista: Screen printed label-pullotuksille ominainen makea laventeli puuttuu tästä kympistä täysin, eli viski on mitä ilmeisimmin tislattu ennen tuon piirteen ilmaantumista Bowmoren viskeihin.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Bowmore Surf, "screen printed label"

Bowmore Surf, 43%, "screen printed label". Arvioitu pullotusaika 1980-luvun loppu / 1990-luvun alku.


Tuoksu on pehmeän turvesavuinen ja makean sitruksinen. Vaniljatoffeeta, makeaa kukkaisuutta. Savuisuus voimistuu yllättävänkin vahvaksi.

Maku on raikas ja runsaan vaniljainen. Kuivahko turvesavuisuus tuntuu runsaana. Makeaa kukkaisuutta, kevyt maltaisuus. Rungoltaan ohut.

Jälkimaussa esiin nousee suolaisuutta (salmiakki), sekä pehmeää turvesavua. Trooppista kypsää hedelmää, vaniljaa. Lopussa hapahko sitrus (greippi) tuntuu selkeänä.

Ihan miellyttävä, mutta turhan kevyt ja yksioikoinen kokonaisuus. Turvesavuisuus tuntuu tässä vahvempana kuin muissa "screen printed label"-Bowmoreissa. Viskinä huomattavasti parempi kuin Surfin nykyinen versio.

Erikoista: Tällä etikettimallilla (sininen neliö), pullotettiin Surfin lisäksi vain 15 yo Mariner.  Ilmeisesti nämä olivat valikoimassa vain vähän aikaa, kunnes ovaali lokkikuva vakiintui pullojen näkyvimmäksi tunnukseksi 1990-luvulla. Myös Surfin  pullotusvahvuus pudotettiin myöhemmin 40%:iin.

perjantai 13. joulukuuta 2013

Bowmorea Hämeenlinnassa 7.12.2013



Kun viime lauantain loppuilta meni livemusiikin parissa, niin alkuilta oli pyhitetty Bowmorelle. Hämeenlinnassa laseihin kaadettiin kuusi Bowmoren ”screen printed label”-sarjan viskiä, mikä tarjosi harvinaisen tilaisuuden tutkailla näitä pullotteita rinnakkain. Tilaisuus toteutettiin yhteistyössä Viskin Ystävien Seuran ja The Local Whisky Clubin kanssa.

Nämä pääosin 1990-luvulla pullotetut viskit kuuluvat Bowmoren ns. ”laventeliaikakauteen” (makean kukkainen makuvivahde) ja ne ovat jakaneet vuosien varrella mielipiteitä hyvinkin vahvasti. Vaikka suurin osa näistä viskeistä oli itselle tuttuja jo entuudestaan, jotain uutta ja yllättävääkin maistelu tarjosi.

Maistelussa olivat (suluissa arvioitu pullotusaika):

- Bowmore Surf, 43% (1980-luvun loppu/1990-luvun alku)
- Bowmore 10 yo, 40% (ilmeisesti 1980-luvun loppu)
- Bowmore 12 yo, 43%  (1990-luvun puoliväli)
- Bowmore 15 yo Mariner, 43% (1990/2000-lukujen vaihde)
- Bowmore 17 yo,43% (1990-luvun puoliväli)
- Bowmore Cask Strength, 56% ( 1990/2000-lukujen vaihde)


Surf erottui joukosta nuorimpana ja kevyimpänä, mutta toisaalta se tarjosi vahvimman savuisuuden. 10 yo oli porukan erilainen viski, jonka makuprofiili vie 1970-luvulle ja laventelisuus puuttuu kokonaan. Hieno viski, mutta hieman väliinputoaja tässä joukossa. Yksi maistelija piti tätä kuitenkin kattauksen parhaana.
12 yo tarjosi tervaista turvesavuisuutta ja runsasta makeutta (myös yksi ääni illan parhaaksi), mutta seuraavana maisteltu Mariner olikin jo useampien mieleen. Monivivahteinen ja herkullinen, syvän makuprofiilin omaava viski valittiin illan parhaaksi niukalla äänierolla seuraavaan, joka oli tyylikäs ja pehmeä 17 yo. Viskin kevyehkö makuprofiili valloitti monet, mutta hentoutta myös kritisoitiin. Kevyistä vivahteista ei saa tastingpöydässä ihan kaikkea irti. Kuitenkin selkeä kakkospaikka äänestyksessä.
Kolmanneksi suosituimmaksi kiilasi itsensä Cask Stregth, jossa illan kattaus nivoutui mukavasti yhteen vahvana ja makean tervaisena. Herkullinen viski.

Illan aikana paljon keskustelua herätti se, kuinka paljon nämä pullotukset ovat muuttuneet noista ajoista. Monille nykypullotteina tutut viskit saivat nyt näissä vanhemmissa versioissa aivan uuden ilmeen. Varsinkin Marinerin nykyistä versiota kritisoitiin rankasti useammasta suusta ja aiheesta - nyt maistettu ”alkuperäinen” Mariner ja nykyinen pullote eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Myös Cask Strengthin kohdalla eroa hämmästeltiin. Omien maisteluitteni ja muistikuvien mukaan näistä viskeistä 17 yo on säilyttänyt makuprofiilinsa parhaiten, vaikka toki eroa siinäkin löytyy.

Mielenkiintoinen ja lämminhenkinen tilaisuus, josta kiitokset kaikille mukana olleille ja järjestelyihin osallistuneille.


Nyt maistettua Surfia ja 10-vuotiaan tätä versiota en ole aiemmin blogissani arvioinut, joten niistä kirjoitan myöhemmin myös omat juttunsa. Muiden viskien arvioni löytyvät blogin Bowmore-hakemistosta.

tiistai 10. joulukuuta 2013

Turisas & Ensiferum - Nosturi, Helsinki 7.12.2013


Nosturissa oli lauantain myöhäisillassa tarjolla kotimaista raskasta folkmetallia kaksin kappalein, kun lavan valtasivat Turisas ja Ensiferum. Ilta oli loppuunmyyty jo ennakkoon, joten ainakin sen puolesta maukkaat ja tiivistunnelmaiset karkelot oli luvassa.  Upeaa muuten, että kaksi tällaista ”valtavirran ulkopuolista” kotimaista yhtyettä myy salin täyteen, vaikka loppuvuodesta on keikkoja raskaan rockin saralla ollut todella paljon.

Ensiferum aloitti illan tulituksen vartin aikataulusta myöhässä ja heti aloitusbiisistä Into Battle tunnelma räjähti kattoon. Tänään ei lauteilla nähty tyypillistä pääesiintyjä / lämppäri –asetelmaa, vaan kumpikin illan orkesteri tykitti n.75 minuuttisen setin täydelle salille.



Ensiferumin musiikki on jäänyt kotona melko vähälle kuuntelulle, mutta kyllähän tämä livenä toimi. Tuoreimman albumin In My Sword I Trust ja nimikappale Unsung Heroes säväyttivät tehokkaina. Vanhemmasta tuotannosta reipas Ahti huudatti yleisöä. Lopetuksena bändi kaivoi esiin valtavat sombrerot ja brutaali versio Gipsy Kingsien bailuhitistä Bamboleo päätti vauhdikkaan setin. Yleisö eli villisti mukana koko 75min eikä tunnelma lässähtänyt missään vaiheessa.


Into Battle 
In My Sword I Trust 
Windrider 
Unsung Heroes 
Burning Leaves 
From Afar 
Treacherous Gods 
Twilight Tavern 
Ahti 
Tumman virran taa 
The Longest Journey (Heathen Throne, Part II) 
The Longest Journey Outro 

Wanderer 
Bamboleo (Gipsy Kings cover)


Turisas lukeutuu niihin bändeihin joka täytyy aina tasaisin väliajoin katsoa livenä, sillä niin vakuuttavaa on tämän ryhmän työskentely aina ollut. Toki ripaus kotiseuturakkautta on mukana myös, sillä ei näitä hämeenlinnalaislähtöisiä yhtyeitä liikaa ole.


Edellinen näkemäni Turisas-veto oli viime uudenvuoden aatolta samaisesta Nosturista. Tämän jälkeen bändi on julkaissut uuden TURISAS2013 albumin ja sen myötä myös settilista oli kokenut täysremontin, vanhojen Turisasklassikoiden saadessa seurakseen tuoretta materiaalia. Yllätystäkin oli luvassa…

Ten More Miles avasi pelin ja bändi kuulosti ja näytti hyvälle, jälleen kerran.  Tunnelma kuumassa salissa oli käsinkosketeltavan tiivis ja yleisöllä riitti virtaa vielä Ensiferumin killerisetin jälkeen myös Turisakselle.
Stand Up And Fight–levyltä napattu Take The Day! jatkoi ilotulitusta ja usein avauksena kuultu Varangian Way-albumin timantti To Holmgard And Beyond seurasi vahvana jatkona.


Lava oli näyttävä. Vaikka pienessä salissa pyrojen käyttö ei onnistu, oli valoilla, savuilla yms. ”kevyemmillä tehosteilla” luotu keikalle todella upea ilme.
For Your Own Good ja sitten Rex Regi Rebellis!  Tämä Turisaksen ensialbumilta Battle Metal napattu kappale oli yksi illan kohokohdista. Monipuolinen ja vahvatunnelmainen veto, joka on yhtyeen keikkasetissä yleensä vain kotimaamme keikoilla.


Five Hundred And One sekä vahvatunnelmainen Greek Fire soivat raskaina. Perinteisesti vasta keikat päättänyt Battle Metal tarjoiltiin seuraavana tunnelman nostattajana ja onhan tämä upea heavyralli.
Yleensä kuullun Sahti Waarin paikan setissä oli ottanut uusi No Good Story Ever Starts With Drinking Tea, joka olikin livenä hyvä ja vauhdikas. Loppua tehtiin We Ride Together’in tahdissa, mutta encoreiksi oli säästetty vielä Stand Up And Fight, jonka aikana näyttävä paperisilppusade täytti salin. Jos joku tässä kohtaa luuli keikan olevan ohi, oli pahasti väärässä. Viimeisenä kuultiin se suuri ylläri, eli kaunis cover Pohjantähden Alla. Tämä iskelmä sopi Turisakselle upeasti ja nousi ehdottomasti keikan kohokohtien joukkoon. Kaunis ”lumisade” lisäsi kappaleen tehoa. Upea veto ja juuri tällaista muuntautumista ja rajojen rikkomista kaivattaisiin monilta muiltakin bändeiltä.

Turisas oli Nosturissa jälleen juuri niin vakuuttava, kuin olimme ennakkoon toivoneetkin. Huikea ”hämäläinen” ilta.


Ten More Miles
Take the Day!
To Holmgard and Beyond
For Your Own Good
Rex Regi Rebellis
Viulusoolo
Five Hundred and One
Kosketin/rumpusoolo
Greek Fire
Battle Metal
No Good Story Ever Starts With Drinking Tea
We Ride Together

Stand Up and Fight
Täällä Pohjantähden Alla (Petri Laaksonen cover)




maanantai 9. joulukuuta 2013

Port Ellen 1976 18 yo, Wilson & Morgan

Port Ellen 1976 18 yo, 46%. Bottled 1995. Wilson & Morgan Barrel Selection.


Tuoksu on marjaisan raikas. Vadelmaa, herukanlehteä. Kuivahko turvesavuisuus, tuntuva maltaisuus. vaniljajäätelöä, omenahilloa. Hyvätasapaino.

Maku on pehmeä ja melko täyteläinen. kevyt turvesavuisuus sulautuu hyvin kokonaisuuteen. Kypsää trooppista hedelmää, tammea. Raikas yrttisyys, minttua, omenaa.

Jälkimaussa turvesavu nousee vahvaksi ja hallitsevaksi. Hedelmäisyys / marjaisuus on hapahkoa. Sitrusta, suolaisuutta. Melko pitkä.

Hyvä ”perus” Port Ellen, joskaan ei aivan yllä edellisen arvion Hart Brothers-pullotteen tasolle.

perjantai 6. joulukuuta 2013

Port Ellen 1976 19 yo, Hart Brothers

Port Ellen 1976 19 yo, 43%. Hart Brothers.


Tuoksu on hentopiirteinen ja kevyt. Vaniljaa, kypsää banaania, hento turvesavuisuus. Taustalta nousee esiin sitruksista kirpeyttä. Puhdas.

Maku on kevyt ja puhdaspiirteinen. Turvesavuisuus voimistuu hiljalleen ja on viskin hallitsevin piirre. Paahdettua puuta, vaniljaa, hapahkoa sitrusta. Maukas hedelmäinen öljyisyys.

Jälkimaku on hapahkon hedelmäinen ja tuhdin turvesavuinen. Suolaisuutta nousee taustalta esiin. Tammi tuntuu myös loppupuolella selkeänä. Tanniinisuutta. Makujen tasapaino säilyy hyvänä ja ajan kanssa makeus lisääntyy.

Puhdaspiirteinen ja nätti Port Ellen. Hyvä kokonaisuus! Paljon parempi kuin toissapäivänä arvioitu Gordon & MacPhail -pullotus.

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Port Ellen 1980/1997, G&M for Meregalli

Islayn saarella sijainneen Port Ellen-tislaamon sulkemisesta tuli tänä vuonna kuluneeksi jo 30 vuotta. Merkkivuoden kunniaksi pitkästä aikaa maistelussa tämän tislaamon tuotantoa..

Port Ellen 1980, 40%. Bottled 1997. Gordon & MacPhail for Meregalli, Italy.


Tuoksussa ”paksu” turvesavuisuus tuntuu hallitsevana piirteenä. Märkää pahvia, raikasta hedelmää. Taustalla lakritsinen suolaisuus. Vähän tympeä yleisilme.

Maku on todella pehmeä ja helposti lähestyttävä. Makeahko turvesavuisuus, kypsä hedelmäisyys. Taustalla suolaisuutta. Melko yksioikoinen.

Jälkimaku on makean hedelmäinen. Turvesavuisuus tuntuu hieman tunkkaiselle. Hapahkoa sitrusta, suolaisuutta. Suutuntuma säilyy melko öljyisenä loppuun asti.

Pehmeä ja helposti juotava Islayviski, mutta kokonaisuutena tämä pullotus on maistamieni Port Ellenien joukossa valitettavasti melko vaatimaton.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Laphroaig 1989 23 yo

Pohjoismaisille markkinoille pullotettu, Sherrytynnyreissä kypsytetty Laphroaig 1989 on yksi tämän syksyn mielenkiintoisimmista uutuuksista. Katsotaan, mitä pullosta löytyi…

Laphroaig 1989 23 yo, 48,9%. 3500 bottles.




Tuoksu on kaunis. Runsas savuisuus ja tumma suklaa hallitsevat. Kiva suolainen vivahde (lakritsi). Taustalta nousee raikasta merellisyyttä. Sherryisyys on pehmeää ja hennohkoa. Hyvä tasapaino, Sherry ei ole liian hallitsevassa roolissa.

Maku on tyylikäs, mukavan pehmeä ja herkullinen. Raikas merellisyys on kauniisti esillä, kivan sherryisyyden tuodessa siihen oman vivahteensa. Tislaamolle tyypillisesti turvesavuisuus on kuivahkoa, vahvaa ja lääkemäistä. Taustalta nousee hedelmäistä makeutta sekä hunajaa.

Jälkimaku on raikas ja mukavan pitkä. Maku säilyttää vahvuutensa jopa poikkeuksellisen hienosti. Sherryisyys kääntyy kuivempaan suuntaan. Raikas, hieman suolainen tuulahdus nousee esiin. Turvesavu jää kivasti pyörimään kitalakeen.

Tyylikäs ja hieno Laphroaig. Viskin maku kasvaa upeasti loppua kohden. Tykkäsin todella paljon. Alkon hinta 229€ on toki kovahko, mutta viskien yleistä hintakehitystä ajatellen kuitenkin ihan kohtuullinen.

torstai 28. marraskuuta 2013

Bowmore 1989 23 yo Port Cask Matured

Kevyen rockputken jälkeen taas viskien pariin ja otetaan käsittelyyn pari mielenkiintoista uutuutta. Ensiksi lasissa Bowmorea.

Bowmore 1989 23 yo Port Cask Matured, 50,8%. Bottled 2013.


Tuoksu on tyylikäs. Kaunis Portviinisyys tuntuu kuivahkona. Tammi tuo taustalle tyylikkään vivahteen. Turvesavuisuus on Bowmoreille tyypillisesti lempeän pehmeää ja hieman tervaista. Ajan kanssa hedelmäinen makeus lisääntyy. Pienen vesilisän kanssa esiin nousee suklaatoffeemaisia piirteitä.

Maku on herkullinen ja makean tervainen turvesavu kietoo otteeseensa. Port tuntuu vahvana ja maukkaana. Tammi on runsasta (selvästi vahvemmin esillä kuin tislaamon aiemmissa Portkypsytetyissä viskeissä) ja tuo sopivasti kuivuutta kokonaisuuteen. Hedelmäisyys kääntyy loppua kohden hapahkoksi, mutta vastaavasti makeaa kukkaisuutta (laventeli) nousee runsaana esiin.

Jälkimaku on viinimäisen hapan ja kypsän hedelmäisyyden hallitsema. Tervaa, turvesavua, tyylikästä tammea. Öljyinen suutuntuma. Portviinin vaikutus säilyy vahvana loppuun saakka.

Hyvä ja tyylikäs Portkypsytetty Bowmore, mutta pullo on valitettavan (lue: liian) kallis. Tislaamon Portkypsytetyistä viskeistä Voyage säilyy edelleen suosikkinani.


maanantai 25. marraskuuta 2013

Stratovarius - Sirkus, Hämeenlinna 23.11.2013


Omalla kohdallani ensikosketus Stratovariukseen oli jo vuonna 1989, kun tämä juuri ensilevynsä Fright Night julkaissut powermetal-yhtye esiintyi Hämeenlinnan Giants of Rock festivaalilla.

Nyt kuluvaan vuoteen 2013 mennessä on ehtinyt tapahtua paljon, eikä vielä tuolloin voinut kuvitellakaan, että yhtye tulisi nousemaan yhdeksi genrensä suosituimmista maassamme. Kotimaan lisäksi menestystä on tullut runsaasti ulkomaillakin. Bändi on matkan varrella kokenut lukuisia miehistönvaihdoksia ja olipa täydellinen hajoaminenkin 2000-luvun puolivälin jälkeen todella lähellä.

Nyt yhtye on nykykokoonpanollaan kuitenkin hyvissä voimissa ja tuoreimman Nemesis-nimeä kantavan albumin kiertue pysähtyi myös Hämeenlinnassa.


Sirkukseen oli saapunut kohtalaisesti väkeä ja pikkujoulukausi näkyi ainakin siinä, että baaritiskeillä kauppa tuntui käyvän vilkkaasti. Viikonlopun klubikeikalla bändikin aloitti vasta hieman puolenyön jälkeen, joten juhlakansalla oli aikaa hoitaa nesteytys kuntoon ennen h-hetkeä. Itse tosin kyllä aina liputan keikkojen aikaisempien aloitusaikojen puolesta, mutta tällä nyt mentiin.

00.15 bändi kipusi lavalle ja Speed of Light pärähti käyntiin. Äänenvoimakkuus oli vähintäänkin riittävä, mutta onneksi soundit olivat kirkkaat ja selkeät. Jopa kosketinsoittimet oli miksattu erittäin hyvin esiin ja kyllähän tätä ilo oli kuunnella. Bändi tuntui viihtyvän hyvin Sirkuksen isolla lavalla ja juhlatunnelmainen yleisökin oli ihan hyvin mukana.



Illan setti tarjosi hyvän läpileikkauksen Stratovariuksen urasta ja mukavasti settiin oli nostettu myös vanhempaa tuotantoa. Ilahduttavasti illan aikana kuultiin mm. kappaleet The Hands of Time (Twilight Time 1992) ja We Hold the Key (Fourth Dimension 1995). Balladiosastoa edusti Episode-albumin kaunis Forever, joka olikin yksi illan kohokohdista.
Lopun hittikimarassa saatiin taas menojalka vipattamaan, kun yhtye paiskasi ilmoille klassikoitaan, kuten Black Diamond tai setin päätteksi kuullun Hunting High And Lown.


Hyvä ja kaikin puolin onnistunut keikka, jolle lisäplussaa täytyy antaa mielenkiintoisesta ja hyvin kasatusta settilistasta.


Startovarius:
Timo Kotipelto: laulu
Jens Johansson: koskettimet
Lauri Porra: basso
Matias Kupiainen: kitara
Rolf Pilve: rummut




torstai 21. marraskuuta 2013

Black Sabbath, Uncle Acid and the Deadbeats - Hartwall Areena, Helsinki 20.11.2013



Hartwall Areenan illassa alkutahdit löi melko tuntematon Uncle Acid and the Deadbeats ja tämä synkkää doom metallia soittava yhtye sopikin lämmittelemään Black Sabbathia varsin mainiosti. Raskasta, junnaavaa riffittelyä kovalla volyymilla. Bändi tarjosi ihan kuunneltavan setin, mutta kokonaisuutena esitys jäi melko tasapaksuksi. Tämä bändi sopisi paremmin johonkin pieneen klubiin kuin valtavalle areenalle, missä valtaosa yleisöstä odottaa vain keikan loppumista ja pääesiintyjän saapumista lavalle.

Kellon lyödessä iltayhdeksän koittaa odotettu hetki. Black Sabbath. Hallissa soivan taustamusiikin päälle kuuluu iloinen huuto, kun Ozzy Osbourne tervehtii yleisöään jostain lavan takaa. Vielä hetki, kunnes hallin valot pimenevät ja areenan täyttää hälytyssireenien ujellus. Paranoid-albumin klassikko War Pigs on ilmiselvä aloitusnumero.


Alusta lähtien kaikki toimii. Soundit ovat loistavat, bändi soittaa vahvasti ja Ozzyn ääni on kunnossa. Tästä tulee hyvä ilta!

Klassikoilla jatketaan. Into the Void, Under the Sun, Snowblind. Lavan taustan kolmiosainen videoscreen on näyttävä ja tarjoilee lähikuvia bändistä, sekä videokuvitusta kappaleisiin. Ozzy hauskuuttaa yleisöä kuolemattomilla hokemillaan, ”let's go fuckin' crazy”, ” i can’t hear you”, ”louder”, yms. Kaikilla on hauskaa.
Age of Reason tuoreelta ”13”-albumilta toimii hyvin, mutta seuraavana saadaankin yksi keikan kohokohdista. Synkkätunnelmainen yhtyeen nimikkokappale Black Sabbath on täynnä vahvaa tunnetta. Upeat valot lisäävät mystisyyttä. Vähäeleinen kitaristi Tony Iommi on elementissään.


Behind the Wall of Sleep, N.I.B. ,sekä tuore End of The Beginning muodostavat hyvän kolmikon. Hieno Fairies Wear Boots saa jatkokseen instrumentaalin Rat Salad ja tarjoaa Ozzylle hengähdystauon. Pitkähkön, mutta napakan rumpusoolon jälkeen on taas klassikon aika. Iron Man on vakuuttava, mutta sitä seuraava The God Is Dead? jää hidastempoisena tässä paikassa hieman väliinputoajaksi. Joku ripeämpi veto olisi ehkä toiminut tässä paremmin. Dirty Women esittelee screenillä vähäpukeisia naisia, kuinka ollakaan. Lopputahteja aletaan niitata Chidren of the Graven tahdissa, joka intensiivisyydessään nousee illan parhaimmistoon. Tunnelma hallissa nousee kattoon.


Pienen tauon aikana Ozzy huudattaa yleisöä, ”one more song”, eikä illan viimeinen kappale tule kenellekään yllätyksenä. Kaikkien aikojen keikkatoivebiisien äiti Paranoid soi tänään paremmin kuin ehkä koskaan ennen ja liki parituntinen keikka saa arvoisensa päätöksen.

Black Sabbath (Ozzy Osbourne, Tony Iommi, Geezer Butler, sekä Bill Wardin rumpujakkaralla korvannut Tommy Clufetos) oli tällä Euroopan kiertueen avauskeikalla todella kovassa vireessä. Kokonaisuutena huikea keikkaelämys!

War Pigs 
Into the Void 
Under the Sun/Every Day Comes and Goes 
Snowblind 
Age of Reason 
Black Sabbath 
Behind the Wall of Sleep 
N.I.B. 
End of the Beginning 
Fairies Wear Boots 
Rat Salad 
Iron Man 
God Is Dead? 
Dirty Women 
Children of the Grave 
Encore:
Paranoid 



maanantai 18. marraskuuta 2013

Black Star Riders - Virgin Oil, Helsinki 16.11.2013


Thin Lizzyn pohjalle rakentunut Black Star Riders julkaisi tänä vuonna hienon, edeltäjänsä musiikillisia perinteitä kunnioittavan All Hell Breaks Loose-albumin ja sitä seurannut mittava Euroopan kiertue ulottui ilahduttavasti myös Suomeen.

Helsingin Virgin Oilissa järjestetylle keikalle oli yhtyeen nettisivujen kautta myynnissä VIP-paketteja, johon pitikin tarttua. Keikkalipun ohella pakettiin sisältyi meet & greet-tilaisuus, jossa bändin jäsenten tapaamisen lisäksi oli luvassa neljän kappaleen akustinen minikeikka. Lisäksi kotiin viemiseksi tuli t-paita, sekä muita oheistuotteita sisältänyt ”yllätyspussi”.

Akustisen minikeikan annista vastasivat Damon Johnson (kitara), Ricky Warwick (laulu, kitara), sekä Marco Mendoza (basso).


Reilun kymmenen hengen yleisöllemme vedetty setti olikin aivan huikea. Biisitoiveiden kautta aloitukseksi valikoitui uuden albumin yksi hienoimmista raidoista, vahvan kelttihenkinen Kingdom of the Lost , mikä toimikin akustisena upeasti. Perään Thin Lizzy-klassikko Jailbreak, sekä pari uutta numeroa, Bound for Glory ja All Hell Breaks Loose. Tämä intiimi minikeikka oli ehdottomasti näkemisen arvoinen ja tunnelmaltaan jotain ainutlaatuista.


Illan ”pääkeikkaa” seuraamaan oli saapunut vajaa sali yleisöä, eli tässä kohtaa marraskuun huima keikkasuma oli vaatinut veronsa.

Edellä mainitun kolmikon lisäksi yhtyeessä soittavat Jimmy DeGrasso (rummut), sekä elävä Thin Lizzy-legenda Scott Gorham (kitara).


Illan setti oli rakennettu pohjanaan tuore All Hell Breaks Loose-albumi (9 kappaletta), jota sitten täydenettiin Lizzy-klassikoilla (10). Yhtye on siis rohkeasti nostanut omat uudet kappaleet näkyvästi esiin keikkasetissä, eikä yritä pelkästään ratsastaa Thin Lizzy-menneisyyden varassa. Homma toimi hienosti ja yleisö sai varmasti rahalle vastinetta.  Kingdom of the Lost soi upeasti jo toistamiseen, nyt sähköisenä.  Thin Lizzy-osastolla tunnelmat vaihtelivat kevyemmän melodisesta Southboundista jyräävän raskaaseen Emeraldiin. Keikan loppupuolen hittiputki oli yli yhtä juhlaa, päättyen hienosti rokkaavaan Rosalie-klassikkoon.


Black Star Riders kunnioittaa hienolla tavalla Thin Lizzyn perinteitä ja keikasta jäi kokonaisuutena erittäin hyvä maku. Jos jotain miinusta haluaa hakea, niin se oli lavan valaistus. Kuvaaminen oli äärettömän vaikeaa kirkkaiden vastavalojen vuoksi ja omalla kohdalla epäonnistuneiden otosten ennätys kirjattiin täällä helposti.



perjantai 15. marraskuuta 2013

Scorpions, Accept - Hartwall Areena, Helsinki 13.11.2013



Eletään 1980-luvun puoliväliä. Nuoren heavyintoilijan levylautasella pyörii toistuvasti Acceptin Metal Heart ja Scorpionsin Love at First Sting lp:t. Olin myyty.  Jokseenkin selvää oli jo tuolloin se, että nämä albumit tulisivat vuosien saatossa muodostumaan alansa klassikoiksi. Mutta sitä, että nämä kaksi yhtyettä tulisivat esiintymään liki kolmenkymmenen vuoden kuluttua samassa konsertissa, ei olisi voinut aavistaa. Historian siipien havinaa oli siis aistittavissa Helsingin Hartwall Areenalla, kun hallin valtasivat nämä kaksi legendaarista saksalaisyhtyettä. Ja mikä ihmeellisintä, kaikkien näiden vuosien jälkeen nämä kaksi bändiä jakoivat saman konserttilavan nyt historiansa aikana ensimmäisen kerran.

Accept toimi illan avaajana. ”Uudessa” Acceptissa laulajan paikan vakiinnuttaneen Mark Tornillon aikakaudella bändistä on ollut vain hyvää sanottavaa, niin kahdella julkaistulla albumilla kuin keikoillakin.



Areenan keikka ei tuonut poikkeusta tähän. Accept hoiti hommansa tyylipuhtaasti. Tunnin setti ei yllätyksiä tarjonnut, mutta yhtye teki vakuuttavasti sen, mikä lyhyessä setissä oli mahdollista. Urakkaa ei helpottanut se, että osa yleisöstä oli tullut paikalle selvästi vain pääesiintyjän takia, eikä lämppäribändi tuntunut kaikkia kiinnostavan.
Setti oli takuuvarmaan heavyn juhlaa. ”Pakolliset” klassikot Metal Heart, Balls to the Wall, Breaker, yms. kuultiin , mutta myös ilahduttavan monta vetoa yhtyeen ”uudelta aikakaudelta”. Uusimman albumin nimikappale Stalingrad oli järisyttävän vahva esitys ja bändi soitti koko tunnin tiukasti ja varmaotteisesti. Kitaristi Wolf Hoffmanin kitarasoundi on aina vaan jotain todella hienoa. Vaikeassa paikassa hieno veto – jälleen kerran.





Hung, Drawn and Quartered
Stalingrad
Restless and Wild
Breaker
Princess of the Dawn
Bulletproof
Pandemic
Metal Heart
Teutonic Terror
Balls to the Wall



Scorpions avasi pelin vuoden 2010 Sting In The Tail albuminsa nimikappaleella ja illan hittikimara oli valmis käynnistymään. Konsertin alkupuolisko oli takuuvarmaa viihdettä, mutta ehkä joku setin lopulle säästetyistä rockhiteistä olisi tässä alussa nostanut keikan heti ”lentoon”. Nyt alku mentiin hieman käsijarru päällä, eikä yleisössäkään suurta hurmosta syntynyt.  Tasaisen alun jälkeen oli illan ensimmäisen balladikimaran vuoro. The Best Is Yet To Come ei kuulu henkilökohtaisiin suosikkeihin ja olisi saanut jäädä soittamatta, mutta vastaavasti vanhat Send Me An Angel ja Holiday toimivat akustisena tunnelmointina enemmän kuin hyvin.


Hauska, videoin kuvitettu rumpusoolo esitteli yhtyeen levytyshistoriaa ja oli mukavaa seurattavaa. Rockhitit Blackout ja Big City Nights nostivat tunnelmaa. Yhtye kuulosti todella hyvälle ja kun encoret aloitettiin kaikkien aikojen heavyballadien äidillä Still Loving You, lunasti ilta hieman tahmeasta alusta huolimatta myös Scorppareille asetetut odotukset. Klassikko Wind of Change ei jaksa innostaa, mutta valtaosa yleisöstä näytti nauttivan. Loppuun iskettiin vielä onneksi rockvaihde päälle ja mikäpä muu kuin Rock You Like a Hurricane sai kunnian päättää tämän vahvan saksalaisillan.

Scorppareilta kokonaisuutena ihan ok, mutta rutiinisuoritus.

 Sting in the Tail
Make It Real
Is There Anybody There?
The Zoo
Coast to Coast
Loving You Sunday Morning
The Best Is Yet to Come
Send Me an Angel
Holiday
Raised on Rock
Tease Me Please Me
Hit Between the Eyes
Kottak Attack
Blackout
Six String Sting
Big City Nights
Encore:
Still Loving You
Wind of Change
Rock You Like a Hurricane





Areenalla nähtiin ihan kiva ja historiallinen saksalaisbändien ilta, mutta vajaan viikon takaiseen Kamelot-keikan hurmokseen ei nyt aivan ylletty.