tiistai 16. lokakuuta 2012

Rival Sons - Pakkahuone, Tampere 12.10.2012


Rival Sons vieraili Tampereella viimeksi hieman vajaa vuosi sitten ja arvioni tuosta mainiosta keikasta voi lukea täältä.
Tuolloin ennustelin, että tämän bändin kohdalla keikkapaikat tulevat suurenemaan ja näin onkin käynyt. Viimeksi yhtye esiintyi siis Tullikamarin 350 ihmistä vetävällä Klubilla, mutta nyt oli otettu käyttöön jo samaisen rakennuksen 1200 paikkainen Pakkahuone.
Vaikka ilta ei tainnut olla aivan loppuunmyyty, oli väkeä paikalla kuitenkin varsin mukavasti.
Rival Sonsin tuore "Head Down" albumi on jälleen varsin laadukasta työtä, joten odotukset olivat keikankin suhteen korkealla.


Illan keikalla kävikin selväksi, että tämä bändi pystyy täyttämään vaivatta isommankin lavan. Rival Sons kuulosti ja näytti livenä jälleen todella hyvälle. Varmaa, tyylikästä esiintymistä oli ilo katsella ja soundit olivat loistavat. Pitkän, pari tuntia kestäneen keikan aikana kuultiin kappaleita mukavasti yhtyeen koko uran varrelta ja tunnelma salissa nousi ajoittain erittäin hyväksi.
Rival Sons oli parhaimmillaan nopeammissa rockpaloissa, jotka jyräsivät vastustamattomasti. Hitaampaa materiaalia kuultiin kuitenkin myös paljon (omaan makuuni ehkä hieman liikaakin) ja usein biisit venyivät pitkiksi jamitteluiksi.
Näissä jamittelu- / sooloiluosioissa kuultiin toki taidokasta musisointia, mutta ainakin itselleni näinä hetkinä yhtye vaikutti hieman poissaolevalta ja tunnelma väkisinkin lässähti. Tuntui, kuin bändi olisi soittanut itselleen unohtaen että heillä on myös yleisö paikalla.


Kokonaisuutena kuitenkin hyvä ja laadukas keikka, joka olisi varmasti pienellä tiivistämisellä ollut vieläkin parempi. Parit jamittelut pois ja tilalle kunnon rockbiisejä, niin ainakin minä olisin ollut varmasti tyytyväisempi.

Aika näyttää, riittävätkö Rival Sonsin rahkeet jatkossa vielä tätäkin suuremille areenoille. Tästä on ainakin hyvä jatkaa.



Bändin painettu settilista tälle kaikalle tuossa alla, mutta tuon ulkopuolelta kuultiin varmuudella ainakin "Memphis Sun" ja mielestäni myös "Save Me" oli mukana.

- Keep On Swinging
- Burn Down Los Angeles
- Gypsy Heart
- Wild Animal
- You Want To
- On My Way
- Until The Sun Comes
- The Heist
- Torture
- Run From Revelation
- Jordan
- All Over The Road
- Young Love
- Get What's Coming
- Pressure And Time
- Face Of Light
- Manifest Of Destiny #1
- I Want More





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti