perjantai 21. syyskuuta 2012

Y&T, Los Bastardos Finlandeses - Apollo Live Club, Helsinki 19.9.2012


Viime vuonna maassamme ensivisiitillä käynyt amerikkalainen hardrock-ikoni Y&T saapui jälleen ilahduttamaan täkäläisiä fanejaan. Yhtyeen liki tasan vuoden takainen keikkahan oli erittäin hyvä ja mieleenpainuva, joten odotukset tälle illalle olivat myös korkealla.

Ennen Y&T:tä illan avasi kuitenkin kotoinen rockpumppumme Los Bastardos Finlandeses, jonka edellinen näkemäni keikka ei juurikaan hurraa-huutoja kerännyt.


Nyt kaikki oli kuitenkin tosin ja Bastardosit vetivät mahtava setin. Saliin oli loihdittu todella hyvät ja tuhdit soundit, settilista oli viihdyttävä ja bändi terävässä iskussa. Apollon tyylikkäät puitteet ja suuri lava loivat esitykseen oman hohtonsa. Setin puoliväliin sijoitettu Thin Lizzy-cover Jailbreak sopi tilanteeseen kuin nenä päähän. Hyvä veto!

"El Gringo" Ben Granfelt

"Kerro kerro kuvastin"


Dave Meniketti
 Sitten Y&T. Dave Meniketti joukkoineen tarjosi jälleen rautaisannoksen 1980-luvun hardrockia parhaimmillaan. Lavalla nähtiin rentoa esiintymistä, jossa yleisö huomioitiin kiitettävästi mm. toiveita soittamalla. Pitkä, yli kahden tunnin setti oli hyvin kasattu ja aika kului kuin siivillä. Apollon lava oli tyylikäs ja soittajilla tilaa mellastaa. Ylätasanteelle sijoitetut rummut ja hieno videoseinä loivat näyttävyyttä.


Kappaleissa pääpaino oli odotetusti 1980-luvun alun materiaalissa, mutta ilahduttavasti setti oli jonkun verran muuttunut viimevuotisesta.
Tyylikäs, viihdyttävä  ja erittäin hyvä esitys jälleen tältä konkaribändiltä.


Katso YouTubessa: Y&T - Shine On, live @ Apollo Helsinki 19.9.2012


Brad Lang
John Nymann



Mike Vanderhule


+ yleisötoiveena esitetty "Beautiful Dreamer"


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti