lauantai 3. joulukuuta 2011

Uisgea!

Eilen täällä blogissakin julkaisemassani SMWS:n lehdistötiedotteessa oli aiheena vuoden 2011 suomalainen viskiteko. Tämä kunnianosoitus meni varmasti oikeaan osoitteeseen, sillä Uisge-viskifestivaalin järjestäminen oli todella suuri askel suomalaisessa viskikulttuurissa ja sen kehittämisessä. Palkittu Thomas Aschan tarjosi festivaalille tilat Gallows Bird-ravintolastaan ja kuulemani mukaan uskoi lähes ainoana yrityksenä tapahtuman onnistumiseen.
Thomas ei ollut asialla kuitenkaan yksin, joten tässä yhteydessä ei sovi unohtaa myöskään Suomen Mallaswhiskyseuran ja maahantuojien ensiarvoisen tärkeää panosta, mikä lopulta mahdollisti tapahtuman toteutumisen. Mukana festivaalin toteutuksessa olivat kaikki merkittävät viskien maahantuojat!
Parin aktiivisen viskiharrastajan aloitteesta lähtenyt festivaali-idea jalostui todeksi eri sidosryhmien yhteistyönä ja huipentui helmikuussa kireästä pakkasesta huolimatta viskintäyteiseen tapahtumaan, joka keräsi Gallows Birdin pullolleen viskistä kiinnostunutta yleisöä.

Tämän ensimmäisen Uisgen hyvä menestys oli pohjana myös sille, että tapahtuma saa jatkoa helmikuun 9. ja 10. päivä järjestettävän Uisge 2012 tapahtuman muodossa. Tästä ensi vuoden tapahtumasta on tulossa edellistä mittavampi ja se siirtyy myös uusiin ja suurempiin tiloihin. Uisge 2012-tapahtuman  paikkana toimii Vanha Ylioppilastalo aivan Helsingin ydinkeskustassa ja paikalle ovat jälleen lupautuneet käsittääkseni lähes kaikki viskien maahantuojat. Eri viskilaatuja on festivaaliin tulossa maisteltavaksi ainakin 150! Festivaalivieraiden palvelemiseksi myös ruokaa pitäisi olla tapahtumassa tarjolla aiempaa enemmän ja tilojen kasvamisen myötä kaikki halukkaat mahtunevat tällä kerralla myös sisään.
Eiköhän suunnata joukolla kohti "Vanhaa" ja tehdään tapahtumasta jälleen unohtumaton hetki suomalaisessa viskihistoriassa.

Vanha Ylioppilastalo, Mannerheimintie 3






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti