maanantai 3. lokakuuta 2011

U.D.O., Sister Sin, Sevenfield - DOM Helsinki 30.9.2011


Vain viikko loistavan Y&T-keikan jälkeen Helsingin Domissa tapahtui jälleen, kun U.D.O:n Rev-Rapture kiertue saapui paikalle mukanaan pari lämppäribändiä.

Illan avasi Norjalainen Sevenfield, mutta eipä tämä bändi saanut yleisöä lämpenemään.  Tyyliltään hieman Avenged Sevenfoldia muistuttava musiikki oli tasapaksua ja melko mitäänsanomatonta "peruskauraa", josta ei mieleen jäänyt ainakaan minulle yhtään mitään.

Seuraavana lavalle saapunut Ruotsalainen Sister Sin oli ainakin itselleni oikeastaan illan odotetuin bändi. Göteborgista tulevan nelikon varsin pätevät levyt nimittäin lupasivat hyvää keikkaa. Ja hieno keikka saatiinkin. Laulajatar Liv joukkoineen oli kovassa vedossa ja energinen esiintyminen, sekä hyvät kappalevalinnat takasivat viihtyvyyden. Hienosti soitettua kasarityyppistä heavya, jossa voi kuulla vaikutteita vaikkapa Acceptilta, Judas Priestilta tai Mötley Cruelta. Aika kului kuin siivillä ja keikka tuntuikin loppuvan liian lyhyeen. Todella onnistunut veto lämppäribändin vaikeassa roolissa!


U.D.O. on tullut nähdyksi vuosien varrella useaan otteeseen ja tuttua perusvarmaa työskentelyä nähtiin tänäkin iltana. Musiikillisesti yhtye on polkenut melko paikallaan jo parikymmentä vuotta ja keikoillakin kappalemateriaalin tasapaksuus on selkeästi ongelma ainakin useaan kertaan bändin nähneelle kuulijalle. Uusinta Rev-Raptor albumia esiteltiin muutaman kappaleen verran ja toki setissä oli tilaa myös "pakollisille" Accept-ajan hiteille. Pari tuntia perustyöskentelyä ja keikkana ihan kiva, mutta ei tästä nyt enää niin jaksanut innostua. Settilista oli ehkä hivenen tylsempi kuin edellisellä visiitillä tammikuussa 2010.


U.D.O setlist:


        Rev-Raptor
        Dominator
        Thunderball
        Leatherhead
        Independence Day
        Break the Rules
        Screamin' For A Love-Bite
        Heart of Gold
        Vendetta
        Princess of the Dawn
        I Give As Good As I Get
        Neon Nights
        Man and Machine
        Living on a Frontline
        Up to the Limit
        Two Faced Woman
        Encore:
        The Bogeyman
        Metal Heart
        Balls To The Wall

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti