tiistai 23. marraskuuta 2010

Kuukauden levyklassikko 23: Deep Purple - Come Taste The Band


Vuonna 1975 julkaistu Deep Purple - Come taste The Band sai vihdoin ansaitsemansa "uusintakäsittelyn" 35th Anniversary Editionin muodossa, joten tässä ilmiselvä tämän kuukauden klassikko.

Come Taste The Band on varmastikin yksi Deep Purplen vähiten tunnetuista levyistä, sillä jo ilmestyessään se sai huomattavsti vähemmän huomiota kuin edeltäjänsä. Suuri vaikutus levyn vastaanottoon oli varmastikin siinä, että kitaristi Ritchie Blackmore oli jättänyt bändin jo aiemmin ja tilalle palkattiin suurelle yleisölle tuntematon amerikkalainen Tommy Bolin. Tämä Deep Purple-kokoonpano jäi myös varsin lyhytikäiseksi, sillä levyä seuranneen kiertueen päätteeksi maaliskuussa 1976 bändi ilmoitti lopettavansa. Kaiken lisäksi Tommy Bolin menehtyi huumeiden yliannostukseen vielä saman vuoden joulukuussa.

Mutta itse levyyn. Come Taste The Band on aina jakanut vanhat purplefanit ikään kuin kahteen leiriin, puolesta ja vastaan, mutta mielestäni aivan suotta, sillä niin hyvä tämä suurimmaksi osaksi Bolinin ja David Coverdalen työstämää materiaalia sisältävä albumi on.

Comin' Home on vahva aloitus, Coverdalen laulu pursuaa voimaa ja koko bändi kuullostaa hyvälle.
Lady Luck
jatkaa samoissa tunnelmissa, mutta levyn kolmas raita Gettin' Tigher yllättää. Glenn Hughesin laulama kappale on vahvan funkvaikutteinen, poiketen yhtyeen aiemmasta tuotannosta. Erittäin onnistunut kappale, jota ainakin Hughes on myöhemmin ahkerasti esittänyt soolokeikoillaan.
Raskas Dealer tarjoaa vahvaa kontrastia edelliselle ja kappaleessa ääneen pääsee Coveradalen lisäksi myös Tommy Bolin.
Seuraavina I Need Love - Coverdale "lempiaiheensa" parissa ja Drifter - vahva ja nopeahko rockbiisi.
Love Child jyrää taas vastustamattomasti, Kosketinsoittaja Jon Lord on urkuineen huikeassa vedossa. Jykevä esitys myös Coverdalelta.
This Time Around / Owed To G: upea parivaljakko, jossa ensin Glenn Hughesin laulama herkkä "balladi", jota seuraa saumattomasti Bolinin säveltämä upean vahva instrumentaaliosuus.
Monipuolinen You Keep On Moving päättää vahvan kokonaisuuden laadukkaasti. Laulussa toimiva Coverdalen ja Hughesin duetto.

35th Anniversary Edition tupla-CD tarjoilee levyn äänimaailman "päivitettynä nykyaikaan", sekä muutaman kivan bonusraidan.
Tällä julkaisulla Come Taste The Band kuullostaa paremmalle kuin koskaan!

35th anniversary edition 2CD

Disc one (Original Album Remastered)

1. "Comin' Home" – 3:54
2. "Lady Luck" – 2:48
3. "Gettin' Tighter" – 3:36
4. "Dealer" – 3:53
5. "I Need Love" – 4:24
6. "Drifter" – 4:05
7. "Love Child" – 3:07
8. "This Time Around" / "Owed to 'G'" – 6:13
9. "You Keep on Moving" – 5:22

Bonus track

10. "You Keep on Moving (Single Edit)" – 4:32

Disc two (2010 Kevin Shirley Remixes)

1. "Comin' Home" - 4:08
2. "Lady Luck" - 2:46
3. "Gettin' Tighter" - 4:23
4. "Dealer" - 3:55
5. "I Need Love" - 5:16
6. "You Keep on Moving" – 5:18
7. "Love Child" – 3:05
8. "This Time Around" - 3:24
9. "Owed to 'G'" – 2:56
10. "Drifter" – 3:59

Bonus tracks (previously unreleased)

11. "Same in LA" (Coverdale, Hughes, Paice, Lord) – 3:19
12. "Bolin/Paice Jam" (Bolin, Paice) – 5:47

Yhtye:

* Tommy Bolin - guitars, vocals, bass guitar on "Comin' Home"
* David Coverdale - lead vocals
* Glenn Hughes - bass, vocals (lead vocals on "Gettin' Tighter" and "This Time Around")
* Jon Lord: keyboards, piano, synthesizer, backing vocals on "Comin' Home", bass on "This Time Around"
* Ian Paice - drums, percussion

1 kommentti:

  1. En itse omista tuota levyä. Yllätys oli, että David Coverdale on siinä mukana.

    VastaaPoista