keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Jimi Hendrix: Valleys Of Neptune.


"Uusi" levy Jimi Hendixiltä ei alkuun kovinkaan lupaavalta kuullosta, sillä ensimmäinen ajatus onkin jälleen tyyliin "milloinkahan tämä jatkuva haudanryöstely loppuu?". No, eihän se milloinkaan lopu, mutta pahimmat epäilyt tällä kerralla kaikkoavat kun levyn laittaa soimaan. Nyt on selkeästi nähty vaivaa tämän julkaisun eteen ja levylle päätynyt materiaali onkin oikeastaan sangen kiinnostavaa. Ennenjulkaisemattomat kappaleet sekä muutama tutumpi biisiaihio luovatkin levylle hyvän kokonaisuuden.
Ennenkuulemattomat kappaleet ovat aivan kelvollista kuultavaa, joskaan luonnollisesti mitään huikeita mestariteoksia ei enää tässä vaiheessa levyille voi löytyä. Tutummista kappaleista kuullaan mukavan "tuoreita" versioita ja mukaan ovat päässeet esim Stone Free, Fire, sekä Red House. Myös Creamin Sunshine Of Love on maukkaasti sovitettu ja Elmore Jamesin vaikuttava blues Bleeding Heart ansaitsee sekin tulla mainituksi.

Kyllä, tässä on levyllinen niin hyvää "uutta"musiikkia kuin Jimi Hendrixiltä on vuonna 2010 löydettävissä. Varsin positiivinen yllätys.

"Jumalauta miten ennen runkkasikaan Jimi, siinä soitti mies ja vehkeet eikä pelkkä nimi". (Juice Leskinen).

1. Stone Free
2. Valleys Of Neptune
3. Bleeding Heart
4. Hear My Train A Comin'
5. Mr. Bad Luck
6. Sunshine Of Your Love
7. Lover Man
8. Ships Passing Through The Night
9. Fire
10. Red House
11. Lullaby For The Summer
12. Crying Blue Rain

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti