keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Bowmore 1997 / 2007, SMWS 3.132

Tällä kerralla vaihteeksi nuorehkoa Bowmorea lasissa, pullottajana Scotch Malt Whisky Society:

Bowmore 1997 / 2007, 59,6%. SMWS 3.132, "Beachcomber's tipple".

Tuoksu on hyvä. Täyteläistä toffeeta, sopivasti tervasavua, sekä kuivahkoa hedelmäisyyttä.

Viski on voimakas. Makukokonaisuus on hyvin tasainen, joka ei petä, mutta ei oikein säväytäkään. Turvesavu on Bowmoreksi suhteellisen vahvaa, seassa ripaus salmiakkia ja raikkaita hedelmiä.

Jälkimaku on terävä ja melko pitkä. Ilman laimennusta alkoholi puskee liikaa esiin. Savuisuus tuntuu hallitsevana.

Kokonaisuus on kymppivuotiaaksi Islayviskiksi ihan ok, mutta toisaalta Bowmoreksi melko persoonaton. Vesilisä leikkaa liikaa terävyyttä, mutta liika vesi latistaa maut herkästi. Rinnalla maisteltu Bowmore Tempest (OB) oli vertaillessa selvästi vivahteikkaampi.


(kuvaa tästä pullotteesa ei minulla valitettavasti ole).

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Bowmore 16 yo 1993 / 2010, "The Perfect Dram".

Jatketaan Bowmorella, mutta nyt testissä eilisen vanhemman yksilön jälkeen jotain uutta ja tuoreempaa näkemystä...

Bowmore 16 yo, distilled 1993, bottled 2010. 59,9%. Ex-Bourbon Hogshead. The Whisky Agency Perfect Dram IV, 209 bottles.

Tuoksu on hyökkäävä, mikä prosentit huomioiden ei tule yllätyksenä. Turpeisuus on kuivahkoa, seassa vaniljaa ja raakaa herukkaa. Pieni laimennus on paikallaan...
Veden kera avautuu aivan eri maailma: Toffeeta, vaniljaa, mukava ripaus makeahkoa turvesavua, piparkakkutaikinaa.

Maku on laimentamattomana huikean voimakas. Pienen vesilisän kanssa suutuntuma on todella öljyinen ja viski tarjoaa erittäin mielenkiintoisen makukirjon, missä hedelmäisyys on varsin runsasta, samaan tyyliin kuin monissa 1960-luvun Bowmoreissa. Savuisuus on hyvin hentoa ja pehmeää. Hedelmäisyyden alla vaniljaa, kermatoffeeta ja ripaus raikasta herukkaa.

Jälkimaku on pitkähkö ja maukkaan vivahteikas: Kuivuvaa turpeisuutta, voimistuvaa herukkaa ja seassa jotain mukavan makeaa, (vaahtokarkki).

Joo, varsin toimiva viski! Erittäin hyvä esimerkki hienosta Bourbonkypsytetystä Bowmoresta: Vahva, selkeä ja "puhdas", mutta samalla kauniin vivahteikas. Korkea alkoholiprosentti tuottaa hieman töitä sopivan laimennussuhteen löytämiseksi, mutta maltillinen vesilisä oli tässä tapauksessa paikallaan ja "avasi" alkuun kovin terävältä tuntuneen juoman.

(Kuva: whiskysamples.eu)

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Bowmore 1972, 27 yo.


Pitkästä aikaa juttua Bowmoresta:). Jokin aika sitten lasiin eksyi varsin mielenkiintoinen Vintageversio, jota näkee kaupoissa enää hyvin harvakseltaan:

Bowmore 1972, 27 yo, 53,3%,
casks 4864, 4865, 4866.

Distilled 16th Oct. 1972.

466 bottles.


Tuoksua hallitsee runsas hedelmäisyys, herukka & ruusunmarja. Savuisuus on mukavan tervaisen makeaa. Kaikkiaan voimakas tuoksu, jota pieni vesilisä avaa mukavasti.

Maultaan tämä viski on prosentit huomioiden yllättävänkin pehmeä ja suutuntumaltaan mukavan öljyinen ja täyteläinen. Savuisuus on Bowmoreille tyypilliseen tapaan hentoa ja miellyttävän tervaista. Hedelmäisyys on kuivahkoa, (kuivattu aprikoosi, ruusunmarja...). Taustalla raikas minttuinen tuulahdus luo vivahteikkuutta ja "syvyyttä". Maukas ja vahva kokonaisuus.

Jälkimaku tarjoaa lisää mielenkiintoisia vivahteita hapokkaan marjaisuuden, (erityisesti herukka), makean viinikumin ja kuivuvan turpeisuuden muodossa. Myös tarvaisuus säilyttää otteensa. Pituutta riittää mukavasti.

Jälleen kerran varsin hieno ja vahva esitys tältä Islayn vanhimmalta tislaamolta. Klassinen "vanhan liiton" Bowmore. Varsin hyvin nautittavaa täydessä vahvuudessaankin, mutta makupaletti kestää hyvin myös maltillisen laimennuksen.

torstai 25. maaliskuuta 2010

Scorpions: Sting In The Tail.


Saksalaisbändi The Scorpions on ainakin nyt vellovien juttujen mukaan päättänyt pistää pillit pussiin tämän tuoreen Sting In The Tail-levyn ja sitä seuraavan kierueen myötä. Minkälaisen "testamentin" tämä levy sitten bändin uralle jättää, niin siitä seuraavassa:

Heti alkuun on todettava, että käsissä on paras Scorpions-kiekko miesmuistiin! Bändin tyylille uskollisesti levyllä kuullaan liuta reippaita rock-ralleja ja tietysti mukana on myös muutama "mahtiballadi" ja mikä tärkeintä, bändi tuntuu olevan todella kovassa iskussa.

Avauskaksikko Raised On Rock ja nimibiisi Sting In The Tail rullaavat toimivasti kuin "vanhoina hyvinä aikoina".
Raskas Slave Me jatkaa vankkaa menoa ja neljännen kappaleen, "puoliballadi" The Good Die Young'in aikana voikin vaikkapa heiluttaa pieniä Suomen lippuja, sillä kappaleen taustalla kuullaan Tarja Turusen heleää ääntä. Ihan hyvä biisi, mutta ehkä Tarjan upeaa ääntä olisi voinut nostaa vielä enemmän esille, kun hänet kerran mukaan oli pyydetty.
Reipasta ja perinteistä "Scorppariralli"-osastoa edustavat No Limit ja Rock Zone ja sitten onkin aika rauhoittua hyvin tyypillisellä balladilla. Lorelei toimii juuri niin hienosti, kuin Scorppareilta on totuttu tällä osastolla kuulemaan. Hieno veto.
Turn You On ja Let's Rock nostavat taas kierrokset ylös ja tämä rockjuna ei lumeen tai pakkaseen hyydy.
Tunteikas SLY on laulaja Klaus Meineltä huikea näyttö. Riipaisevan kaunis ja tunteella vedetty hidas kappale pysäyttää kuuntelemaan.
Spirit Of Rock - kappaleen sanoma, "spririt of rock will never die" on helppo allekirjoittaa, jonka jälkeen levyllä olisi mielellään kuullut vielä yhden kovan rockbiisin, mutta nyt tämä paikka on täytetty vielä yhdellä balladilla: The Best Is Yet To Come on levyn huonoin kappale ja varsinkin sen "hei-jaa-hei-hoo" renkutus tuntuu rasittavalta jo parin kuuntelukerran jälkeen.

Viimeisen biisin notkahduksesta huolimatta tässä on pitkään aikaan yksi kovimmista rocklevyistä! Nyt täytykin toivoa, että yhtyeen jäähyväiskiertue ulottuu myös tänne Suomeen, sillä studiossa näin kovassa vedossa olevan Scorpionsin livekunto olisi kiva käydä vielä kerran tarkistamassa - ennen bändin lopullista jäämistä eläkkeelle.

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Longrow 10 yo 1991 Sherry Wood.

Helmikuun alkupuolella blogissani oli esittelyssä Longrow 10 yo Sherry Wood, mutta nyt tarjoutui tilaisuus maistella tuon herkullisen viskin rinnalla myös saman viskin "vintageversio". Ennakkoaavistus itsellä oli, että samaa tavaraa pulloista löytyy, mutta kuinka sitten kävikään?

Longrow 10 yo 1991 Sherry Wood. 46%, bottled 21.5.2001.
Tuoksussa esiin nousee hallitsevana elementtinä raikas sherryisyys. Taustalla kevyttä turpeisuutta, oliiviöljyä sekä kaakaota. Aavistus raikasta herukkaa.

Maku on täyteläisen kermainen ja kirpeällä tavalla sherryinen. Hento turvesavu tuntuu mukavasti taustalla. Jossain vaiheessa esiin nousee hieman pistävää yrttimäisyyttä.

Jälkimaku on lyhyehkö, kuivuen maltaisempaan suuntaan sherryn hiipuessa taustalle. Aivan lopussa terävän suolainen piikki.


Kuinka tämä sitten vertautui "vuosikerrattomaan" versioon?

Varsin selkeitä eroja löytyi ja tämä 1991 versio olikin yllättäen selvästi nuoremman oloinen kuin vuosikerraton versio, josta siis jäi ikäistään vanhempi ja "kypsempi" vaikutelma. Myöskään aiemmin arvostellun 10 yo:n todella öljyistä rakennetta & täyteläisyyttä ei tämä 1991 aivan samalla tavalla tavoittanut. Hyvä viski kuitenkin tämäkin, mutta silti askeleen veljeään perässä.

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Mortlach 1993 14 yo, "The Grill".


Yleensä Mortlachin viskit yhdistetään vahvaan sherrykypsytykseen , mutta poikkeuksiakin löytyy. Nyt testissä oli huomattavasti totuttua kevyempi versio:

Mortlach 1993, 14 yo, 46%.
Duncan Taylor & Co / The Grill, Aberdeen.


Väri on hyvin vaalea, aivan hennon vaaleankeltainen ja hieman vihertävä.

Tuoksu on makea, "puoliraakojen" hedelmien aromien tuodessa raikkautta. Kevyesti vaniljaa & hunajaa. "Erilainen" ja mielenkiintoinen.

Maku on pehmeä ja "suuhun sulava". Runko on hyvin kevyt, mutta samalla ihan tyylikäs ja tasapainoinen. "Tarjolla" ainakin kypsien hedelmien tuomaa täyteläisyyttä, omenaista raikkautta ja taustalla mukavaa mausteisuutta.

Jälkimaku jää valitettavan vaisuksi, sillä alun hennot maut eivät jaksa kantaa loppuun asti ja viskin ilme latistuu selvästi.

Kokonaisuutena kuitenkin ihan mielenkiintoinen viski, joka tarjosi todella erilaisen ja kevyemmän makupaletin kuin mikään muu aiemmin maistamani Mortlach. Kypsytykseen käytetyn tynnyrin tyyppi olisi ollut kiva tietää, mutta tätä tietoa ei pullosta löytynyt.

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Helloween: Unarmed: Best Of 25th Anniversary.


Saksalaisbändi Helloween on tahkonnut omaa powermetalliaan jo neljännesvuosisadan. Tuotanto on vaihdellut erinomaisesta, (Keeper Of The Seven Keys 1 & 2) keskitasoon, mutta myös pahoja floppeja on matkan varrelle osunut, (esim. kamala cover-levy Metal Jukebox).

Nyt 25 vuotisjuhlan kunniaksi yhtye on tehnyt kokoelman, missä vanhat tutut hitit ovat saaneet täysin uuden lähestymistavan. Akustishenkisesti rullaava levy sisältää vaikutteita niin klassisesta musiikista, jazzista tai jopa mustalaismusiikista. Lopputulos on hämmentävä sekamelska ja huono sellainen. Cover-levyn tekeminen ei näköjään tälle bändille sovi, oli sitten kyseessä omat tai vieraat kappaleet.
Levyn biisistä oikeastaan hyvin toimii vain pitkä ja hyvin sinfonista lähestymistapaa hyödyntävä mahtipontinen The Keeper's Trilogy. Tämä 17 min teos pelastaakin levyn täydelliseltä katastrofilta, sillä muuten mennään metsään niin että puut humisevat. Esimerkkeinä hieno Helloweenklassikko Eagle Fly Free on tärvelty anteeksiantamattomasti ja I Want Out-kappaleen lapsikuoro vain säälittää, yms yms. Lopun hidas A Tale That Wasn't Right tarjoaa vielä pienen toivonkipinän, mutta päällimmäinen kysymys kuuluukin että miksi ja kenelle tämä suurimmaksi osaksi kammottava levy on tehty?

01. Dr. Stein
02. Future World
03. If I Could Fly
04. Where The Rain Grows
05. The Keeper's Trilogy
Part I: Halloween
Part II: Keeper Of The Seven Keys
Part III: King For A 1000 Years
06. Eagle Fly Free
07. Perfect Gentleman
08. Forever & One
09. I Want Out
10. Fallen To Pieces
11. A Tale That Wasn't Right

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Jimi Hendrix: Valleys Of Neptune.


"Uusi" levy Jimi Hendixiltä ei alkuun kovinkaan lupaavalta kuullosta, sillä ensimmäinen ajatus onkin jälleen tyyliin "milloinkahan tämä jatkuva haudanryöstely loppuu?". No, eihän se milloinkaan lopu, mutta pahimmat epäilyt tällä kerralla kaikkoavat kun levyn laittaa soimaan. Nyt on selkeästi nähty vaivaa tämän julkaisun eteen ja levylle päätynyt materiaali onkin oikeastaan sangen kiinnostavaa. Ennenjulkaisemattomat kappaleet sekä muutama tutumpi biisiaihio luovatkin levylle hyvän kokonaisuuden.
Ennenkuulemattomat kappaleet ovat aivan kelvollista kuultavaa, joskaan luonnollisesti mitään huikeita mestariteoksia ei enää tässä vaiheessa levyille voi löytyä. Tutummista kappaleista kuullaan mukavan "tuoreita" versioita ja mukaan ovat päässeet esim Stone Free, Fire, sekä Red House. Myös Creamin Sunshine Of Love on maukkaasti sovitettu ja Elmore Jamesin vaikuttava blues Bleeding Heart ansaitsee sekin tulla mainituksi.

Kyllä, tässä on levyllinen niin hyvää "uutta"musiikkia kuin Jimi Hendrixiltä on vuonna 2010 löydettävissä. Varsin positiivinen yllätys.

"Jumalauta miten ennen runkkasikaan Jimi, siinä soitti mies ja vehkeet eikä pelkkä nimi". (Juice Leskinen).

1. Stone Free
2. Valleys Of Neptune
3. Bleeding Heart
4. Hear My Train A Comin'
5. Mr. Bad Luck
6. Sunshine Of Your Love
7. Lover Man
8. Ships Passing Through The Night
9. Fire
10. Red House
11. Lullaby For The Summer
12. Crying Blue Rain

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Ardbeg Rollercoaster.


Tänään hyppäys iäkkäämpien Ardbegien parista huomattavasti nuorempaan uutuus-yksilöön, joka kantaa nimeä

Ardbeg Rollercoaster. Bottled 2009, 57,3%.

Tämä Ardbeg Committeen 10-vuotisjuhlapullo on sekoitus tynnyreistä, jotka on valittu kymmeneltä eri vuodelta. Tarkka vuosierittely löytyy pullon takaetiketistä. (kts. kuva).
Kaiken kaikkiaan nuoresta viskistä on siis kyse, eikä ennakko-odotukset ainakaan itselläni kovinkaan suuret olleet.

Mutta katsotaanpa mitä pullosta löytyi:


Tuoksussa nuorille Ardbegeille tyypilliseen tapaan vahvaa hiilisavua, kuivahkoa turvetta, vaniljaa ja sitrusta.

Maussa savuisuus hyökkää päälle huikean vahvana. Tervaisuus tuo makeutta muuten melko kuivahkoon ja terävään runkoon. Raikas sitrus häilyy jossain taustalla ja tiukahko puu & vanilja kertoo Bourbontynnyreiden hallinnasta. (Tähän pullotukseen käytettyjen tynnyreiden suhde on yhdeksän ex-Bourboneita vastaan yksi ex-Sherry. Tynnyreiden kokonaismäärää ei ole kerrottu, mutta pullomäärän on kerrottu olevan 15000). Nuori "raakuus" tulee vähän turhan paljon läpi.

Jälkimaku on tuhti ja terävä, jääden yksioikoiseksi ja lyhyeksi.

Vedenlisäys korostaa savuisuutta ja tuo hieman tasapainoisuutta, mutta tässä varovaisuus kannattaa, sillä hyvin herkästi viski latistuu veden kera täysin.

Sinänsä ihan ok nuori "peatmonster", mutta hyvin hyvin samanlainen kuin lähes kaikki muutkin ikäisensä Ardbegit, esim Very Young, Still Young, Almost There, Renaissance, Supernova....
Nyt jotenkin tuntuukin, että tislaamolla on vakavan miettimisen paikka siinä, että mitä seuraavaksi? Hieman ilkeästi sanottuna tämä "saman" viskin myyminen eri nimillä ei jaksa enää kiinnostaa. Rollercoasterin suurin ansio tuleekin olemaan vain siinä, että pullo sopii hyvin hyllyyn muiden Ardbegien seuraksi ja on muistona Committeen 10:stä vuodesta.

Ja loppuun hieman piristystä tylsähköön viskiin ja maisteluhetkiin , eli tätä maistellessa musiikkisuositus on luonnollisesti RHCP:n Love Rollercoaster ja fiilis paranee heti:)

perjantai 12. maaliskuuta 2010

Ardbeg 1967 28yo Signatory Pale Oloroso #575.

OB-Ardbegien rinnalle vertailun vuoksi laseihin kaadettiin myös 1960-luvun Ardbeg-tuotantoa kehutusta Signatoryn pullottamasta sarjasta.
Toisin kuin Provenancen kimpussa "säätäneet" kaverit, niin tämän avaamisessa itse onnistuin jopa ilman työkaluja:)




Ja jos lähdetään hieman syvemmälle pullon sisältöön, niin kyseessä siis oli

Ardbeg Vintage 1967, 53,7%. Matured in a pale oloroso butt for 28 years. Butt no 575. Distilled 15.2.1967, bottled 11/1995. Signatory Vintage. Bottle no 258 of 548.


Tuoksu on yllättävänkin raikas, huikean pehmeä ja tasapainoinen. Kaunis, puhdas ja selkeä tammisuus yhdistyy hentoon savuun ja kuivahkoon hedelmäisyyteen. Taustalla nahkaa, sekä raikas tuulahdus mentholia / eukalyptusta. Taustalla hieman "Bowmoremaista" herukkaa ja toffeeta. Varsin tyylikäs ja hyvin avoinna oleva paketti.

Maku on huumaavan aromikas, sopivasti makean sherryinen & tervainen. Savuisuus pysyttelee Ardbegeille epätyypillisesti melko kevyenä taustalla. Öljyinen koostumus, hieman itämainen mausteisuus ja mahtava makujen tasapaino luovat tähän viskiin varsin upean rungon.

Jälkimaku on näille iäkkäille Ardbegeille jo totutusti uskomattoman pitkä ja vivahteikas. Tammi nousee kauniisti esiin vielä makeahkon sherryn ja tervaisen savun alta, kunnes viski kuivuu juuri sopivasti makukirjon vain jatkuessa ja jatkuessa...

Huh, upea viski, joka haastaa kyllä vahvasti Ardbegin parhaimmat maistamaani tislaamopullotteet. Muutaman Bowmoren ja Ardbeg Provenancen ohella yksi parhaista ja vaikuttavimmista viskikokemuksista.

torstai 11. maaliskuuta 2010

2 x Ardbeg Provenance 1974, osa 2.



Ardbeg Provenance on viskimaailmassa noussut tiettyyn kulttiasemaan ja juomaa on ylistetty maasta taivaisiin lähes kaikkialla. Provenancea pullotettiin vuosituhannen taitteen tienoilla muutamakin setti ja nyt rinnakkainmaisteluun olimme saaneet vuosien 1997 ja 2000 pullotukset.


Ardbeg Provenance 1974, bottled 18 Nov 1997,
55,6%, bottle no 2927.


Tuoksu on hienostunut ja todella vivahteikas. Savuisuutta kevyemmin kuin pari päivää aiemmin arvioidussa Single Caskissa, mutta tilalla runsaasti marjaa, vaahtokarkkia ja öljyistä puuta.


Suutuntuma on öljyinen ja maku huikean vivahteikas. Savuisuus on sopivaa eikä nouse liian hallitsevaksi. Savu, edelmäinen makeus & merellinen raikkaus sulautuvat upeasti yhteen. Viskistä löytyy niin tyylikkäämpää herkkyyttä, mutta myös yllättävän tiukkaa ja terävää sarmikkyyttä.

Jälkimaku on todella pitkä, ja viskin ikä huomioiden mukavan raikas. Makujen intensiivisyys säilyttää otteensa aivan loppuun asti. Maku jatkuu ja jatkuu...

Hienon vivahteikas, sekä varsin nautinnollinen ja vahvan mutta tyylikkään makuprofiilin omaava viski. Kaiken lisäksi tämä yksilö tuntui juuri avatusta pullosta maistettuna ikäänkuin olevan hieman tukossa, joten se vaati maistelijoilta malttia ja kärsivällisyyttä. Tullee kehittymään avatussa pullossa vielä huimasti.




Ardbeg Provenance 1974, bottled 29 March 2000,
55%, bottle no 5360.


Tuoksu on huumaava, runsaan hedelmäinen ja raikkaan marjainen. Hento tervasavu & tyylikäs tammi täydentävät. Kahvin ja vihreän teen aromit tuovat lisävivahdetta. Hieno, syvä ja täyteläinen.


Maku on pehmeän tervasavuinen, yhdellä sanalla sanoen upea. Öljyisessä ja "paksussa viskissä maut täyttävät suun todella intensiivisesti. Hedelmäisyys on runsasta, johon merellinen, raikas suolainen tuulahdus tuo oman vivahteensa. Silkinpehmeä suutuntuma.

Jälkimaku on pehmeä, ( mihin on hävinnyt kaikki 55% ? :). Pituutta riittää jälleen huimasti ja tyylikkäästi hiipuvassa maussa runsas hedelmäisyys säilyy pitkään mehukkaan tuoreena. Savuisuus jatkuu tasaisena.

Mahtava viski, joka on vielä pehmeämpi, täyteläisempi ja intensiivisempi kuin 1997 pullotettu.

Nämä kaksi viskiä ovat todellakin kehunsa ansainneet. Vielä lisää aikaa, hieman happea ja sopivan rauhallinen nauttimishetki takaavat, että lasissa on ehkäpä parasta viskiä mitä Ardbegilla on koskaan tehty - ja tullaan tekemään. Joskin seuraavana arviovuorossa oleva IB-Ardbeg saattaa heittää kovan haasteen tälle kaksikolle...

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Ardbeg Provenance 1974, osa 1.

Sitten vuoroon 2 x Arbeg Provenance 1974. Ennen kuin testiryhmämme pääsi itse viskin makuun, oli pullot luonnollisesti saatava auki. Oikean tekniikan löytämiseen kuluikin tovi.

Video 1. "Alku aina hankalaa":




Video 2. "Tekniikka hallussa":




Video 3. "Viimein "palkinto":



Tastingnotesit seuraavassa postauksessa...

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Ardbeg 1974 cask 3327.

Viime viikolla pyörähti laseissa muutama varsin mielenkiintoinen Ardbeg. Viskifoorumilla joku on varmaan jo ehtinytkin "kattausta" selailla, mutta lähipäivien aikana olisi tarkoitus täällä blogissakin kertoilla omat pienet kommenttini nautituista juomista.

Aloitetaan vaikkapa Italian markkinoille tehdyllä Single Cask-julkaisulla, eli tarkemmin


Ardbeg 1974
Single Bourbon Cask no 3327.

54,1%.
C
ask filled 12 July 1974,
bottled 25 Sept 2006,
bottle no 116 of 117.


Tuoksussa mukava turvesavu on heti läsnä ja kietoo vahvaan otteeseensa. Hapokasta marjaisuutta, suolaista merellisyyttä sekä hento puun vivahde.

Maku on makeahko ja todella vahva. Vahvuudella en nyt tarkoita alkoholisuutta, vaan oikeasti MAKUA. Runsas savu hallitsee, taustalla vivahteikasta kypsää marjaisuutta sekä aavistus tervaa.

Jälkimaku on todella pitkä, savuisuus kuivuu kuten olettaa saattaakin, eikä viskin voimakas makuprofiili osoita hiipumisen merkkejä. Alun marjaisuus muuttuu enemmänkin kuivattujen hedelmien suuntaan ja myös tervaisuus nousee vahvemmin esiin.

Vahva ja loistava viski, joka erottui varsin hyvin edukseen maistamieni Ardbegin Single Caskien joukosta. Tuhtia tavaraa! Vuotta 1974 on pidetty erityisenä ja varsin arvostettuna "Ardbeg-vuotena" ja varsin hyvin siihen "haasteeseen" tämäkin pullote vastaa.

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

2 x Arran "Wine Cask Finished".

Lisää Arrania myllyyn ja tämän pienen Arran-sarjan päätteeksi pari viinitynnyreissä viimeisteltyä yksilöä. Jokohan nyt aiempien pettymysten jälkeen "tärppäisi":


Arran Poemerol Bordeaux Wine Cask Finish, (Chateau La Conseillante), 50%. Bottled 2009. Limited edition 9420 bottles. Matured 8 years in traditional oak casks + 6 months in Pomerol casks (French oak).

Tuoksu on makeahko, mutta samalla hapan, (perinteinen sweet & sour). Viinimäisyys hallitsee selkeästi ja (yli)kypsä hedelmäisyys on runsasta.

Maku on makean viinimäinen ja suklaatoffeinen. Runsaasti kypsää hedelmää ja viinistä irronnutta tanniinisuutta. Hieman levoton, vähän "sitä sun tätä" maku.

Jälkimaku on pehmeä, runsas, mutta jää melko yksipuoliseksi. Alun liika makeus sentään hieman taittuu.

Sinänsä ihan maukas, joskin hieman erikoinen viski. Makeutta, (ylikypsät hedelmät), ehkä liikaa.



Arran Fontalloro Wine Cask Finish, (casks from Felsina Tuscany), 55%. Bottled 2007. Limited edition 1944 bottles. Matured over 8 years in traditional oak casks + 8 months in Fontalloro casks.

Tuoksu on kuivahko ja mausteinen, runsaasti kuivattua hedelmää.

Maku on todella kuiva ja "tiukka". Kuivattuja hedelmiä, aprikoosi, luumu, omena.. Myös puu tuntuu taustalla.

Lyhyessä ja kuivassa jälkimaussa esiin nousee joku omituinen vivahde (kuiva homeinen puu tms...). yök.

Olipa outo tapaus. Veden lisäys tuo onneksi makeutta lisää ja parantaa tasapainoa, mutta jälkimaun omituisuutta ei sekään pelasta...

Erikoiset ja keskenään hyvin erilaiset viskit. Näille viiniviimeistelyille on Arranin tapauksessa varmastikin olemassa selkeät perusteet, sillä saadaanhan näin ainakin makua muuten vaisuhkoon nuoreen tisleeseen. Lopputuloksista voikin sitten olla montaa mieltä... Omalle kohdalleni on joskus osunut pari parempaakin yksilöä kuin yllä olevat.

6 x Arran:

perjantai 5. maaliskuuta 2010

2 x Arran Single Cask.

Jatketaan Arranin parissa ja otetaan eilisten vaisujen "peruspullotteiden" jatkoksi pari Single Caskia:


Arran Single Bourbon Cask, 57%. Distilled 11.6.1998, bottled 7.7.2009, cask no 691.
203 bottles.


Tuoksu on kevyehkön tamminen ja vaniljainen. Hankala tapaus eikä meinaa millään "aueta". Vesilisä auttaa hieman, mutta eipä tästä ihmeitä irtoa sittenkään.

Maku on vahva ja toffeinen. Tautalla kuivaa tammea ja vaniljaa. Yllättävän yksioikoinen.

Jälkimaku on lyhyt ja terävä, kuivuen entisestään.

Melko reilu vesilisä pehmentää makuja ja parantaa tasapainoa, mutta kokonaisuus jää odottamaani vaisummaksi.



Arran Single Sherry Cask, 55,8%. Distilled 20.4.1998, bottled 27.10.2008, cask no 514.
325 bottles.


Väri on sherrykypsytetyksi viskiksi pelottavan vaalea.

Tuoksu on vahva, jossa havaittavaissa hentoa sherryisyyttä ja kuivahkoa maltaisuutta.

Maku on kovahko, laimean sherryinen ja oudosti pistävä.

Jälkimaku on suhteellisen pitkä ja terävä, jossa alkoholi tulee liikaa läpi.

Kokonaisuutta miettiessä liian kevyt sherryisyys jättää selkeästi pettymyksen tunteen. Tämä viski ei tarjoa oikein mitään mihin tarttua.

Kun ei toimi niin ei toimi. Kumpaankin pullotukseen olivat odotukset liian kovat. Runsas vedenlisäys pelasti näissä mitä pelastettavissa oli, silti kovin vaisu esitys Arranilta...

torstai 4. maaliskuuta 2010

Arran 10 ja 12 yo.

Viime viikolla pyörähti maistelussa muutama Isle of Arranin ainoan tislaamon tuotos. Tämä 1995 perustettu tislaamohan on vielä viskipiireissä varsin nuori tuttavuus, mutta jonkunlaisia odotuksia heidän viskejään kohtaan on kuitenkin päässyt jo syntymään. Nyt tarkastelussa olevat pari "perusversiota" eivät valitettavasti kuitenkaan odotuksia täyttäneet.



Arran 10 yo, 46%.

Tuoksussa nuoruus paistaa läpi ja se onkin jotenkin raaka ja pistävä. Omenaa, päärynää ja mallasta..

Maku on tuoksun tavoin pistävä, liian nuoren oloinen, tympeän hedelmäinen ja luvattoman vaisu.

Jälkimaku on lyhyt (tässä tapauksessa onneksi) ja mitätön.

Todella vaatimaton tuote, jota ei voi oikein suositella kenellekään.



Arran 12 yo, 46%.

Tuoksu on edelliseen verrattuna pehmeä ja makean hedelmäinen, (omena). Hienoinen tunkkaisuus häiritsee tässäkin.

Maku on hyvin makea, "sokeriliemimäinen". Hedelmäisyys on runsasta, mutta runko jää tylsäksi eikä viski juuri vivahteita tarjoa.

Jälkimaussa makeus jatkuu, mutta maku on jotenkin ponneton.

Pehmeä ja helposti juotava viski. Parempi kuin 10 yo, mutta ei tämäkään kyllä sen kummemmin säväytä.

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Kuukauden Levyklassikko 15: Rush - Moving Pictures.


Juuri päättyneissä Vancouverin olympialaisissa isäntämaa Kanada teki jääkiekossa sen mitä siltä odotettiinkin, eli vahva joukkue taisteli kotijäällään Olympiakultaa. Niinpä tämänkertainen klassikkolevy tuleekin Kanadasta.

Rush: Moving Pictures äänitettiin loppuvuodesta 1980 ja julkaistiin heti seuraavan vuoden alussa. Levystä muodostuikin yksi yhtyeen kaikkien aikojen suosituimmista. Musiikillisesti liikutaan jossain progen ja kevyen hardrockin välimaastossa ja levyn kappalemateriaali on varsin mukaansatempaavaa.

Rush - Geddy Lee, Alex Lifeson ja Neil Peart on tehotrio, joka on onnistunut luomaan levyilleen aina tyylikkään ja tunnistettavan soundin, laadusta tinkimättä. Niin myös tällä levyllä, joka alkaa hitiksi muodostuneella hienolla kappaleella Tom Sawyer. Mukavasti polveileva ja tehokas avaus levylle. Geddy Leen tunnistettava laulu sopii kappaleeseen hienosti.
Red Barchetta jatkaa tyylikästi vahvan kitarariffin kuljettamana.
Seuraavana kuultava YYZ on kaikkien instrumentaalien äiti. Tähän todella hienoon melodiaan bändi nappasi nimen Toronton lentokentän koodista.
Limelight on levyn suoraviivaisin hardrock, joka käynnistyy jälleen vahvalla kitarariffillä. Biisi on Rush-keikkojen yksi kestosuosikeista.
The Camera Eye on pitkä, yli 10min "progeilu", joka kiehtoo moniosaisuudessaan. Vahvasti esillä olevat ajalleen tyypilliset syntetisaattorit tuovat nostalgista tunnelmaa.
Witch Hunt on vahvatunnelmainen ja samalla levyn raskain ja synkin teos.
Vital Signs päättää levyn kevyellä ottella, kitara- ja syntikkamelodioiden kuljettaessa kappaletta tyylikkäällä otteella. Voisi jopa ajatella, että Rushin seuravat levyt ovat tyylillisesti kuin suoraa jatkoa tähän kappaleeseen...

Tyylikäs ja vahva kokonaisuus on kestänyt hyvin aikaa ja monia kuuntelukertoja, Rushia parhaimmillaan.
Jos Rushin musiikki ei ole entuudestaan tuttua, niin juuri tämä levy tarjoaa myös oivan ja suositeltavan tutustumismahdollisuuden tämän hienon yhtyeen musiikkiin.


1. Tom Sawyer – 04:33
2. Red Barchetta – 06:09
3. YYZ – 04:24
4. Limelight – 04:19
5. The Camera Eye – 10:58
6. Witch Hunt (Part III of Fear) – 04:44
7. Vital Signs – 04:46