sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Kilchoman: Ensimmäisen tynnyrin ensimmäinen pullo myyty.

Toukokuun 10.päivä oli juttua Kilchomanin huutokaupasta, missä oli myynnissä tislaamon ensimmäisen tynnyrin ensimmäinen pullo. Nyt tuolle pullolle on saatu omistaja ja hintaa harvinaisuudelle muodostui muhkeat £5400. Kovasti oli siis pullolla kysyntää, mikä ei toki yllätyksenä tullut.

perjantai 29. toukokuuta 2009

Bunnahabhain Toiteach


Testissä nuori ja voimakkaan savuinen Bunnahabhain Toiteach, 46%.
Viskin nimi Toiteach on vanhaa gaelinkieltä ja takoittaa savuista. Pullon takaetiketin mukaan nimi tulisi lausua 'Toch Chach'.

Tuoksussa on erittäin vahvaa savuisuutta ja monille nuorille voimakkaan savuisille viskeille tyypillistä palaneen kumin tuntua.
Maku on palaneen savuinen. Savun alta löytyy reippaasti makeutta, joka kääntyy jopa hieman äiteläksi. Nuori ikä tuntuu taustalla hieman alkoholisena ja tasapainoa makujen kesken ei oikein synny.
Tislaamon tyypilliset ominaispiirteet kuten pehmeä hedelmäisyys ja suolaisuus on tässä tuotteessa piilotettu (poltettu:) vahvan savun alle ja kokonaisuus on jotenkin väkisin tehdyn oloinen.
Mielestäni kaikkien (Islay)tislaamoiden ei tarvitsisi lähteä väkisin tekemään näitä "peat monstereita" ja Bunna on yksi niistä.


Tämän nuorukaisen vastapainoksi tuore uutinen hieman iäkkäämmästä tuotteesta, nimittäin Douglas Laing julkaisee lähiviikkoina Platinum-sarjassaan peräti 36-vuotiaan Ardbegin...

torstai 28. toukokuuta 2009

Pittyvaich 12 yo Flora & Fauna


Suomen Mallaswhiskyseuran "Silent Stills II" tastingissä taannoin maistettu Pittyvaich 12 yo, 43%, Flora & Fauna on puhdasverinen Sherrykypsytetty viski. Jopa niin puhdas, ettei Sherryn alta juuri mitään muita vivahteita löydykään.

Tuoksu on pehmeä, kypsän hedelmäinen.
Maku on voimakkaan toffeinen, sherryinen ja tasapainoisen makea. Jälkimaku on valitettavan lyhyt.
Kokonaisuutena "tasainen" kuvaa tätä viskiä hyvin, sillä suuria vivahteita ei löydy hakemallakaan. "Yksinkertainen ja helppo" perusviski.

Pittyvaichin tislaamo oli varsin lyhytikäinen, sillä se rakennettiin vasta vuonna 1975. Tätä pääasiassa Bell's blended-viskin raaka-aineeksi valmistettua viskiä tehtiin vain vuoteen 1993 asti, jolloin tislaamo suljettiin. Myöhemmin tislaamon laitteistoa käytettiin erilaisissa testiprojekteissa, mm. Ginin valmistuksessa, mutta vuonna 2003 koko tislaamo purettiin lopullisesti.
Niinpä Single Malt-pullotteita Pittyvaichilta ei ole laajasti saatavilla, mutta tätä 12-vuotiasta löytyy kyllä vielä joidenkin kauppojen hyllyiltä.

Ps. Whiskyseuran sivuilta löytyy laajempi raportti tuosta tasting-tilaisuudesta kokonaisuutena.

keskiviikko 27. toukokuuta 2009

GRINGOS LOCOS are back!


Windseekersiltä tuli tällainen mukava tieto:

GRINGOS LOCOS are back!

Uusi albumi Second Coming Of Age julkaistaan 3.6.2009.


Gringos Locos on yksi niistä Suomen rockmusiikin uranuurtajista, jotka tallasivat kansainvälistä polkua jo ennen virtuaalimaailman YouTubeja ja MySpaceja. Bändi on ollut telakalla ja tallissa "muutaman" vuoden mm. Leningrad Cowboysin, Wishbone Ashin, Ben Granfelt Bandin ja Havana Blackin viedessä soittajia maailmalla. Uuden, järjestyksessään neljännen levyn aika tuli nyt, kun pöytälaatikot alkoivat pullistella musiikkia ja yhteistä aikaakin löytyi.


Second Coming Of Age –levyn biisit ovat Tipe Johnsonin ja Muta Mannisen luovan työn tuloksia, yhtä coveria lukuunottamatta. Hard rock puree ja soundit ovat tuttuja ja ah niin tuhteja! Melodioissa ja sanoituksissakin kuulee poikien kasvaneen miehiksi (ehkä) ja Tipe Johnsonin ääni ja vahvat kitarat iskevät tajuntaan jos mahdollista lujempaa kuin koskaan ennen.


GRINGOS LOCOS on:

Richard G. Johnson, laulu

Muta Manninen, kitara

Masa Maijanen, basso

Miri Miettinen, rummut

Levyllä soittavat lisäksi Leevi Leppänen, Tomi Malm, Ben Granfelt, Okke Komulainen, Jaakko Kiikeri, Harri Ala-Kojola ja Mikko Rintanen.


http://www.myspace.com/gringoslocosband

Levynjulkkarikeikka olisi jo tänään Helsingissä Virgin Oilissa, mutta harmi kun on itsellä tuo 100km matkarajoitin aina noihin pääkaupunkiseudun tapahtumiin, joten tyydyn seuraamaan tv:stä mestareiden liigaa. Levy menee kyllä hankintalistalle.

tiistai 26. toukokuuta 2009

UFO: The Visitor


Brittiläinen UFO tulee jälleen uuden levyn voimin. The Visitor on bändin pitkän uran jo 20:s albumi. Ensimmäinen UFO-levy näki päivänvalon jo vuonna 1970 ja edellinen The Monkey Puzzle julkaistiin kolme vuotta sitten.

The Visitor yllättää heti positiivisesti. Maukkaan bluesvetoiset kappaleet imaisevat mukaansa ja hyvät melodiat kantavat kappaleita hienosti. Levyn ilmeestä tuleekin mieleen klassinen 70-80 luvun vaihteen "vanhan ajan" Whitesnake, ajalta jolloin Snakessa vaikuttivat David Coverdalen lisäksi mm. Micky Moody Ja Bernie Marsden.

The Visitor on erittäin tasainen kokonaisuus ja toistaiseksi onkin turha lähteä nostamaan mitään kappaletta erikeen esiin. Perinteisen bluesahtavan perusrokin ystäville varmasti maistuva levy. Ehdottomasti yksi kuluvan vuoden iloisimpia yllätyksiä!

1. "Saving Me"
2. "On The Waterfront"
3. "Hell Driver"
4. "Stop Breaking Down"
5. "Rock Ready"
6. "Living Proof"
7. "Can't Buy A Thrill"
8. "Forsaken"
9. "Villains & Thieves"
10. "Stranger In Town"
11. "Dancing With St. Peter (2009 Edition)" (bonus track)

PHIL MOGG - VINNIE MOORE - ANDY PARKER - PAUL RAYMOND

sunnuntai 24. toukokuuta 2009

The Hevi Shit live!

Eilisessä Glenfiddich-jutussa sivuttiinkin jo The Hevi Shit-bändin kotistudio-iltaa ja allekirjoittanut oli kutsuttu paikalle kuvaamaan herrojen esityksiä. Homman nimi oli se, että tämä loistava duo hoiteli musiikin, tällä kertaa "undressed", eli ilman jo legendaarisia punaisia asuja. Itselläni oli kunnia toimia illan aikana kameran takana niin tuottajana, (Bob Kivi:), kuvaajana, äänittäjänä ja managerinakin. Kuvamateriaalia jopa saatiin aikaiseksi ja tässä maailman ensi-iltana pari mukavaa näytettä:

"Soul To Squeeze":



"Näin Kulutan Aikaa":



Kuvaus-ja äänityshommissa on ensiarvoisen tärkeää, että tilat ja laitteet ovat moitteettomassa kunnossa. Täällä, kuten arvata saattaa oli hommat hoidettu viimeisen päälle. Tuottajan oli suorastaan ilo työskennellä tämän miksauspöydän takana:

lauantai 23. toukokuuta 2009

Glenfiddich Special Reserve 12 yo.


Tulipa eilen istuttua iltaa The Hevi Shit-bändin kotistudiolla ja kun "piispa" saapui paikalle mukanaan pullo legendaarista Glenfiddichiä, niin illan aloitusviski oli siinä.

Glenfiddich on varmasti ainakin nimensä ja kolmikulmaisen pullonsa ansiosta tuttu jokaiselle vähänkin viskejä jossain nähneelle ja tämä tislaamon perusversio löytynee yhdessä Laphroaig 1o yo:n kanssa lähes jokaisesta anniskelupaikasta, missä viskiä tarjoillaan. Jos ravintolan valikoima käsittää kaksi Single Malt-viskiä, niin hyvin suurella todennäköisyydellä ne ovat juurikin edellä mainitut.

Mutta maistamaan:

Glenfiddich Special Reserve 12yo, 40%:

Tuoksu on hyökkäävä ja pistävän kirpeä. Kevyt maltainen makeus yrittää luoda hieman tasapainoa.
Maku on kevyt, kuivahkon viljainen, hieman hunajaa. Jälkimaku alkaa yllättävästi mukavan marjaisena, mutta muuttuu nopeasti pistäväksi ja kitkeräksi jättäen jälkeensä kovin epämiellyttävän makuvanan.
Kokonaisuutena mitäänsanomaton massatuote.

Noin reilu vuosi sitten tislaamo luopui tämän pullotteen "Special Reserve" nimikkeen käytöstä ja nykyisin pullo löytyy kaupoista yksinkertaisesti nimellä Glenfiddich 12 yo. Samasta viskistä on kuitenkin sisällöllisesti kyse.

perjantai 22. toukokuuta 2009

Ardmore Distillery

The Intoxicologist tarjoaa tuoretta infoa Ardmore-tislaamosta. Juttua mm. tislaamon viskinvalmistusprosessista ja uudesta Jenkkimarkkinoille suunatusta 30-vuotiaasta Ardmore-pullotteesta. Juttuun tästä.

Ardmoren kotisivut löytyvät puolestaan täältä.

torstai 21. toukokuuta 2009

Accept 2009

Saksan heviylpeys, legendaarinen Accept on tekemässä paluuta uuden levyn ja kiertueen muodossa, mutta ilman alkuperäistä laulajaa Udo Dirkschneideria. Mitä hemmettiä...?
No, joka tapauksessa uusi Accept mallia 2009 näyttää tältä:

Wolf Hoffmann: Guitar
Peter Baltes: Bass
Herman Frank: Guitar
Mark Tornillo: Vocals
Stefan Schwarzmann: Drums

Onhan toki ennenkin Accept kokeillut ilman Udoa, mutta kovin laihoin tuloksin, 1989 levyllä Eat The Heat lauluosuuksia hoiteli herra nimeltä David Reese. Mutta kuka on kuullut miehestä mitään tuon lyhyen pestin jälkeen?

Eli jälleen pahat epäilykset hiipivät ajatuksiin, eihän Iron Maidenkaan toimi ilman Bruce Dickinsonia jne. ja vaikea on kuvitella Acceptiakaan ilman Udoa.

No, studiossakin kokoonpano on jo käynyt ja näytteksi tarjoillaan pari klassikkoa uusiksi muokattuna:

Balls To The Wall

Flash Rocking man

Bloggari jää pelonsekaisin tuntein odottamaan tulevaa levyä...
Kiitos Kimmolle vinkistä.

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Glendronach 15 yo (vanha versio).


Heitetäänpä vielä parin Glendronach-uutuuden jatkoksi tislaamon aiempaa tuotantoa, eli

Glendronach 15 yo, 40%, 100% matured in Sherry casks.

Tuoksu on erittäin pehmeä ja kypsän hedelmäinen. Nautinnollinen.
Maku on suorastaan huikean pehmeä ja sherryisen makea. Tämä viski ikäänkuin sulaa suuhun. Jälkimaku jättää hieman toivomisen varaa, sillä vain 40%, (mikä on viskiksi vähän, eli alin sallittu prosenttimäärä), juomasta tuntuisi voima hiipuvan hieman kesken ja viski kääntyy loppua kohden aavistuksen "vetiseksi".

Jos tätä klassikkoa, niin kai voidaan sanoa, verrataan uuteen versioon, niin uuden 2009 julkaisun alkoholiprosentin nosto 46%:iin tuntuu varsin oikealta ratkaisulta, sillä hieman vahvempana viski saa huomattavasti lisää ryhtiä ja maku jaksaa kantaa upeasti loppuun saakka.

Kuitenkin varsin tyylikäs ja hyvä viski on tämä "vanha" 15 yo, vaikka rinnakkain uudempi versio miellyttikin ainakin tällä kertaa enemmän.

Glendronach on siis varsin hyvällä tiellä juuri nyt ja tislaamolta onkin lupa odottaa upeita pullotteita jatkossakin.

tiistai 19. toukokuuta 2009

Glendronach Allardice 18 yo.


Nyt siis vuorossa toinen kevään Glendronach-uutuus, eli

Glendronach
Allardice 18 yo, 46%. 100% Oloroso Sherry Matured:

Tuoksu on kevyen sherryinen, hieman lakritsainen ja miellyttävä. (ei kuitenkaan niin "wow-elämys" kuin 15 vuotiaan).
Maku on erittäin pehmeä ja hienostunut. Sherryisyys on tasapainoisen kaunis ja makuprofiiliin tulee mukaan miellyttävä puun vivahde. Appelsiinia, pähkinää, luumua, yms. vivahteita löytyy paljon, (huomattavasti enemmän kuin 15 yo:ssa). Jälkimaku on kuivan Sherryinen ja tasapainoisen mausteinen.

Hieno ja todella vivahteikas viski! Jos verrataan tätä 18-vuotiasta ja eilen arvosteltua 15-vuotiasta, niin vaikea on "voittajaa" valita. 15 yo tarjoaa upeamman tuoksun, mutta 18 yo on vastaavasti maun osalta monipuolisempi. Joten sopuisasti tasapeli ainakin tässä vaiheessa. Upeita uusia viskejä molemmat!

maanantai 18. toukokuuta 2009

Glendronach Revival 15 yo



Ensikosketus uuteen ja todella odotettuun viskiin: Glendronach Revival 15 yo 46%. 100% Oloroso Sherry Matured.

Tuoksu on juuri sellainen kuin hyvässä Sherrykypsytetyssä viskissä kuuluukin olla. Upean mausteinen, (kaneli, inkivääri), kypsän hedelmäinen, makean Sherryinen, hieman toffeinen.
Maku jatkaa tuoksun viitoittamaa polkua, sherry on vahvaa, mutta ei kuitenkaan dominoi liikaa. 46% tuo sopivaa särmää ja voimaa. Taustalta nousee tumman suklaan aromeja taittamaan Sherryn makeutta. Jälkimaussa viski kuivuu tasaisen miellyttävästi ja maku jatkuu nautittavan pitkään.


Hieno osoitus siitä, kuinka 100% Sherrykypsytetty viski tarjoaa upean makuelämyksen niin, ettei Sherry peitä viskin muita vivahteita alleen, vaan toimii loistavasti "käsi kädessä" kokonaisuuden kanssa.


Tulossa seuraavaksi... Kuinka tämän herkun rinnalla pärjää "Revivalin isoveli", 18 yo Allardice..?

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Springbank 18 yo.


Kuten moni varmasti tietääkin, Springbank ei kuulu tämän blogin pitäjän suosikkitislaamoihin. Kuitenkin kyseessä on erittäin arvostettu tislaamo Campbeltownista ja varsinkin 1960-ja 1970-lukujen tislauksista peräisin olevat vanhemmat pullotteet keräävät suuria kehuja harrastajilta. Myönnän itsekin, että muutamat maistamani iäkkäämmät Springbankit ovat olleet varsin maukkaita, mutta tämä tislaamon "uusi sukupolvi" ei ole kyllä oikein auennut. No, pullotteita tulee maisteltua kuitenkin aina kun sopivasti kohdalle osuu ja nyt vuoron sai uusi

Springbank 18 yo. 46%. Matured in 80% Sherry.

Tuoksu avautuu todella hitaasti paljastaen hentoisen Sherryisyyden, jotain trooppista hedelmää sekä pienen aavistuksen savua.
Maku tarjoaa alkuun kuivahkoa kevyttä Sherryä, keskivaiheilla voimakasta maltaisuutta ja jälkimaussa yllättävää kitkeryyttä, jotain hapanta, (sitrus) ja erittäin kuivaa Sherryä. Blaah...

Ei tämä Springbank nyt taaskaan oikein säväyttänyt, omaan makuuni kokonaisuus on kovin mitäänsanomaton ja turhan kuiva.

lauantai 16. toukokuuta 2009

The Macallan 7 yo



Maistelussa nuori Italian markkinoille tehty viski, eli The Macallan 7 yo, 40%, matured in Sherry wood. (Maistelussa oleva versio on pullotettu arviolta kymmenisen vuotta sitten):

Tuoksu on kevyt, makean sherryinen, rusinainen.
Maku on erittäin pehmeä. Makea Sherry sulautuu kauniisti tämän viskin kokonaisuuteen ja muodostaa yhdessä nuoren raikkauden ja kevyen maltaisuuden kanssa mukavan ja helposti nautittavan kokonaisuuden.
Jälkimaussa rusinaa ja kuivattua luumua...


Tämänkaltaisella "helpolle" ja edulliselle viskille on aina käyttöä. Erittäin hyvän hinta-laatusuhteen omaava tuote, joka osoittaa, että Macallan toimii ainakin minulle parhaiten 100% Sherrykypsytettynä. Nykyään vaan turhan suuri osa myynnissä olevista Macallaneista on ns. "Fine Oak"-sarjaa, joihin Sherrytynnyreiden lisäksi on sekoitettu suuri osa myös "tavallisemmissa" Bourbontynnyreissä kypsynyttä viskiä. Ei hyvä... Onneksi kuitenkin huhujen mukaan tislaamolla on tulevaisuuden suunnitelmissa aikomus lisätä jälleen 100% Sherrykypsytettyjen pullotteiden määrää.

perjantai 15. toukokuuta 2009

The Glenlivet 12yo American Oak Finish

Hypätään Ronnie James Dion musiikin jälkeen taas viskin maailmaan...

Glenlivet tunnetaan varsin perinteikkäänä ja arvostettuna tislaamona, joka edustaa varsin tyypillistä viskiä Speysiden alueella. Varsinkin nuoremmat versiot ovat melko keveitä ja hyvin "puhdaspiirteisiä".

Nyt maistelussa jo vuosia sitten joltain lentokentältä mukaan tarttunut pullo, eli The Glenlivet 12yo American Oak Finish:
Tuoksu ei yllätä, ollen "puhdas" ja selkeä, pehmeän maltainen ja tuore puu nousee mukavana vivahteena esiin.
Maku on aavistuksen toffeinen, hunajainen, raikkaalla tavalla puinen ja
pyöreän viljainen. Ripaus vaniljaa. Jälkimaussa kermatoffee ja puhdas uusi puu kulkevat hyvässä sopusoinnussa.

Ihan hyvä perusviski. Makuprofiili on tälle tislamolle hyvin tyypillinen, mikä on varsin hyvä asia, sillä monilla tislaamoilla yleistyneissä mitä erilaisimmissa tynnyriviimeistelyissä valitettavan usein hukataan se alkupeäinen "distillery character".

torstai 14. toukokuuta 2009

DIO: The Last In Line


Täydennetäänpä tämä viime päivien Ronnie James Dio-levyjen sarja vielä yhdellä herran soololevyllä. Rainbown ja Black Sabbathin jälkeen RJD siirtyi luomaan soolouraa ja bändin nimeksi tuli lyhyesti ja ytimekkäästi DIO. Ensilevy Holy Diver on huikean hyvä, mutta nyt käteen osui hyllystä ensiksi bändin kakkoslevy The Last In Line, (1984), joten mennään nyt tämä postaus sillä.
Kyseinen levy on oikeastaan suoraa jatkoa Holy Diverille ja edustaa tyypillistä 1980-luvun heavya parhaimmillaan. Avausbiisi We Rock oli nuoruudessani yksi kovimmista DIO-biiseistä ja myös seuraavana kuultava levyn nimibiisi on luettava klassikko-osastoon. Melodiset hienosti kulkevat heavykappaleet seuraavat toistaan ja tunnelmat vaihtelevat hieman keveämmästä Mystery'sta vaikkapa aavistuksen raskaampaan Eat Your Heart Out'iin. Levyn päätös on komea, mystinen tarina Egypt, (the chains are on).
Tätä levyä tuli heti sen ilmestyttyä kuunneltua todella paljon ja nyt kun pitkästä aikaa sen taas kaivoin kuunteluun, niin tämän parissa oli kyllä helppo palata tuonne 1980-luvun muistoihin, niin vahva sen ajan fiilis levystä irtoaa.

1. We rock
2. The Last in line
3. Breathless
4. I speed at night
5. One night in the city
6. Evil eyes
7. Mystery
8. Eat your heart out
9. Egypt


Suomalaisen harrastajan ylläpitämät Dio-sivut löytyvät täältä ja Dion viralliselle kotisivulle pääsee tästä.

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Black Sabbath: Heaven And Hell



Jatketaan Ronnie James Dion parissa ja otetaan tarkasteluun loistava levy vuodelta 1980: Black Sabbath: Heaven And Hell:

Tällä levyllä kuultiin Ronnie James Dioa ensimmäisen kerran Black Sabbathin riveissä Ozzy Osbournelta jääneen vaativan paikan täyttäjänä. Mutta RJD ja koko bändi onnistuu loistavasti, sillä levy on yksi Black Sabbathin pitkän historian parhaita.
Nimibiisi on huikea heavynäytelmä, todellinen klassikko, mutta levy tarjoaa myös paljon muuta: Nopea Neon Nights, seesteinen Children Of The Sea nyt esimerkiksi. Mahtava levy kokonaisuudessaan.
Levyn kansitaide herätti aikoinaan pientä keskustelua, joidenkin mielestä se oli hyvinkin sopimaton, mutta kun aiheesta muutama vuosi sitten Ronnie James Dion kanssa keskustelin, hän kertoi että juuri tämä Heaven And Hellin kansi on hänen oma kansikuvasuosikkinsa.

tiistai 12. toukokuuta 2009

Heaven And Hell: The Devil You Know


Hypätään eilisestä 33-vuoden takaisesta Rainbow-muistelosta takaisin nykypäivään, ja kukapa muukaan tämänkin levyn lauluosuuksista vastaa kuin Ronnie James Dio. Veteraani osoittaa olevansa edelleen huikeassa vedossa eikä ikä tunnu painavan lainkaan.
Mutta itse levyn kimppuun:
Heaven & Hell: the Devil You Know on upea levy. Bändi, Tony Iommi, Ronnie James Dio, Geezer Butler ja Vinny Appice on siis yhtäkuin Black Sabbath, mutta nyt vain eri nimellä erotuksena Black Sabbath-kokoonpanoon, missä lauloi eräs toinen tunnettu rockääni. Vähän monimutkaista, mutta pohjimmiltaan Black Sabbathista on kyse.

Tämä uusi levy on pääosin hyvin hidastempoinen, raskas ja monivivahteinen kokonaisuus. Tony Iommin mahtavat, laahaavan raskaat kitarariffit jyräävät kuin juna ja Ronnie James Dion ääni on edelleen käsittämättömän vahva.
Levy on hyvin tasainen kokonaisuus, mutta jos sieltä haluaa jotain poimia, niin avausbiisi Atom And Evil säväyttää heti: Tyylikkään rauhallisesti mutta raskaasti etenevä biisi, jossa RJD:n laulusoritus on huikea.
Bible Black: Hieno, melodinen alku, kunnes kappale kasvaa huikeisiin mittoihin. Dio Loistaa jälleen.
Rock And roll Angel: Hienon melodian omaava kappale, noussut yhdeksi suosikeistani.
Eating The Cannibals on levyn nopein, hienosti rullaava veto, kun taas Follow The Tears tarjoaa todella raskasta kitarointia, ollen levyn painavin biisi.

Massiivisen upea levy.

1. Atom And Evil
2. Fear
3. Bible Black
4. Double The Pain
5. Rock And Roll Angel
6. The Turn Of The Screw
7. Eating The Cannibals
8. Follow The Tears
9. Neverwhere
10. Breaking Into Heaven

maanantai 11. toukokuuta 2009

Kuukauden levyklassikko 5: Rainbow - Rising


Rainbow Rising

Kansikuvassa jykevä nyrkki nousee merestä tarttuen sateenkaareen lujalla otteella. Jykevää on myös levyn sisältö: Kitaristi Ritchie Blackmoren perustama Rainbow on tällä levyllä parhaimmillaan. Puolentoistaminuutin intron jälkeen jyrähtää käyntiin Tarot Woman, loistava, hienosti jyräävä rockbiisi. Bändi on huippuiskussa ja laulaja Ronnie James Dion ääni kantaa huikean vahvana. Henkeäsalpaava, raskas, mahtipontinen ja vaikuttava meno jatkuu kappaleesta toiseen, kunnes toiseksi viimeisenä Stargazer räjäyttää lopullisesti potin: Mahtava teos, joka on huikea näyttö bändin parhaimmista puolista. Tämä hitaasti jyräävä, mystinen ja komean vaikuttava kappale on ehdottomasti yksi parhaista koko bändin uralla ja 1970-luvun heavyn suuri klassikko. Biisin äänimaailmaa täydentää myös Munchenin sinfoniaorkesteri. Light In The Black nostaa lopuksi tempoa ja Ritchie Blackmore saa runsaasti soolotilaa kitaralleen.
1980-luvulla Rainbow siirtyi tyylillisesti aina vain kevyempään suuntaan, mutta tämä 1976 julkaistu Rising on upea heavyklassikko.

Vain kuusi kappaletta ja 34 min, mutta täyttä rautaa:

1. Tarot Woman
2. Run With The Wolf
3. Starstruck
4. Do You Close Your Eyes
5. Stargazer
6. Light In The Black

* Ronnie James Dio – vocals
* Ritchie Blackmore – guitar
* Tony Carey – keyboards
* Jimmy Bain – bass
* Cozy Powell – drums

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Kilchoman: Ensimmäisen tynnyrin ensimmäinen pullo myynnissä.

Islayn saarella sijaitsevan Kilchomanin tislaamon ensimmäisillä tynnyreillä alkaa olla ikää yli kolme vuotta. Tämä kolme vuottahan on aika, jonka jälkeen tynnyreissä olevaa juomaa saa lain mukaan kutsua viskiksi.
Juhlistaakseen tätä merkittävää tapahtumaa tislaamon vielä lyhyessä historiassa, Islaylla huutokaupataan tislaamon ensimmäisen tynnyrin ensimmäinen viskipullo.
Huutokauppa pidetään 28. toukokuuta Kilchomanilla Feis Ile-tapahtuman yhteydessä ja historiankirjoihin jäävä Kilchomanin ensimmäinen viski julkaistaan 9. syyskuuta.
Varmasti hieno ja unohtumaton hetki niin tislaamolle kuin pullon ostajallekin on tämän ensimmäisen pullon myyminen. Hinta? Vaikea on mitään arvata, mutta eiköhän tuosta melko paljon tulla tarjoamaan.

lauantai 9. toukokuuta 2009

Ian Gillan Unplugged

Viikonlopun musiikkivälipalana varsin toimiva akustinen tuokio:
Ian Gillan, laulu ja Steve Morris, kitara, tuoreessa Brittiläisen Absulute Radion sessiossa. Enjoy..


perjantai 8. toukokuuta 2009

Mielenkiintoisia pullotteita Islaylla.

Islayn saaren vuotuinen viski-ja musiikkifestivaali Feis Ile pidetään jälleen toukokuun loppupuolella. Tapana on aina ollut, että mukana olevat tislamoot julkaisevat "festaripullotteita", jotka myydään pääosin vain kyseisessä tapahtumassa. Viime vuonna ostohysterian ja valtaisat jonot oli aiheuttanut Port Ellen Single Cask, tänä vuonna Ardbeg tullee olemaan se kova juttu? Ainakin huhujen mukaan luvassa on erittäin hyvää tavaraa.

Kokonaisuutena tämän vuoden tarjonta näyttää jälleen mielenkiintoiselle ja vahvojen huhujen mukaan ainakin seuraavia houkutuksia tarjotaan viskinjanoisille festarivieraille:

- Laphroaig Cairdeas 12yo.

- Bunnahabhain Cask Strength "Moine" ( peated version of Bunnahabhain).

- Bowmore 9yo, 900 bottles.

- Kilchoman, During Feis Ile people will be given the opportunity to reserve a bottle of our first malt release, which will be available from September 2009. This is a special offer to those who visit the distillery.

- Ardbeg 1998 Toasted Oak (Cask #1189, Cask #1190).

- Caol Ila 1996 12yo Single Cask (European oak ex-sherry cask filled in December 1996), 654 bottles.

- Lagavulin 14yo, (European oak cask filled in 1995, and hand-picked from Warehouse No. 1), 660 bottles.

- Bruichladdich, ei vielä tiedossa.

Kyllähän tuolta mielellään kävisi poimimassa muutaman "marjan" pois, mutta ei nyt kuitenkaan tällä(kään) kertaa tuo reissu omiin kuvioihin sovi.

keskiviikko 6. toukokuuta 2009

2 X Ardbeg Uigeadail



Aina aika ajoin huomaa, että sama tuttu viski ei aina maistukaan samanlaiselle. Miksi? Syitä tietysti on monia, mutta "julkinen salaisuus" kuitenkin on, että tislaamot muuttavat sekoitusten "reseptejä" ajoittain. Syynä tähän voi olla esimerkiksi halu muuttaa tarkoituksella juoman makua "ajan hengen mukaiseksi", tai sitten käytettävissä olevista tynnyreistä ei enää pystykään valmistamaan täysin samanlaista pullotetta kuin aiemmin. Joskus erot ovat hyvin pieniä, mutta välillä törmää todella suuriinkin eroihin, kuten seuraavista kahdesta Ardbegista käy ilmi.

Ardbeg Uigeadail, 54,2%, pullotettu 2008, (pullokoodi L8):
Tuoksu makean sherryinen, pehmeä, tervaisen savuinen.
Maussa hallitsee makea sherry. Tervaisuus ja vahva savuisuus tyydentävät hienosti erittäin tasapainoisen kokonaisuuden.
Jälkimaku jatkuu makean tervaisena pitkään.
Järisyttävän hyvä viski!

Ardbeg Uigeadail, 54,2%, pullotettu 2005, (L5):

Tuoksu on hyökkäävä, kuivan savuinen, vain aavistus sherryä.
Maku on voimakkaan savuinen, sherry pysyttelee kuivahkona.
Lyhyt jälkimaku on yllättävän kuiva ja terävä.
Ero 2008 versioon on käsittämättömän suuri.
2008:n tervainen makeus puuttuu tästä versiosta kokonaanja sherryn kuivuus on yllättävää.
Huono viski ei silti ole kyseessä, mutta valitettavasti se ei tarjoa yhtä huikeaa makuelämystä kuin 2008 pullotettu.

Näiden kahden viskin väriero on myös huomattava. Kuvassa vasemmalla 2008 ja oikealla 2005:

maanantai 4. toukokuuta 2009

Thin Lizzy - Still Dangerous CD


Kuuntelussa Thin Lizzy - Still Dangerous - Live At The Tower Theatre Philadelphia 1977, eli jälleen on kaivettu nauhoja Phil Lynott-vainaan arkistojen kätköistä ja työstetty niistä "uusi" livelevy. Hieman on rahastuksen makua siis ilmassa, varsinkin kun muistetaan että Thin Lizzyn Live & Dangerous on useasti arvostettu maailman parhaiden livelevyjen joukkoon, eli pystytäänkö näillä uusilla julkaisuilla tarjoamaan enää mitään uutta lisäarvoa kuulijoille?

Soldier Of Fortunen tyylikäs melodia vie heti mukanaan ja epäilyt voi sysätä nurkkaan. Upea biisi jota ei Live & Dangerousilla kuulla. Tämän jälkeen tutun vahvat biisit seuraavat toistaan ja homma toimii. Levylle on saatu aikaiseksi erittäin hyvä ja selkeä, mutta sopivan seitkytlukulainen äänimaailma ja bändin vahva ote kantaa huikeana alusta loppuun. Avausbiisin lisäksi suosikikseni nousee vankan riffin omaava Opium Trail, (tätäkään ei muuten L&D:llä ole). Tämä levy on hieno näyttö erittäin hyvässä kunnossa olevalta bändiltä, mitä valitettavasti ei voi sanoa kaikilta myöhemmän ajan Lizzy-keikoilta, sillä huumeriippuvuus tuli ottamaan liian vahvaa otetta bändin keulahahmo Phil Lynottista ja hän lopulta menehtyikin vuonna 1986. Bändi oli tosin jo hajonnut ongelmien keskellä jo aiemmin.

Oli tämä julkaisu sitten rahastusta tai ei, niin itse levy on kuitenkin helvetin hyvä!

1. Soldier of Fortune
2. Jailbreak
3. Cowboy Song
4. Boys Are Back In Town
5. Dancing In The Moonlight
6. Massacre
7. Opium Trail
8. Don't Believe A Word
9. Baby Drives Me Crazy
10. Me And The Boys

Line-up: Phil Lynott, Scott Gorham, Brian Robertson, Brian Downey.

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

SOTWblogin Port Ellen-viikko. Sunnuntai.

Päivän fakta:
Ensimmäinen varsinainen tislaamopullote omistajayhtiön (nyk. Diageo) toimesta julkaistiin vasta vuonna 1998. Tällä hetkellä näitä "OB"-pullotuksia on julkaistu 13kpl, (lista päivitetty 5.1.2010):

1. 21yo, 58,4%, bottled 1998, Port Ellen Maltings 25th Anniversary.
2. 1978 20yo 60,9%, bottled October 1998. (Rare Malt Selection).
3. 1978 22yo 60,5%, bottled October 2000. (Rare Malt Selection).
4. 1st. Annual Release 1979 22yo 56,2%, bottled 2001. (6000 bottles).
5. 2nd. Annual Release 1978 24yo 59,35%, b.2002. (12000 bottles).
6. 3rd. Annual Release 1979 24yo 57,3%, b.2003. (9000 bottles).
7. 4th. Annual Release 1978 25yo 56,2%, b.2004. (5100 bottles).
8. 5th. Annual Release 1979 25yo 57,4%, b.2005. (5280 bottles).
9. 6th. Annual Release 1978 27yo 54,2%, b.2006. (4560 bottles).
10. 7th. Annual Release 1979 28yo 53,8%, b.2007. (5274 bottles).
11. 8th. Annual Release 1978 29yo 55,3% b.2008. (6618 bottles).
12. 1981/2008 ‘Feis Ile 2008’ 54.7%, cask #1301.
13. 9th Annual Release, 1979 30yo, 57,7%, b. 2009. (5916 bottles).

Sen sijaan tislaamo on ollut yksityisten pullottajien suosiossa ja erilaisia julkaisuja löytyy satoja ja taas satoja. Lisää aiheesta täällä.

Päivän viskit:












6th. Annual R
elease 1978 27yo 54,2%, b.2006. (4560 bottles). 6th. Annual Release 1978 27yo 54,3%, b.2006. 20cl.

Molemmissa tuoksu on vahva mutta pehmeä, eikä alkoholi pistä liikaa läpi. Voimakas savuisuus leijuu päällimmäisenä, alla kypsää hedelmää. "Maanläheinen" ja usean Releasen merellisyys puuttuu.

54,3% 20cl: Maku on kuiva ja erittäin voimakas. Savuisuus tuntuu tasapainoisena ja "puhdas" maltaisuus hallitsee makuprofiilia. Aavistus kirpeää hedelmää (raaka omena). Pitkä kuiva jälkimaku. Kokonaisuus kaipaisi lisää makeutta ja täyteläisyyttä.

54,2% 70cl: Maku on huomattavasti makeampi kuin pikkupullon. Hedelmäisyys nousee hyvin esiin ja mukava savuisuus täydentää pakettia. Pitkässä jälkimaussa hapokasta marjaisuutta/hedelmää. Tasapainoinen, erittäin hyvä kokonaisuus ja selkeästi parempi kuin 54,3% versio.

Kokonaisuuksia vielä katsottaessa iso pullo 54,2% on todella hyvä, mutta ei yllä ihan vaikkapa loistavien 4th tai 8th Releasen tasolle.
Pikkupullo 54,3% on hyvin erilainen, kuivahko ja tyyliltään lähempänä näiden julkaisujen joukossa heikohkoa 7th Releasea kuin ison pullon "kuutosta". Yllättävän suuria eroja siis löytyi näistä kahdesta 6th Releasesta.

lauantai 2. toukokuuta 2009

SOTWblogin Port Ellen-viikko. Lauantai

Päivän huhu:
Tislaamon sulkemisen jälkeen tislauspannut kuljetettiin Intiaan. Toisen version mukaan ne olisi sulatettu metallijätteenä. Huhutaan myös ettei nykyään enää kenelläkään ole tarkkaa tietoa Port Ellenin tislausprosessista.

Päivän fakta:
Port Ellenin mallastamo toimii edelleen ja on tärkeä raaka-aineen toimittaja useille Islayn tislaamoille.

Päivän viski:

”Da Capo”, Port Ellen 1983, 56,8%, bottled 2006 from a Sherry Cask. One of 132 bottles. (Art of Whisky 10th anniversary).

Tuoksussa makeaa sherryä ja vahvaa savua.
Maku on huomattavan makea. Alkua dominoiva maukas Sherryisyys saa pian seurakseen erittäin vahvan savuisuuden. Puu tuntuu taustalla miellyttävän tervaisena. Tervaskannon polttamisesta syntyvä makeahko savuisuus yhdistettynä todella makeaan Sherryyn kuvaa ehkäpä tätä viskiä parhaiten. Jälkimaku tyypillisesti kuivuu jonkun verran ja jatkuu maukkaana riittävän pitkään.
Kokonaisuutena ei erityisen monivivahteinen, mutta herkullisen tasapainoinen Sherry- & savuyhdistelmä. Hyvä ja "helppo" Sherry-PE.

perjantai 1. toukokuuta 2009

SOTWblogin Port Ellen-viikko. Perjantai.

Päivän fakta:
1967 aloitetun tislauksen jälkeen lähes koko tuotanto meni blended-viskien raaka-aineeksi ja tislaamo ehti olla toiminnassa vain 16 vuotta, kunnes kolmesta silloisen DCL (Distillers Company Limited) tislaamosta yksi piti sulkea. Lagavulin ja Caol Ila jäivät toimintaan ja tuotannoltaan pienimmän Port Ellenin kohtalona oli sulkeminen 1983.

Päivän viski:

Port Ellen 25yo, 1982 / 2008, 57,7%, Douglas laing Platinum Selection. Tislattu 11/1982 ja pullotettu 1/2008. Pullomäärä 300 pulloa.

Tuoksu on vahva, kuivan savuinen.
Maku on runsas, tuoksun tavoin kuiva ja erittäin vahva savu hallitsee alussa, mutta maku avautuu nopeasti makeampaan suuntaan. Samalla viskin monimuotoinen vivahteikkuus nousee valloilleen ja kohottaa makuelämyksen todella upeaksi.
Jälkimaku on huikean pitkä ja herkullinen.
Mahtava tynnyri Douglas Laingilta!