maanantai 9. helmikuuta 2009

Bruce Springsteen - Working on A Dream


Viime kesänä helsingin Olympia- stadionilla lähes täydellisen keikan heittänyt ja tulevana kesänä Tampereella konsertoiva Bruce Springsteen julkaisi tammikuun lopulla uuden cd:n Working On A Dream. Muutamaan kertaan on levy tullut kuunneltua ja hieman sekavat ovat mietteet, niin kuin on levykin.
Levyn kolme ensimmäistä biisiä lupaavat kyllä hyvää, varsinkin pitkä aloitusraita "Outlaw Pete" on vahvaa tulkintaa alusta loppuun - hieno teos. "My Lucky day" ja "Working On A Dream" rullaavat vielä maukkaasti, mutta sitten levy kyllä lässähtää. Kolme seuraavaa biisiä mennään vähän turhan hempeällä otteella. Näiden jälkeen "Good Eye" on jotenkin levyn kokonaisuuteen sopimaton blues ja sitä seuraava "Tomorrow Never Knows" taas melko ällöä kantria. Sitten taas kolme vähän hömppää poprockbiisiä, kunnes levyn lopuksi rauhoitutaan tunteelliseen "The Last Carnivaliin" ja bonusbiisi "The Wrestleriin". Kummatkin toimivat ihan kohtuullisen hyvin.
Edellisen "Magic" levyn tyyliin hieman rokimpaa otetta olisin kokonaisuutena levyltä odottanut, nyt ollaan vähän liikaa "I LoveYou All"-meiningissä.
Plussaa tulee kuitenkin levyn erikoisversiolle, (CD + DVD), jonka kotelo on tyylikäs ja DVD:llä on oikeasti hyvää ja mielenkiintoista materiaalia levytys-sessioista. 35 minuutin vahvasti musiikkipitoinen dokkari tulee varmasti jatkossa olemaan kovammassa käytössä kuin itse cd.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti